Yökyöpeli.

 Illat ja yöt on mulle vähän semmonen kakspiippunen miekka. Toisaalta tulee ajatuksia ja ideoita ja oivalluksia, ja yleensä läjäpäin tekstiä. Toisaalta sitten haluaisin todella usein keskustella siitä järjettömästä ajatusten tulvasta mikä mun korvien välissä virtailee, ja saada siihen kaikkeen joku tolkku, mutta kaikki normaalit ihmiset nukkuu ku mulla on ilta... Ja sehän alkaa noin kello 23.
 Luultavsti juurikin se, että mun kavereilla on ikävä tapa nukkua, on suurin syy tämän blogin olemassaoloon. Haluan kuitenki jakaa jonku kans mun yölliset aivopierut. Tässä tapauksessa koko internetin.
 Joskus kauan sitten mä rakastin öitä. Varsinni kesäsellaisia. En äkkiseltään keksi parempaakaan tuoksua kuin kasteinen kesäyö. Tai no keksin mutta se on toinen tarina. En vaan tiiä mihin jäi ne ajat ku istuin kesäyöt kirjottamassa, ikkuna auki ja kynttilässä tuli. Ne jäi johonki. Samoin kuin päiväkirjat.
 Aina mä olen kuitenkin ollut enempi yö- kuin päiväihminen.Vihaan aikasia herätyksiä, ja nyt kun ei ole mitään säällistä puuhaa aamuisin ja lääkkeiden kans voi ite päättää milloin nukkuu, niin yöt on ehdottomasti mun aikaa. Minä, sohva, kynä ja paperia. Taustalla pyörimässä leffa tai sarja, parina viime yönä ollut vuorossa ties monettako kertaa Klaani. Käsittämätön määrä röökiä ja mun yö on turvattu.
 Silti ehkä yöt ois onnellisempia jos ei ois ihan näin paljon ajatuksia, joita ei uskalla ajatella loppuun. Eikä näin vilkas mielikuvitus. Mutta onpahan joku kertomassa iltasatuja. Tai siis aamuyösatuja. Ne ne vasta onki melkosia. Onneksi oon niin hyvä kertoja että joskus jopa uskon iteki mitä höpisen.

 Tiesittekö muuten että on ihan hyvä juttu jos rakkauskamelilla on keidas? Se nimittäin on.