the Halloween project.

Meikä oli kerranki ajoissa Halloweenin kans. Yleensähän oon menny korkeintaan parin viikon varotusajalla, yleensä lyhyemmällä. Tiiän, että maailma odotti multa jotain pin up -tyyppisiä ratkaisuita, vaan tuotin pettymyksen. Sain nimittäin mahtavan pukuajatuksen jo syyskuulla, ja muutaku tuumasta toimeen ja haalimaan tarvikkeita kasaan. Seuraa kuvaripulia!

Ensimmäisenä rupesin etsimään tarkoituksiin sopivaa mustaa viittaa. Ebay on luonnollisesti kaveri, mutta tää haku aiheutti lähinnä hallitsematonta kikattelua. Likanen mieli on likanen, ja pikavilkasulla nuo nyt vaan näyttää minusta ihan muulta kuin viitalta.


Roskalavalta minä sitten aloin mokomia kapineita anelemaan. Niitähän löytyi sitten ihan kaveripiiristäkin, Joannalta sain haltuuni seuraavanlaiset kangaskappaleet.

Tämä kaveri siis on ihan yksinkertainen edestä avoin viitta kauluksella.
















Ja tämä hupullinen kauhtana halkioilla ja pitkillä hihoilla. Noista hapsuista hankkiuduin muuten melko vinhaa vauhtia eroon. Tämä yksilö ei muuta silvontaa sitten päässytkään kokemaan.

 Ei muuta ku sivut auki olkapäille asti. Oli muuten hirvittävää ebolaa huolitella noita... Tuo kangas oli kamalaa.

Sovittelua.

 Sitten piti mennä yksityiskohtiin. Ostin tuommosta kullanväristä PVC:ksi luvattua materiaalia ajatellen että pärjään sille neulan ja langan kans. Pettymys oli valtaisa, kun kotona tutkailu paljasti, että koostumus muistutti hyyyyyyyvin ohuella pvc-muovilla päällystettyä nenäliinaa. Vaan minähän en lannistu, ongelmat on tehty ratkaistaviksi.

 Kävin ostosmatkalla entisellä työpaikalla ja mukaan tarttui ohutta tekonahkanlirua. Ostin myös kontaktiliimaa, ja vietin pari viihtyisää iltaa leikkaamalla ja liimaamalla.

 Massatuotanto käynnistetty.

Siinäpä niitä. Tässä vaiheessa hitaammanki pitäs viimestään hoksata, että mitä ajetaan takaa. Paitsi jos on huono musiikkimaku.









Ja koska minun armas Singerini ei pärjännyt tuolle tekonahkalle, niin neula- ja lankaleikiksi meni. Ei se mitään.














Ensimmäinen koemeikki. Tätä lystiä varten piti käydä ostaan valkoiset piilarit. Kiitos Niksu & Teknikmagasinet!














Ennen kuin päädyin vaatetusartesaaniopintojen pariin, mä mietin että ois siistiä olla modisti. Pistin siis olemattomat taidot koetukselle ja rupesin tekemään itelle hattua. Alusta asti, ilman ohjeita. Mitä sitä turhaa. Pohjana on muuten jotain autonpenkinverhoiluplyysiä tässä projektissa.













Hei, olen savupiippu. Valitsin tuon materiaalin muuten just siks että se seisoo ihan ilman Viagraakin.

 Lisää leikkausta ja liimausta. Tässä tuli vähän pikkutarkempaa muotoiluakin logoon.

Singerille töitä. Paljon muuta se ei mun hyväksi tässä projektissa voinutkaan tehdä. Tässä muuten tuumasin, että kun on koulussa tottunut surruuttamaan teollisuuskoneilla, niin tän rääpäleen polkeminen oli niinku vieraissa käymistä.

Kerroksia. Ja taas ompelua omin pikku kätösin.

Savupiipun päällystystä. Siinä on valkoista verhoa, jonka päälle asettui edellä nähty musta ristikuvio koristeineen.

 Sain mä sen päähänki. Tässä vaiheessa oli ihan helevetin kiva huomata, että ei helevetti, mullapa ei ollu tarpeeksi saumavaroja... Vanne kiristää päätä ja joudun luultavasti ajamaan tukan pois että myssy mahtuu päähän.

Valmis. Laitoin mustan satiinivuorin ja kaikkea. Vähän se on kiero ja ahdas, mutta onpahan ensimmäinen hattu jonka oon tehny. Oon mä siitä ylpeä.

<3

Erehdyttävän valmiin näköinen paketti eteisessä. Noihin aikoihin täällä ramppasi remppaukkelia vähän väliä, en tiiä mitä ne ajattelee mun harrastavan, vaan väliäkö tuon.

Ensimmäistä kertaa puku päällä ja meikit naamassa yhtäaikaa. Tekasin tuommosen vyön tähän, mut hylkäsin sen kuitenkin, näytti enempi obilta niin en ollut tyytyväinen. Lähetin tän saman kuvan kaverille ja en kuulemma saa mennä tän näkösenä töröttään sen sängynpäätyyn ja herättelemään. Tulis ilmeisesti kakka housuun.

 Sitten proppeihin. Sauva oli saatava. Meikä ja matemaattiset toimitukset ei olla kovin vahva kaksikko, mutta kyllä mä nyt harppia osaan pyörittää!
















Nuppineulat ja muuttolaatikko, hyvä siitä tulee kun sen maalaa. Tätä vaihetta varten piti käydä ostaan mattoveitsi. Ostin heti tusinan, enemmän on enemmän.













Joskus mua pelottaa ittiäki luovuttaa itelle teräaseita. Verenvuodatukselta säästyttiin, mutta mutta...
















...Sen verran into piukassa hosuin että onnistuin kolhaisemaan seinästä palasen! Vanerinpätkällä. Jota käytin leikkuualustana. Mun vuokraisäntä vaan nauroi mulle.

 Tässä okkultismia parhaimmillaan. Liimasin siis kaks kerrosta pahvia yhteen, ettei ihan lötkö sauva tulis.

Ja väriä pintaan! Kuvassa myös Nupun korvat, sitä samaa autonverhoiluplyysiä muuten nekin. Ja parveke haisi ihan autonmaalaukselta tässä vaiheessa.

Bling bling motherfucker! Tässä vaiheessa myös silvottu lovet vartta varten.

Alastonta polvea ja kieroa keppiä. Varrenkin hain Teknikmagasinetista, viikatteenterän nakkasin siivouskaappiin. Ei me semmosia.

Liitoskohta nyt ei loista viimeistelyllään, vaati pirusti liimaa ja pahvikiiloja että ees yritti pysyä kasassa. Eikä siltikään oikein pysy. Onneks on hätävarajeesusteippiä.

Alussa mietin, että miten toteutan riipuksen, ja stressasin sitä kamalasti. Ennenku tajusin että enhän mä sitä ees tarvi. Askarteluhuurupäissään sitten kuitenkin innostuin tekemään sen. Materiaaleina saman muuttolaatikon jäänteet ja alumiinifolio. Ja pirusti liimaa. Ja pätkä paksua metallilankaa. Tuli siitäkin ihan hieno.

Käytännön ongelmat: Eihän tuohon mikään käsilaukku mätsää. Varsinkaan mun punainen valkopilkkuinen...Apuun riensi mun festaritaskuvyö. Irrotin taskut ja kiinnitin ne eri vyöhön. Asuun sopivat hanskat löytyi omista varastoista. Tän vyön päälle tuli ihan perus musta tuubitoppi kaksinkerroin peittämään vyötä ja liitoskohtia, ja myös toimimaan lisäsäilytystilana esineille joita nyt juhliessa saattaa tarvita.


H-hetki meillä oli 5.11.2016 Hevimestassa. Etkoiltiin ystävättären luona, ja siirryttiin siitä sitten mutkan kautta juhlapaikalle Hevimestaan. Bileet oli oikein onnistuneet, mua koitettiin häätää naistenvessasta kun puku meni täydestä, kovasti piti poseerata kuvissa ja keskustella Ghostin musiikista. Loppuun vielä kuvia itse juhlaillalta.

Nätistymispuuhissa. Yllättävän nopeasti muuten tekee tuommosen naaman, vaikka huolellisesti tekeekin. Mulla meni eniten aikaa siihen, kun odotin että silmät tottuu piilareihin.

Valmis paketti. Taustat ei oikein toimi, mutta ei sen väliä.

"Mä tulen sun uniin!"

Taidekuvaa.

Paljon iloa taiteesta. Mä olen se viiden tiernapoika, tai sitten ensimmäinen rienamuija, molempi parempi.

"If you have ghosts, you have everything." Lainasin sisareni Bonnien laseja. Hyvin sopii.

Tauko.

Lisää taidetta.

Tässä ollaan jo kotona. Yllättävän hyvin kesti naamamaalit, vaan olipahan fantastista saada pannumyssy pois päästä. Rupes loppua kohden kiristämään ihan perkeleesti.

Loppukevennys: Papa ei voi hyvin. Lupasin nukkua maalit naamassa ja ottaa kuvan aamulla. Se on nyt sitten tämä.





Suurensuuret kiitokset kaikille, joilta sain apua pukuuni, ja joiden kans oli ilo ja kunnia juhlia! Olette rakkaita <3

Jotain, mitä kaikki ei minusta tienneetkään.

Mä ajattelin tehdä tunnustuksen. Aika ison jopa.

Elokuun 11. herran vuonna 2011 mä aloitin yhden projektin. Riikka siihen mua kannusti alunperin. Se on nyt jatkunut vähän puuskittain, aktiivisimmillani olin sen kans vuonna 2012. Mulla siis on alter ego, josta tietää ehkä kymmenkunta ihmistä. Ellei joku ole juoruillut... Mä oon aina tykännyt kirjoittaa, myös fiktiota, ja jossain vaiheessa halusin, että joku niitä lukisikin.

Mä päätin että maailma on valmis kohtaamaan Ilona Ofelian. Tutustuin itse uudelleen tähän henkilöön aika vasta, ja yllätin itse itseni sillä, kuinka lystejä juttuja sitä onkaan kirjoittanut aikojen saatossa.

Ilona Ofeliassa on aika iso osa minua, mutta suurempi osa on ehkä sitä mitä olisin joskus halunnut olla. Ja suurta osaa kirjoitetusta ei ole koskaan tapahtunut, tai on tapahtunut jollekin muulle. Joku saattaa helposti tunnistaa tekstistä henkilöitä ulkonäöltä, mikä on ymmärrettävää, koska joidenkin kohdalla mulla on ollut vahvasti elävä vastine mielessä. Se ei silti tarkota että heidän luonteet ja tekemiset tai mitkään kulkis käsikädessä tarinassa ja todellisuudessa. Ei todellakaan. Mä olen luonut sitä mukaa, kun on ollut tilaisuus.

Voidaan myös ottaa huomioon, että mä heijastelen menneisyyttä noissa jutuissa, Ilona Ofelia on minua arviolta 7-8 vuotta nuorempi. Ehkä se siitä kasvaa aikuiseksi joskus :)

Alunperin Ilona Ofeliasta piti tulla ihan kunnon itsemurhakandidaatti. No, siitä ei sitten tullut. se päätyi keksimään kivempaa tekemistä, kuin koettamalla saada itseltään henkeä pois seitsemän kertaa. Enkä mä tiedä vieläkään, mitä siitä tulee, kun se on ollut vähän jäissä tän kuluneen vuoden. Lupasin itelleni, että vuonna 2015 se tyttö saa elämänsä takas jossain muodossa, kunhan inspiroidun jostain niin valtavasti, että voin alkaa antamaan tekohengitystä.

Joten, tavatkaa Ilona Ofelia ystävineen ja vihollisineen, älkääkä kovasti heitelkö mua ananaksilla. Kliketi klik sitte vaan uudempaa tekstiä, jos ei halua lopettaa tuohon ensimmäiseen jaksoon.

Amatööri ompelee.

Antakaapa mun pohjustaa vähäsen.
Peruskoulussa vihasin tekstiilityötä. Enimmäkseen äärimmäisen innostavien opettajien takia, mutta ei kyllä muutenkaan ollu kovin lähellä sydäntä. Puikothan mulla ei pysy hyppysissä ensinkään, ja koukkutouhuista osaan hätinä virkata ketjusilmukkaa ja seki on vähän niin ja näin. Neula kyllä pysyy kädessä, ja oon mä nappeja ja vetoketjuja vaihdellu vielä senki jälkeen, ku 14-vuotiaana viimesen tekstiilituntini näin. Mutta siitä on siis toiset 14 vuotta ku oon joutunu piirtämään ja leikkomaan kaavoja ja toimimaan niiden kans. MUTTA. Joku kärpänen iski, hain Marikalta kasan lehtiä, kävin kangaskaupassa ja halusin tehä itelle mekon.

Okei. Mun nätti kangas oli palalaatikosta, eikä käyny pienessä mielessäkään mitata leveyttä kaupassa. 30cm liian kapea mekkoon. No, tehhään sitte hame! (Jos jollaki ihan kamalasti kiinnostaa niin kaavat on Suuri Käsityö 10/2012)

 Helmakaava leikattuna, muutaku piirtämään. Mullahan ei siis oo oikeen pöytätilaa tässä mökissä, joten kävin hakeen kellarivaraston käytävältä lainaksi tuommosen kätevän irtopalan.

 Kaikki neljä palaa leikattuna! Ja kiinni toisissaan. Helppoa, eikö!

 Ekat pistot siinä. Ei jännitä, hyvä siitä tulee.

Yllättävän suoraa saumaaki sain aikaan.

 Jaahas. Unohin merkata laskosten kohdat. Pientä noitumista ja kaavat esille, kyllä tästä selvitään.

 "taita kappaleiden laskokset merkkien mukaan oikeat vastakkain. Ompele nurjalta laskosviivan pituudelta. Käännä laskosvarat nurjalle keskietuun ja keskitakaan päin." NIIN ETTÄ TEE MITÄ? Jotain sinne päin.

 Ja sitte voiki kirota vähän lissää. Mun raidat on ihan miten sattuu! Annetaanko sen häiritä? Ei.

 Karvainen assistentti ja teltan näkönen viritys.

 Vyötärökappaleen asettelua. Ohan se tyylikäs...

 Vetoketjuki löytyy laatikoista, vieläpä oikian värisenä. Jälleen huomamme vinksinvonksin-raidat.

Tässä kohtaa sai miettiä, notta kuinkahan päissään sitä on leikannu noita palasia. (Kyllä, kirosin.)

 Tähän tulee paikka napinreiälle.

 Ja nappi laitetaan tähän!

 Ja siinä ne on! Laitoin tosin vielä hakasia lisäksi, niistä ei oo kuvaa. Päättelin, että jos ei oo jotaki tukemassa, niin nappi vetää tuon kaitaleen ihan persiilleen.

 Välisovitus!

 Ei muuta ku helman kasaamiseen. Mulla oli vähän epäilyksiä pituudesta, mutta ne meni ohi. Taitoin siis ensin kerran tuon helman...

 ...ja sitten toisen kerran, jolloin purkautuva reuna jäi alimmaksi, eikä näin ollen karkaa sieltä mihinkään. (Jep, tänki oon oppinu yrityksen ja erehdyksen kautta.)

 Tässä on sauma, josta olen erityisen ylpeä. Onhan se SIEVÄ!

 Valmis tuote päällä.

 Takaa.

Edestä.


Semmonen hame se. Oishan tähän ohjeen mukaan tullu vähän vuoria ja tukikangasta, mutta jätin väliin. Ei mopollakaan mahottomia.
Mutta oon mä aika ylpeä itestäni, suunnilleen viikko tuon tekemiseen meni. En tiiä oisko valmistunu sen nopeampaa koneella, mun ompelemiskone ei oikein halua tehä töitä mun kans.

Mitä pidät?

 Ja siitä vähän fiilistelymussiikkia.