Seikkailupäiväkirja, osa 10

9.4.2013, 22.56
HQ.
Mä koitin ruveta ajattelemaan tuota edellisessä mainittua rakastamisajatusta. Se meni vaan enempi solmuun! Nyt tuntuu että tarvisin tähän mindmapin ja muutaman assistentin pitelemään naruja ja ehkä pullon-kaks Cointreauta. Nyt mua vaan ahdistaa.
"I sit with someone in the dark, so afraid to see it's me again."

23.14
HQ.
Jotakuinkin kuus vuotta sitten sain parhaan synttärilahjan ikinä. Lahja oli alunperin tarkotettu poikaystäväksi, mutta aika pian huomattiin, että me toimittiin paremmin ystävinä. Olinkin saanut lahjaksi parhaan ystävän mitä saatoin kuvitella. Sitten se vain jotenkin... Loppui. Tuli kaikkea muuta. Tympäsee tajuta vasta liian myöhään, että oon menettänyt jotain niin tärkeää. Ystävän, joka oli aina läsnä mua varten... Ehkä mä itse olin huono ystävä, kun en itse aina ollut häntä varten? Yritin parhaani, ehkä se ei riittänyt. Ehkä se oli sitä erilleen kasvamista, en mä tiedä. Aikaa kului, ja yhteydenpito väheni. Miksi? Mä en osaa vastata. Paitsi sitten kun hän tapasi tytön ja meni myöhemmin naimisiin. Mä tunsin olevani häiriöksi. Vaikka aika harvassa kai mun yhteydenotot siinä vaiheessa jo oli. En mä tiedä, jotenkin mä olin niihin aikoihin vielä enemmän epävarma ja eksyksissä kuin nyt, enkä halunnu tuppautua heidän elämäänsä.
Kuitenki, tänä iltana, kaiken tän prosessoinnin seurauksena, mä muistan miehen, jota pystyin kutsumaan parhaaksi ystäväkseni, ja toivon että hän myös muistaa minua joskus.
"Nothing lasts forever, even cold November rain."

23.44
HQ.
Uni ei tule ja päätä särkee.
Rupesin miettimään taas ystäväkuvioita. Nyt ku oon ollu täällä kaukanapoissa verrattain lyhyen ajan, niin oon huomannu että ketkä mua kotona oikeasti kaipaa. Sitä myöten osaa hieman erotella niitä, kenen seuraan hakeudun kunhan Ouluun selviän. Ehkä jotkut jopa hakeutuu mun seuraan jos tuntevat kaipaavansa.
Minun sydäntä on lämmittäny täällä joka kerta ku joku on sanonu että on ikävä, tai muuten asian ilmaissut. Tai eihän se oo kiva että kellään on ikävä, mutta minusta on suloista olla kaivattu.
"Why am I loved only when I'm gone?
Gone back in time to bless the child
Think of me long enough to make a memory
Come bless the child one more time."

10.4.2013, 00.21
HQ. (nukkumalääkepöhnässä.)
Mulla tulee ihan ihme fläsäreitä menneistä keskusteluista. Tällä kertaa eräästä joka käsitteli lempinimiä. Mulla ei koskaan varsinaisesti ollu sellasta, joka ois lyhennys etunimestä, siitä on saatu aikaan vaan pidennettyjä, kuten Hannapieni ja Hannabeibe. Sitten, noin muuten semmosia hetkellisiä ystävien ja ex-heilojen antamia hellittelynimiä on ollut, ja joitain jopa tottelen nykyäänkin. Aurinkoinenhan on jo mainittukin. Insinöörille olin hyvin pitkään Papu, kuten sekin mulle. Ajoittain vieläkin. Sillon ku mun tukka oli paloautonpunainen, niin yhdellä kaverilla oli tapana kutsua mua Piparmintuksi. Luoja tietää miksi. Jos joku on joskus nähny mun ihon, niin Pisama-nimitystä ei tarvi selitellä. Rusinapulla puolestaan on vähän epäloogisempi, tarttui aikanaan matkaan Tuhkimotarinasta epähuomiossa ja jäi elämään. Eksälle mä olin Nuppu (tai Uppu tai Upnup lässytyksen tasosta riippuen) Yläasteella olin hyvän tovin ajan Kaneli, ystäväni ollessa luonnollisesti Sokeri. Kanelista yks kaveriporukka muuten päivitti joskus 2006 kieppeillä Cinnamon Girlin. Nyt, viimeisen puolen vuoden aikana Muruapinani on päättänyt alkaa kutsumaan mua Mushuksi, koska olen pieni lohikäärme :)
Nii. Paitaressuhan on nimi jonka annoin ihan itse itselleni kun aloitin tän blogin, ja eilen kuulin että se pitäs nyt vaihtaa tuohon Rusinapullaan.
Mä vihaan rusinoita pullassa.