Perjantaina oli taas aika mielenterveystoimistossa. Mä en nyt puutu siihen mitä siellä paikanpäällä puhuttiin, paitsi että hoitaja tuntu sen verran inhimilliseltä, että käynnit voi muodostua sen osalta ihan siedettäviksi.
Noin muutenhan nuo käynnit on olleet mulle aina aika kuormittavia henkisesti. Ei kai pitäis olla, koska niiden tarkotus on auttaa mua, mutta nyt vaan on näin. Mä kuitenki uskon että kunhan tuon saa sujumaan ja jonku yhteyden rakennettua niin olotki helpottaa.
Nuo käynnit on tosiaan tähän asti olleet aika emotionaalisia, ja se kai se mua niissä eniten pelottaa. Että menee itkuksi ja panikoinniksi. Mä tiedän että molemmat on ihan sallittuja reaktioita niissä huoneissa, mutta ku mä en haluais sallia niitä itelleni. Koska jää niin haavoittuva olo. Tuolla perjantain käynnillä ei yllättäen tullut sitä panikointia, sen vuoro tuli vasta perjantaina illalla. Ja pitkin lauantaita. Mikä ihana tapa viettää viikonloppua... Selata taas puhelinluettelo läpi lukemattomia kertoja ja todeta, että ei ole edelleenkään ketään ketä mulla olis oikeus vaivata sillä että kupolissa alkaa napsahtelemaan. Se ei oo mikään parin tekstiviestin vaihto ja kaikki ois kunnossa. Siks en koe olevani oikeutettu kuormittamaan ketään sillä tiedolla, että mun on nyt paha olla. Varsinki ku tiesin että ne harvat kelle oisin osannu puhua, on kiireisiä omien juttujensa kans.
Täti antoi mulle mukaan kierrevihkon. Pitää kirjottaa ja eritellä miltä tuntuu sillon ku tuntuu pahalta. Muun muassa. Tällä hetkellä suurin haaste mulle taitaa olla, etten raapusta tuota heti täyteen, jo ennen toista käyntiä. Musta on ihan kivaa, että saan tehtäviä jotka OSAAN tehdä (tunne & kirjaa ylös, se vois olla mun leipätyö), mutta saattaa tulla ongelmia jossain vaiheessa.
Mä sain sieltä myös lukuläksyä, 56 sivun verran. "Valkoinen ulkopuolelta, mutta musta sisältä". Suosittelisin lämpimästi kelle tahansa, ketä kiinnostaa solmuun menneet ihmisaivot, mutta en mä tiedä mistä tän dokumentin sais käsiinsä.
Mua tämä itkettää tasaisin väliajoin, lukea muiden kokemuksista, mutta jollain tavalla mä parin sivun jälkeen aloin kokemaan tän tarpeellisena. Ainoa mikä ei taida olla toivottavaa, on se, että mä harhaudun miettimään, miten voisin auttaa muita, ja unohdan sen että mun pitäs itse saada apua ja pysyä elossa.
Rupesin myös miettimään sitä, että jos mulla on ystävä, joka on vielä enempi solmussa kuin minä, eikä halua/pysty hakeutu(ma)a(n) hoitoon ja mä yritän auttaa? Onko olemassa vaara että mä kusen koko ystävyyssuhteen ja tytön mielenterveyden auttamalla väärin?
"Viisas mieli on tunnemielen ja järkevän mielen yhdistyminen. Tunteita ei voi säädellä vain järkeilemällä; niitä ei voi myöskään synnyttää järkeilemällä. Molemmat mielet on yhdistettävä. Viisas mieli on se osa henkilöä, joka tietää ja kokee totuuden, joka tietää jonkin olevan totta. Viisaus on hiljaista ja keskittynyttä. Viisaus syntyy kun yhdistetään erilaisia tapoja tietää: tietää tarkkailemalla, tietää analysoimalla, tietää kokemalla ruumiissaan, tietää mitä tekee, tietää intuitiivisesti.
Viisas mieli on intuitiivinen ja tietää enemmän kuin järkeilemällä ja havaitsemalla saa selville. Siinä on suoraa kokemusta, välitöntä tietämistä, merkityksen ymmärtämistä, tärkeyttä, tapahtuman totuutta ilman että täytyy analysoida sitä älyllisesti."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.