Oon ollu hetken pois tästä mun henkilökohtasesta keilahallistani, mutta nyt on taas semmoset olot, että pakko purkaa johonki, sen verran nimittäin ahistaa.
Paniikkikohtausta pukkaa, kun edes ajattelee, että pitäs ottaa puhelin käteen ja soittaa. Ajatuski pelottaa, sydän hakkaa, henki ei kulje, ahistaa ja itkettää. Valitettavan tehokkaasti mieli kaivaa muistista sen hajun, joka asiaan liittyy ja muistuttaa tilanteista, ja luo vähän lisää paniikkia. Joko arvaatte mistä on kyse?
Niinpä. Meikä pelekää hammaslääkäriä ihan kuollakseni. Toki tässä ja nyt voisin sanoa, että no big deal, meikä on kova jätkä ja uskaltaa mitä vaan! ...Yeah right. Iso valhe.
Mä en tiiä mistä oon ees kehittäny tän kammon, en ainakaan muista, että ois mitään normaalia peruskouluhammashuoltoa traumaattisempaa menneisyydessä. Okei, peruskouluaikana hammaslääkäritäti oli aikanaan mun perhepäivähoitaja hetken, mutta en usko, että se on syynä. Mutta mistä näistä tietää.
2009 menin hammanlääkäriin viisaudenhampaiden takia. 2/4 puhkes riekaleisina ja toiset 2 ei mahtunu ees puhkeamaan. Mulla siis on jotenki kohtuuttoman suuret hampaat kohtuuttoman pienessä leukaluussa tai jotain, ei tahtonu entisetkään sopia nättiin riviin, saati sitten pari ylimäärästä, ja takahampaita on hankala pestä, ku sinne ei mahu ku joku lasten hammasharja (kyllä, sellasella mä pesen). Tohtori siellä sitten totesi, että ruvetaanpa korjaamaan näitä. Siitäpä se riemu irtosi, muistaakseni uhkasin purra siltä sormet irti, mikäli kovin paljo lähemmäs niitä tuo. Siitä poiki lähete pelkopolille, parasta mitä mulle asian suhteen saattoi tapahtua. Lopulta ne kaikki 4 (+1 ressukka joka oli majaillu vuosikausia rivin takana) poistettiin nukutuksessa.
Sielläpä mä sitten asioin jonku vuoden, ja olin ihan malliasiakas. Ilokaasua oli aina hollilla mua varten, mutta kertaakaan sitä ei tarvittu, ja se nukutuskin on ainutkertainen kokemus. Sen verran asiansa osaava lääkäri mulla siellä oli. Ja mä olin sen verran lystikäs asiakas, että kun pelkopolista tehtiin juttua uutisiin, niin mä näyttelin pelkopotilasta tässä pätkässä.
No, ne kai sitten siellä oletti, että alkaisin pärjäämään jo niin sanotusti omillani. VIRHE. Toisin sanoen, en oo ihan hetkeen näyttäny naamaani (enkä hampaitani) hammaslääkärissä. Alkaa kostautumaan. Ja sattumaan. Sitte mulle sanotaan, että eihän se oo ku soittaa ja varata aika ja mennä. Sen sanoo semmoset ihmiset, joita ei pelota. I mean, kai mä nyt oisin jo siellä penkissä kita ammollaan, jos se mulle niin helppoa ois? Mun on ainaki annettu ymmärtää, että en voi suoraan soitella pelkopolille ja varata aikaa sinne, vaan ensin pitäs käydä peruslääkärillä itkemässä ja paskomassa housuun ja anelemassa lähetettä. Eli sinne pitäs soittaa. PANIC! Tai mennä sinne varaamaan aikaa. PANIC! (Se ominaishaju on muuten jotain aivan hirvittävää, psyyke ei kestä.)
On muuten helvetin hankalaa yrittää kuvailla tätä sisuskalujen solmua tän asian tiimoilta. Ne jotka tietää miltä paniikkikohtaus tuntuu, niin tietää.
Ja sitäpaitsi mulla ei oo varaa mennä hammaslääkäriin.
PS: silti mulla on semmonen solmu päässä, että millon tahansa mieluummin juurihoitoa kuin hammaskiven poistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.