(ja tää saattaa olla jonku mielestä sitte ikävää luettavaa.)
Niinhän siinä sitten kävi, että ero tuli. Hunajat, siirapit ja hattarat loppui. Orkidearukkakin heitti veivinsä. Nyt sitten pyörin ympyrää tyhjässä kämpässä, ja odotan turhaan, että puhelin sanois jotain. Mä kyllä tiedän, että tää oli varmaan paras ratkaisu kaikille osapuolille, mutta minkäs teet, kun ei ole yhtään tottunut vielä tähän. Viikko sitten tuntui, että ehkä koko maailma ei romahdakaan tän takia, mutta nyt en ole yhtään niin varma siitä. Näinä hetkinä varsinki osaa olla kiitollinen siitä, että on edes muutamia sydänystäviä, jotka jopa jaksaa kuunnella ja lohdutella eronnutta naista. Siitä huolimatta tuntuu, että on jotenkin tyhjän päällä. Tai jos ei suorastaan tyhjän päällä, niin hyvin horjuen reunalla. Pienestäki sysäyksestä voi syöksyä yli laidan. Mä en enää haluais kokea sitä, kun kerran oon saanut puisteltua mtt:n pölyt jaloistani. Mun kuului olla jo toimiva ihmisyksilö. Jos ei aivan priimakuntoinen niin ainakin toimiva! Vaan reunat murenee. Kuten eräs fiksu tyttö kerran sanoi, tää on niinku kokoais palapeliä, saat yhden reunan valmiiksi ja siirryt seuraavaan, niin eikö joku paskiainen (kohtalo? Vai vaan elämä?) varasta kourallisen palasia sieltä minkä just rakensit. Lystiä ku mikäki.
Mun on ihan helvetin paha olla tän asian kans. Ja itteni. Mä pelkään, että kadotan unen taas. Tätä ku luonnostelin, niin kello kävi kahta yöllä. Viimeaikasella rytmillä oisin normaalisti hyvinki jo ollu umpiunessa, mutta en nyt. Välttelin tuntikausia paniikkikohtausta. Mä haluaisin vaan kadota. Lakata olemasta. Ei mua oo koottu tarpeeksi vahvoista osasista, että kestäsin tämmöstä ahistusta. En mä hengenriistoa iteltäni suunnittele, mutta huomaan lipsuvani ajattelemaan, että helpottas kummasti, kun tulis joku ebola tai lavantauti ja korjais pois. Tai jos jäis vaikka auton alle. Tiiä sitte oonko alitajusesti luopumassa varovaisuudesta. Vaikka kyllä mä vielä ootan vihreän ukkelin kuvaa ennenku ylitän kadun, ja katson molempiin suuntiin. Se, mitä mä koitan sanoa, on että mä koen, että oon häviämässä tämän eloonjäämistaistelun. Että en vaan jaksa. Tottakai just tällä maailman hetkellä, kun mulla ei ole ketään, joka ottas syliin, silittäs, rauhottais ja sanois, että kyllä kaikki vielä järjestyy. Mä koitan ite sanoa itelleni monta kertaa päivässä ääneen "mä selviän" ja "tää olo menee vielä pois" ja "kaikki kääntyy hyväksi", mutta se on niin pirun vaikea luottaa ääneen, joka tärisee itkusta.
Oikiasti. Vituttaa aivan suunnattomasti suoraan sanottuna olla näin palasina. Tosissaan luulin, että oisin jo ollu ehjempi, vaan nytpähän nähtiin, että en sitten olekaan. Oon vaan pohjattoman pettynyt itseeni.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
tiistai 7. lokakuuta 2014
Amatööri ompelee.
Antakaapa mun pohjustaa vähäsen.
Peruskoulussa vihasin tekstiilityötä. Enimmäkseen äärimmäisen innostavien opettajien takia, mutta ei kyllä muutenkaan ollu kovin lähellä sydäntä. Puikothan mulla ei pysy hyppysissä ensinkään, ja koukkutouhuista osaan hätinä virkata ketjusilmukkaa ja seki on vähän niin ja näin. Neula kyllä pysyy kädessä, ja oon mä nappeja ja vetoketjuja vaihdellu vielä senki jälkeen, ku 14-vuotiaana viimesen tekstiilituntini näin. Mutta siitä on siis toiset 14 vuotta ku oon joutunu piirtämään ja leikkomaan kaavoja ja toimimaan niiden kans. MUTTA. Joku kärpänen iski, hain Marikalta kasan lehtiä, kävin kangaskaupassa ja halusin tehä itelle mekon.
Okei. Mun nätti kangas oli palalaatikosta, eikä käyny pienessä mielessäkään mitata leveyttä kaupassa. 30cm liian kapea mekkoon. No, tehhään sitte hame! (Jos jollaki ihan kamalasti kiinnostaa niin kaavat on Suuri Käsityö 10/2012)
Helmakaava leikattuna, muutaku piirtämään. Mullahan ei siis oo oikeen pöytätilaa tässä mökissä, joten kävin hakeen kellarivaraston käytävältä lainaksi tuommosen kätevän irtopalan.
Kaikki neljä palaa leikattuna! Ja kiinni toisissaan. Helppoa, eikö!
Ekat pistot siinä. Ei jännitä, hyvä siitä tulee.
Yllättävän suoraa saumaaki sain aikaan.
Jaahas. Unohin merkata laskosten kohdat. Pientä noitumista ja kaavat esille, kyllä tästä selvitään.
"taita kappaleiden laskokset merkkien mukaan oikeat vastakkain. Ompele nurjalta laskosviivan pituudelta. Käännä laskosvarat nurjalle keskietuun ja keskitakaan päin." NIIN ETTÄ TEE MITÄ? Jotain sinne päin.
Ja sitte voiki kirota vähän lissää. Mun raidat on ihan miten sattuu! Annetaanko sen häiritä? Ei.
Karvainen assistentti ja teltan näkönen viritys.
Vyötärökappaleen asettelua. Ohan se tyylikäs...
Vetoketjuki löytyy laatikoista, vieläpä oikian värisenä. Jälleen huomamme vinksinvonksin-raidat.
Tässä kohtaa sai miettiä, notta kuinkahan päissään sitä on leikannu noita palasia. (Kyllä, kirosin.)
Tähän tulee paikka napinreiälle.
Ja nappi laitetaan tähän!
Ja siinä ne on! Laitoin tosin vielä hakasia lisäksi, niistä ei oo kuvaa. Päättelin, että jos ei oo jotaki tukemassa, niin nappi vetää tuon kaitaleen ihan persiilleen.
Välisovitus!
Ei muuta ku helman kasaamiseen. Mulla oli vähän epäilyksiä pituudesta, mutta ne meni ohi. Taitoin siis ensin kerran tuon helman...
...ja sitten toisen kerran, jolloin purkautuva reuna jäi alimmaksi, eikä näin ollen karkaa sieltä mihinkään. (Jep, tänki oon oppinu yrityksen ja erehdyksen kautta.)
Tässä on sauma, josta olen erityisen ylpeä. Onhan se SIEVÄ!
Valmis tuote päällä.
Takaa.
Edestä.
Semmonen hame se. Oishan tähän ohjeen mukaan tullu vähän vuoria ja tukikangasta, mutta jätin väliin. Ei mopollakaan mahottomia.
Mutta oon mä aika ylpeä itestäni, suunnilleen viikko tuon tekemiseen meni. En tiiä oisko valmistunu sen nopeampaa koneella, mun ompelemiskone ei oikein halua tehä töitä mun kans.
Mitä pidät?
Ja siitä vähän fiilistelymussiikkia.
Peruskoulussa vihasin tekstiilityötä. Enimmäkseen äärimmäisen innostavien opettajien takia, mutta ei kyllä muutenkaan ollu kovin lähellä sydäntä. Puikothan mulla ei pysy hyppysissä ensinkään, ja koukkutouhuista osaan hätinä virkata ketjusilmukkaa ja seki on vähän niin ja näin. Neula kyllä pysyy kädessä, ja oon mä nappeja ja vetoketjuja vaihdellu vielä senki jälkeen, ku 14-vuotiaana viimesen tekstiilituntini näin. Mutta siitä on siis toiset 14 vuotta ku oon joutunu piirtämään ja leikkomaan kaavoja ja toimimaan niiden kans. MUTTA. Joku kärpänen iski, hain Marikalta kasan lehtiä, kävin kangaskaupassa ja halusin tehä itelle mekon.
Okei. Mun nätti kangas oli palalaatikosta, eikä käyny pienessä mielessäkään mitata leveyttä kaupassa. 30cm liian kapea mekkoon. No, tehhään sitte hame! (Jos jollaki ihan kamalasti kiinnostaa niin kaavat on Suuri Käsityö 10/2012)
Semmonen hame se. Oishan tähän ohjeen mukaan tullu vähän vuoria ja tukikangasta, mutta jätin väliin. Ei mopollakaan mahottomia.
Mutta oon mä aika ylpeä itestäni, suunnilleen viikko tuon tekemiseen meni. En tiiä oisko valmistunu sen nopeampaa koneella, mun ompelemiskone ei oikein halua tehä töitä mun kans.
Mitä pidät?
lauantai 2. elokuuta 2014
2.8.2014
Oon ollu hetken pois tästä mun henkilökohtasesta keilahallistani, mutta nyt on taas semmoset olot, että pakko purkaa johonki, sen verran nimittäin ahistaa.
Paniikkikohtausta pukkaa, kun edes ajattelee, että pitäs ottaa puhelin käteen ja soittaa. Ajatuski pelottaa, sydän hakkaa, henki ei kulje, ahistaa ja itkettää. Valitettavan tehokkaasti mieli kaivaa muistista sen hajun, joka asiaan liittyy ja muistuttaa tilanteista, ja luo vähän lisää paniikkia. Joko arvaatte mistä on kyse?
Niinpä. Meikä pelekää hammaslääkäriä ihan kuollakseni. Toki tässä ja nyt voisin sanoa, että no big deal, meikä on kova jätkä ja uskaltaa mitä vaan! ...Yeah right. Iso valhe.
Mä en tiiä mistä oon ees kehittäny tän kammon, en ainakaan muista, että ois mitään normaalia peruskouluhammashuoltoa traumaattisempaa menneisyydessä. Okei, peruskouluaikana hammaslääkäritäti oli aikanaan mun perhepäivähoitaja hetken, mutta en usko, että se on syynä. Mutta mistä näistä tietää.
2009 menin hammanlääkäriin viisaudenhampaiden takia. 2/4 puhkes riekaleisina ja toiset 2 ei mahtunu ees puhkeamaan. Mulla siis on jotenki kohtuuttoman suuret hampaat kohtuuttoman pienessä leukaluussa tai jotain, ei tahtonu entisetkään sopia nättiin riviin, saati sitten pari ylimäärästä, ja takahampaita on hankala pestä, ku sinne ei mahu ku joku lasten hammasharja (kyllä, sellasella mä pesen). Tohtori siellä sitten totesi, että ruvetaanpa korjaamaan näitä. Siitäpä se riemu irtosi, muistaakseni uhkasin purra siltä sormet irti, mikäli kovin paljo lähemmäs niitä tuo. Siitä poiki lähete pelkopolille, parasta mitä mulle asian suhteen saattoi tapahtua. Lopulta ne kaikki 4 (+1 ressukka joka oli majaillu vuosikausia rivin takana) poistettiin nukutuksessa.
Sielläpä mä sitten asioin jonku vuoden, ja olin ihan malliasiakas. Ilokaasua oli aina hollilla mua varten, mutta kertaakaan sitä ei tarvittu, ja se nukutuskin on ainutkertainen kokemus. Sen verran asiansa osaava lääkäri mulla siellä oli. Ja mä olin sen verran lystikäs asiakas, että kun pelkopolista tehtiin juttua uutisiin, niin mä näyttelin pelkopotilasta tässä pätkässä.
No, ne kai sitten siellä oletti, että alkaisin pärjäämään jo niin sanotusti omillani. VIRHE. Toisin sanoen, en oo ihan hetkeen näyttäny naamaani (enkä hampaitani) hammaslääkärissä. Alkaa kostautumaan. Ja sattumaan. Sitte mulle sanotaan, että eihän se oo ku soittaa ja varata aika ja mennä. Sen sanoo semmoset ihmiset, joita ei pelota. I mean, kai mä nyt oisin jo siellä penkissä kita ammollaan, jos se mulle niin helppoa ois? Mun on ainaki annettu ymmärtää, että en voi suoraan soitella pelkopolille ja varata aikaa sinne, vaan ensin pitäs käydä peruslääkärillä itkemässä ja paskomassa housuun ja anelemassa lähetettä. Eli sinne pitäs soittaa. PANIC! Tai mennä sinne varaamaan aikaa. PANIC! (Se ominaishaju on muuten jotain aivan hirvittävää, psyyke ei kestä.)
On muuten helvetin hankalaa yrittää kuvailla tätä sisuskalujen solmua tän asian tiimoilta. Ne jotka tietää miltä paniikkikohtaus tuntuu, niin tietää.
Ja sitäpaitsi mulla ei oo varaa mennä hammaslääkäriin.
PS: silti mulla on semmonen solmu päässä, että millon tahansa mieluummin juurihoitoa kuin hammaskiven poistoa.
Paniikkikohtausta pukkaa, kun edes ajattelee, että pitäs ottaa puhelin käteen ja soittaa. Ajatuski pelottaa, sydän hakkaa, henki ei kulje, ahistaa ja itkettää. Valitettavan tehokkaasti mieli kaivaa muistista sen hajun, joka asiaan liittyy ja muistuttaa tilanteista, ja luo vähän lisää paniikkia. Joko arvaatte mistä on kyse?
Niinpä. Meikä pelekää hammaslääkäriä ihan kuollakseni. Toki tässä ja nyt voisin sanoa, että no big deal, meikä on kova jätkä ja uskaltaa mitä vaan! ...Yeah right. Iso valhe.
Mä en tiiä mistä oon ees kehittäny tän kammon, en ainakaan muista, että ois mitään normaalia peruskouluhammashuoltoa traumaattisempaa menneisyydessä. Okei, peruskouluaikana hammaslääkäritäti oli aikanaan mun perhepäivähoitaja hetken, mutta en usko, että se on syynä. Mutta mistä näistä tietää.
2009 menin hammanlääkäriin viisaudenhampaiden takia. 2/4 puhkes riekaleisina ja toiset 2 ei mahtunu ees puhkeamaan. Mulla siis on jotenki kohtuuttoman suuret hampaat kohtuuttoman pienessä leukaluussa tai jotain, ei tahtonu entisetkään sopia nättiin riviin, saati sitten pari ylimäärästä, ja takahampaita on hankala pestä, ku sinne ei mahu ku joku lasten hammasharja (kyllä, sellasella mä pesen). Tohtori siellä sitten totesi, että ruvetaanpa korjaamaan näitä. Siitäpä se riemu irtosi, muistaakseni uhkasin purra siltä sormet irti, mikäli kovin paljo lähemmäs niitä tuo. Siitä poiki lähete pelkopolille, parasta mitä mulle asian suhteen saattoi tapahtua. Lopulta ne kaikki 4 (+1 ressukka joka oli majaillu vuosikausia rivin takana) poistettiin nukutuksessa.
Sielläpä mä sitten asioin jonku vuoden, ja olin ihan malliasiakas. Ilokaasua oli aina hollilla mua varten, mutta kertaakaan sitä ei tarvittu, ja se nukutuskin on ainutkertainen kokemus. Sen verran asiansa osaava lääkäri mulla siellä oli. Ja mä olin sen verran lystikäs asiakas, että kun pelkopolista tehtiin juttua uutisiin, niin mä näyttelin pelkopotilasta tässä pätkässä.
No, ne kai sitten siellä oletti, että alkaisin pärjäämään jo niin sanotusti omillani. VIRHE. Toisin sanoen, en oo ihan hetkeen näyttäny naamaani (enkä hampaitani) hammaslääkärissä. Alkaa kostautumaan. Ja sattumaan. Sitte mulle sanotaan, että eihän se oo ku soittaa ja varata aika ja mennä. Sen sanoo semmoset ihmiset, joita ei pelota. I mean, kai mä nyt oisin jo siellä penkissä kita ammollaan, jos se mulle niin helppoa ois? Mun on ainaki annettu ymmärtää, että en voi suoraan soitella pelkopolille ja varata aikaa sinne, vaan ensin pitäs käydä peruslääkärillä itkemässä ja paskomassa housuun ja anelemassa lähetettä. Eli sinne pitäs soittaa. PANIC! Tai mennä sinne varaamaan aikaa. PANIC! (Se ominaishaju on muuten jotain aivan hirvittävää, psyyke ei kestä.)
On muuten helvetin hankalaa yrittää kuvailla tätä sisuskalujen solmua tän asian tiimoilta. Ne jotka tietää miltä paniikkikohtaus tuntuu, niin tietää.
Ja sitäpaitsi mulla ei oo varaa mennä hammaslääkäriin.
PS: silti mulla on semmonen solmu päässä, että millon tahansa mieluummin juurihoitoa kuin hammaskiven poistoa.
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Jännäpäiviä.
Ne, jotka mut tuntee, tietää että oon ihan karmea Coca-Cola -addikti. Tuossa reilu viikko sitten päätin kokeilla, että mitenkä siinä käy, jos lopettaisin, tai edes vähentäisin.
Eli siis armon vuonna 2014, 17. maaliskuuta vähensin rajusti. En tiedä oliko syynä vähennys vai tähtien asento, mutta helvetillinen päänsärky siitä tuli. Semmonen, joka sai toivomaan pikaista kuolemaa. Kuolemaa ei tullut, mutta uni tuli, nukkumattina toimi edelleen Ketipinor, 100mg.
Päivä 2. Oli ihan mielenkiintosta seurailla omia oloja. Pientä päänsärkyä oli, ja isompia tärinöitä. Vettä meni kurkusta alas PALJON ja tupakkia oisin halunnu lussuttaa aivan jatkuvasti. Siinä sitten kattelin, että nukkumisnapsut on vähänä, joten hain apteekista (viimeinkin) 25mg Ketipinorit, että pääsis niitäkin vähentämään. Sama kitkutella kaikki pois kerralla. Paitsi nyt se rööki, sen jos nakkaisin pois niin oisin varmaan aika pian nurkassa tärisevä ja itkua tuhertava ihmisraunio.
Tuon lääkkeen vähennyksen pointti mulla oli ensisijaisesti se, että saisin mässyt kuriin. Nuo kun tekee sen hurjan tarpeen mussuttaa jotain, kun alkavat vaikuttamaan. Koitin mtt:n lääkärille ehdottaa, että vaihtas kokonaan lääkettä, mutta ei se tainnu oikeen kuunnella mua. Toisaalta, mitä oon muiden sen vastaanotolla käyneiden kans jutellu, niin ei se taida kuunnella ketään, eli se ei liene henkilökohtasta.
2. päivää piristi kuitenkin postikuski, joka toi uusia kynsilakkoja! Criria on vuosien mittaan aivopessyt mua kynsilakkapuuhiin, tää on sellainen näpertelyharrastus josta pidän, vaikka en saakaan aikaan mitään, mitä ei ois jo tehty tuhatta kertaa.
Päivä 4 (koska kolmantena ei oikestaan tapahtunut mitään.). Vesipulloja oli ilmestyny pitkin kämppää. Mutta olin jo päässy siitä, että ajattelin koko ajan että tekis mieli kokista. Hätäpullo on saanu olla koskematta. Nukkuminenkin sujui, pari yötä meni 75mg:lla, eroa satasilla nukkumiseen ei oikeastaan huomannu.
Päivä 5. Lasketaanko täydelliseksi repsahtamiseksi, kun join hampurilaisaterian yhteydessä puoli mukillista Coca-Cola Zeroa? Mä en oo siitä koskaan tykänny, enkä oo sitä halunnu litroittain juoda, joten minusta ei lasketa. Tää oli päivä kun oisin stressin vuoksi halunnu pari pullollista ihan oikiaa kokista, käytettiin nimittäin koiraa eläinlääkärissä ja oli huoli.
Päivä 6. Takana eka yö 50mg:n kemiallisella unella. Edelleen hermoilin ja halusin kokisryypyn.
Rupesin myös laskeskelemaan yhteen 1+2 (joka on muuten 13 ja puoli), kun tässä edellisinä päivinä olin hikoillu ku pieni possu vaikka en mitään tehnykään. Muutamaan kertaan on jääny vuosien saatossa lääkkeet kokonaan ottamatta syystä tai toisesta, ja lopputulos on ollu helvetillinen hikoilu ja tärinä. Fiksumpi ois varmaan jo aiemmin hoksannu, että siitähän tässä on kyse, että elimistö ei oo saanu totuttua määrää kemikaalia.
Nyt on siis päivä 8, ja kaikki ok. Koira on paremmassa kunnossa jo, jeee \o/ Pientä stressiä aiheuttaa tuo toisen blogin puolella oleva härdelli, hieman masentaa luopua lapsistaan...
Kuluneen viikon aikana painosta on puonnu peräti kilon verran, vaan ohan sitä alkua siinäki.
Mä nukun lyhempiä yöunia nyt, mutta kuten Nikkekin huomautti tuossa, että aiemmin saatoin nukkua kellon ympäri helposti, joten tuskin pari tuntia vähemmän yössä mua tappaa. Vaikka mistä sitä tietää...
Ens viikolla siirryn takas kaupunkikotiin, ja sain jopa varattua käyttööni taloyhtiön uima-altaan tunniksi viikossa, tiiä mitä vielä tapahtuu ku siellä alkaa kulkemaan.
Eli siis armon vuonna 2014, 17. maaliskuuta vähensin rajusti. En tiedä oliko syynä vähennys vai tähtien asento, mutta helvetillinen päänsärky siitä tuli. Semmonen, joka sai toivomaan pikaista kuolemaa. Kuolemaa ei tullut, mutta uni tuli, nukkumattina toimi edelleen Ketipinor, 100mg.
Päivä 2. Oli ihan mielenkiintosta seurailla omia oloja. Pientä päänsärkyä oli, ja isompia tärinöitä. Vettä meni kurkusta alas PALJON ja tupakkia oisin halunnu lussuttaa aivan jatkuvasti. Siinä sitten kattelin, että nukkumisnapsut on vähänä, joten hain apteekista (viimeinkin) 25mg Ketipinorit, että pääsis niitäkin vähentämään. Sama kitkutella kaikki pois kerralla. Paitsi nyt se rööki, sen jos nakkaisin pois niin oisin varmaan aika pian nurkassa tärisevä ja itkua tuhertava ihmisraunio.
Tuon lääkkeen vähennyksen pointti mulla oli ensisijaisesti se, että saisin mässyt kuriin. Nuo kun tekee sen hurjan tarpeen mussuttaa jotain, kun alkavat vaikuttamaan. Koitin mtt:n lääkärille ehdottaa, että vaihtas kokonaan lääkettä, mutta ei se tainnu oikeen kuunnella mua. Toisaalta, mitä oon muiden sen vastaanotolla käyneiden kans jutellu, niin ei se taida kuunnella ketään, eli se ei liene henkilökohtasta.
2. päivää piristi kuitenkin postikuski, joka toi uusia kynsilakkoja! Criria on vuosien mittaan aivopessyt mua kynsilakkapuuhiin, tää on sellainen näpertelyharrastus josta pidän, vaikka en saakaan aikaan mitään, mitä ei ois jo tehty tuhatta kertaa.
Päivä 4 (koska kolmantena ei oikestaan tapahtunut mitään.). Vesipulloja oli ilmestyny pitkin kämppää. Mutta olin jo päässy siitä, että ajattelin koko ajan että tekis mieli kokista. Hätäpullo on saanu olla koskematta. Nukkuminenkin sujui, pari yötä meni 75mg:lla, eroa satasilla nukkumiseen ei oikeastaan huomannu.
Päivä 5. Lasketaanko täydelliseksi repsahtamiseksi, kun join hampurilaisaterian yhteydessä puoli mukillista Coca-Cola Zeroa? Mä en oo siitä koskaan tykänny, enkä oo sitä halunnu litroittain juoda, joten minusta ei lasketa. Tää oli päivä kun oisin stressin vuoksi halunnu pari pullollista ihan oikiaa kokista, käytettiin nimittäin koiraa eläinlääkärissä ja oli huoli.
Päivä 6. Takana eka yö 50mg:n kemiallisella unella. Edelleen hermoilin ja halusin kokisryypyn.
Rupesin myös laskeskelemaan yhteen 1+2 (joka on muuten 13 ja puoli), kun tässä edellisinä päivinä olin hikoillu ku pieni possu vaikka en mitään tehnykään. Muutamaan kertaan on jääny vuosien saatossa lääkkeet kokonaan ottamatta syystä tai toisesta, ja lopputulos on ollu helvetillinen hikoilu ja tärinä. Fiksumpi ois varmaan jo aiemmin hoksannu, että siitähän tässä on kyse, että elimistö ei oo saanu totuttua määrää kemikaalia.
Nyt on siis päivä 8, ja kaikki ok. Koira on paremmassa kunnossa jo, jeee \o/ Pientä stressiä aiheuttaa tuo toisen blogin puolella oleva härdelli, hieman masentaa luopua lapsistaan...
Kuluneen viikon aikana painosta on puonnu peräti kilon verran, vaan ohan sitä alkua siinäki.
Mä nukun lyhempiä yöunia nyt, mutta kuten Nikkekin huomautti tuossa, että aiemmin saatoin nukkua kellon ympäri helposti, joten tuskin pari tuntia vähemmän yössä mua tappaa. Vaikka mistä sitä tietää...
Ens viikolla siirryn takas kaupunkikotiin, ja sain jopa varattua käyttööni taloyhtiön uima-altaan tunniksi viikossa, tiiä mitä vielä tapahtuu ku siellä alkaa kulkemaan.
perjantai 21. helmikuuta 2014
21.2.2014
Tästä asiasta on puhuttu jo joka paikassa, mutta minäki haluan pistää lusikan soppaan, ja nyt minä aion sanua rumasti: NYT VITTU OIKIASTI.
Luin tätä ja halusin facepalmata itteni seinän läpi ja rinnakkaisuniversumiin. Mitä vittua ihmiset????
Esimerkkinä vaikka homo- ja lesboparien adoptio, joka tuntuu olevan niin helvetin kamala vaihtoehto joillekin. Kyllä kaikenlaiset idiootit ja kusipäät saa lisääntyä ihan vapaasti (koska niillä on pimppi ja pippeli jotka sopii yhteen, hällä väliä onko niillä tietotaitoa/kiinnostusta/aikaa/kykyjä/younameit kasvattaa ja huolehtia lapsesta), mutta sitten kun on joku pikkuinen piltti, jolla ei ole minkäänlaisia vanhempia missään, ja joku pariskunta lapsen tahtois, pitkän harkinnan ja keskustelun jälkeen, oisivat valmiit sitoutumaan lapsen kasvatukseen ja huolehtimiseen ja antamaan lapselle kodin, niin HÄHÄÄÄ eipä käykään koska ette voi tarjota äitiä ja isiä, vaan kaks jompaa kumpaa. Mitähän helvettiä... Entä sitten sellaiset lapset, joilla toinen vanhempi on lähtenyt litomaan, kuollut, täysin välinpitämätön, linnassa, kieltänyt omat tenavansa? Pitäskö nekin äkkiä ottaa huostaan ja sijoittaa johonkin ehjään HETEROydinperheeseen?
Entäs sitten argumentti, jonka mukaan homous on LUONNOTONTA? Herravarjele, mikä nykyaikana enää ois luonnollista? Kielletään sitten silikonitissit, ihmisen kehittelemät lääkkeet, hiusten värjäys ja vasenkätisyys. Nii ja insuliinin piikitys. Homoseksuaalisuuttahan on ollut kautta aikain, ja aika monessa muussakin lajissa kuin ihmisessä.
Joku fiksu kans jossain vetosi siihen, että homoseksuaalit ei kykene pitkiin suhteisiin... Uskokaa pois, tapahtuu sitä heteroillaki!
"Koska Raamatussa sanotaan...." No niinpä tietenki. Mä kuitenki käsitin tän jutun niin että tässä on kyse ihan vaan tasa-arvosesta avioliittolaista, ei kirkollisesta vihkimisestä. Joten mun puolesta Raamattu saa pysyä erossa tästä jutusta. Mä oon käsittäny, että Raamatussa sanotaan paljon ja kaikenlaista, ja nämä innokkaimat raamatunlukijat soveltaa sieltä sitä, mikä missäki tilanteessa sattuu toimimaan parhaiten, ja työntää syrjään seikat, jotka ei omaan elämään sovi. Esimerkkinä vaikka erään innokkaan raamatunlukijamininsterin pitkätukkainen poika, ja mitäs niistä pitkätukkasista miehistä sanottiinkaan... Samainen ministeri on muuten nähty pukeutuneena housuihin.
"Avioliitto on miehen ja naisen välinen". Oon mää kuullu semmosestaki, että jossaki se on pienen tytön ja vanhan setän välinen, for example. Minusta huomattavan paljon huonompi vaihtoehto kuin homo- tai lesbopari.
"Liian suvaitsevaista, kohta pitää antaa pedofiileille ja insestinharjoittajille vapaat kädet." No tämä nyt vaan on argumenttina täysin invalidi. Nää lienee kuiten rikoksia, mitä mun mielestä homous ei ole.
"Koulujen seksivalistusta pitää uusia." NO SHIT. Siihen nähen kuinka onnetonta se oli mun yläasteaikana, nii kannattaaki uusia... Vaikka mä vähän epäilen että nykynuoriso löytää ne omat valistuksensa ihan itse, tiiä sitten kuinka validit heidän lähteet on. Offtopic: Ala-asteella luettiin ahkerasti (tietysti vähän salaa ja hihitellen) semmosta teosta kuin Kroppa & Koppa, ja ihan oikiaa tietoahan siinä oli asioista.
"Uhka heteroliitoille". Mä ymmärsin tän, että kaikki alkaa sitte homostelemaan täysiä jos tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi. Mä en ainakaan koe, että mun rakkauselämään asia mitenkään vaikuttas. Muutenki tosi vaikea kuvitella, että homoseksuaalit jotenki räjähdysmäisesti lisääntys jos ja kun tällainen lakiehdotus läpi menee. Tarkotan siis tällä sitä, että joku, joka on koko ikänsä mieltänyt olevansa hetero, päättäski yhtäkkiä "alkaa" homoksi ihan vaan koska tasa-arvoinen avioliittolaki! Esim. minä ite, huomaan kyllä jos joku saman sukupuolen edustaja on viehättävä, mutta kyllä mä silti oon vuosien varrella huomannu olevani silti ihan hetero. Joten tuskin yhden lain takia päättäsin yhtäkkiä että olen lesbo. Kuitenki näen asian niin, että on homoja ja on heteroita, ja ne on mitä on, eikä muutu jonkin lain takia.
Jäikö jotain puuttumaan? Kommenttikenttä on tuossa alla, ja sitä ei oo vaikia käyttää.
Luin tätä ja halusin facepalmata itteni seinän läpi ja rinnakkaisuniversumiin. Mitä vittua ihmiset????
Esimerkkinä vaikka homo- ja lesboparien adoptio, joka tuntuu olevan niin helvetin kamala vaihtoehto joillekin. Kyllä kaikenlaiset idiootit ja kusipäät saa lisääntyä ihan vapaasti (koska niillä on pimppi ja pippeli jotka sopii yhteen, hällä väliä onko niillä tietotaitoa/kiinnostusta/aikaa/kykyjä/younameit kasvattaa ja huolehtia lapsesta), mutta sitten kun on joku pikkuinen piltti, jolla ei ole minkäänlaisia vanhempia missään, ja joku pariskunta lapsen tahtois, pitkän harkinnan ja keskustelun jälkeen, oisivat valmiit sitoutumaan lapsen kasvatukseen ja huolehtimiseen ja antamaan lapselle kodin, niin HÄHÄÄÄ eipä käykään koska ette voi tarjota äitiä ja isiä, vaan kaks jompaa kumpaa. Mitähän helvettiä... Entä sitten sellaiset lapset, joilla toinen vanhempi on lähtenyt litomaan, kuollut, täysin välinpitämätön, linnassa, kieltänyt omat tenavansa? Pitäskö nekin äkkiä ottaa huostaan ja sijoittaa johonkin ehjään HETEROydinperheeseen?
Entäs sitten argumentti, jonka mukaan homous on LUONNOTONTA? Herravarjele, mikä nykyaikana enää ois luonnollista? Kielletään sitten silikonitissit, ihmisen kehittelemät lääkkeet, hiusten värjäys ja vasenkätisyys. Nii ja insuliinin piikitys. Homoseksuaalisuuttahan on ollut kautta aikain, ja aika monessa muussakin lajissa kuin ihmisessä.
Joku fiksu kans jossain vetosi siihen, että homoseksuaalit ei kykene pitkiin suhteisiin... Uskokaa pois, tapahtuu sitä heteroillaki!
"Koska Raamatussa sanotaan...." No niinpä tietenki. Mä kuitenki käsitin tän jutun niin että tässä on kyse ihan vaan tasa-arvosesta avioliittolaista, ei kirkollisesta vihkimisestä. Joten mun puolesta Raamattu saa pysyä erossa tästä jutusta. Mä oon käsittäny, että Raamatussa sanotaan paljon ja kaikenlaista, ja nämä innokkaimat raamatunlukijat soveltaa sieltä sitä, mikä missäki tilanteessa sattuu toimimaan parhaiten, ja työntää syrjään seikat, jotka ei omaan elämään sovi. Esimerkkinä vaikka erään innokkaan raamatunlukijamininsterin pitkätukkainen poika, ja mitäs niistä pitkätukkasista miehistä sanottiinkaan... Samainen ministeri on muuten nähty pukeutuneena housuihin.
"Avioliitto on miehen ja naisen välinen". Oon mää kuullu semmosestaki, että jossaki se on pienen tytön ja vanhan setän välinen, for example. Minusta huomattavan paljon huonompi vaihtoehto kuin homo- tai lesbopari.
"Liian suvaitsevaista, kohta pitää antaa pedofiileille ja insestinharjoittajille vapaat kädet." No tämä nyt vaan on argumenttina täysin invalidi. Nää lienee kuiten rikoksia, mitä mun mielestä homous ei ole.
"Koulujen seksivalistusta pitää uusia." NO SHIT. Siihen nähen kuinka onnetonta se oli mun yläasteaikana, nii kannattaaki uusia... Vaikka mä vähän epäilen että nykynuoriso löytää ne omat valistuksensa ihan itse, tiiä sitten kuinka validit heidän lähteet on. Offtopic: Ala-asteella luettiin ahkerasti (tietysti vähän salaa ja hihitellen) semmosta teosta kuin Kroppa & Koppa, ja ihan oikiaa tietoahan siinä oli asioista.
"Uhka heteroliitoille". Mä ymmärsin tän, että kaikki alkaa sitte homostelemaan täysiä jos tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi. Mä en ainakaan koe, että mun rakkauselämään asia mitenkään vaikuttas. Muutenki tosi vaikea kuvitella, että homoseksuaalit jotenki räjähdysmäisesti lisääntys jos ja kun tällainen lakiehdotus läpi menee. Tarkotan siis tällä sitä, että joku, joka on koko ikänsä mieltänyt olevansa hetero, päättäski yhtäkkiä "alkaa" homoksi ihan vaan koska tasa-arvoinen avioliittolaki! Esim. minä ite, huomaan kyllä jos joku saman sukupuolen edustaja on viehättävä, mutta kyllä mä silti oon vuosien varrella huomannu olevani silti ihan hetero. Joten tuskin yhden lain takia päättäsin yhtäkkiä että olen lesbo. Kuitenki näen asian niin, että on homoja ja on heteroita, ja ne on mitä on, eikä muutu jonkin lain takia.
Jäikö jotain puuttumaan? Kommenttikenttä on tuossa alla, ja sitä ei oo vaikia käyttää.
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 21 – Toinen hetki
Taas niin hämmentävä kysymyksenasettelu ettei voi käsitellä. Muutenki keskityn nyt sairastamaan, niin katellaan lissää tätä haastetta kuhan oon parantunu. :)
Taas niin hämmentävä kysymyksenasettelu ettei voi käsitellä. Muutenki keskityn nyt sairastamaan, niin katellaan lissää tätä haastetta kuhan oon parantunu. :)
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikka
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 31 – Viimeinen hetki
Päivä 30 – Soittolistallani
tiistai 11. helmikuuta 2014
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Kuu on melko alussa vielä... Enkä oo liiemmin mitään suunnitellut. Helmikuu ei oo koskaan ollu mun suosikkeja, enimmäkseen koska on talvi. Joten luultavasti (ainaki jos saisin ite päättää) mökötän sisällä ja ootan kevättä. Ehkä myös kasvattelen kynsiä. Vielä toistaseksi ne on pitkät, mutta sen näköset, että on parempi suosiolla katkoa ennenku katkiaa itekseen kipiästi. Jos oon kovin reipas, niin voisin myös harjotella täytekakun tekemistä. Joulupukki toi mulle Kinuskikissa leipoo -kirjan ja pinon erilaisia leipomishärveleitä. Täytekakut ei oo koskaan ollu mun vahva ala, joten ihan hyvin vois harjotella. Vissii ainoa jonka oon alusta loppuun tehny ilman äitiä, oli mun 23v kakku, jonka teinki sitten Marikan kans. Se lässähti. Pahasti. Piti koittaa paikata kuorrutuksella. Sitten jos oisin kauhean rohkea ja urhea, niin voisin varata hammaslääkäriajan. Ongelma on siinä, että se soittaminenki pelottaa. Luin tuossa Hammaslääkäriasema Aarian hinnastoja ja seki nosti paniikin. Ei sillä että pelkäisin hammaslääkäriä, höpsismiä. Työkkärissä pittää loppukuusta käydä, ja ihan kuun vaihteessa oisin sitten lanileskenä, eli luultavasti suuntaan Ouluun ja lähen viihteelle jos joku rupiaa mulle kaveriksi. Ois kai sitä sitten jo siinäki.
Kuu on melko alussa vielä... Enkä oo liiemmin mitään suunnitellut. Helmikuu ei oo koskaan ollu mun suosikkeja, enimmäkseen koska on talvi. Joten luultavasti (ainaki jos saisin ite päättää) mökötän sisällä ja ootan kevättä. Ehkä myös kasvattelen kynsiä. Vielä toistaseksi ne on pitkät, mutta sen näköset, että on parempi suosiolla katkoa ennenku katkiaa itekseen kipiästi. Jos oon kovin reipas, niin voisin myös harjotella täytekakun tekemistä. Joulupukki toi mulle Kinuskikissa leipoo -kirjan ja pinon erilaisia leipomishärveleitä. Täytekakut ei oo koskaan ollu mun vahva ala, joten ihan hyvin vois harjotella. Vissii ainoa jonka oon alusta loppuun tehny ilman äitiä, oli mun 23v kakku, jonka teinki sitten Marikan kans. Se lässähti. Pahasti. Piti koittaa paikata kuorrutuksella. Sitten jos oisin kauhean rohkea ja urhea, niin voisin varata hammaslääkäriajan. Ongelma on siinä, että se soittaminenki pelottaa. Luin tuossa Hammaslääkäriasema Aarian hinnastoja ja seki nosti paniikin. Ei sillä että pelkäisin hammaslääkäriä, höpsismiä. Työkkärissä pittää loppukuusta käydä, ja ihan kuun vaihteessa oisin sitten lanileskenä, eli luultavasti suuntaan Ouluun ja lähen viihteelle jos joku rupiaa mulle kaveriksi. Ois kai sitä sitten jo siinäki.
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikka
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 31 – Viimeinen hetki
Päivä 30 – Soittolistallani
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)