Kesä pakettiin, paketti kaapin perälle.

 Masentaa huomata että kylläpä se alkaa olla tälle vuotta tässä. Vaan onhan tälle kesälle sitten ehtinytkin paljon sattumaan ja tapahtumaan. Vielä pysty edes käsittelemään kaikkia.
 Oon löytäny itestäni uusia puolia, ja myös joitain vanhoja. Ne ei oo välttämättä kaikki kovin mieltäylentäviä, mutta ilmeisesti aina ei voi olla lystiä. Eikä kukaan ole läpikotaisin hyvä. Ei sen puoleen pahakaan. Mä olen aika hyvin balanssissa.
 Mun festarikesä onkin täällä läpikäyty, niistä sen verran että sekä Qstock että Jalometalli oli kesän huippuhetkiä kaikista kolareista, kipeistä ruumiinosista, valvomisista, ratkaisuista ja sen semmoisista huolimatta. Ei ole vaikea tehdä päätöstä jos ens kesänä tarjotaan mahdollisuutta.
 Festareista pääsee kätevää aasinsiltaa pitkin ihmisiin joihin olen tutustunut kesän aikana. En väitä etteikö entisten ja vanhojen kavereiden ja ystävien kans ois ollu lystejä hetkiä, mutta minä nyt satun pitämään uusista ihmisistä, jos kohta välillä epäilyttääkin kaikki. Tänä kesänä oon törmänny todella, todella moniin joista on heti jäänyt hyvä fiilis. Esimerkiksi mun festarityökaverit (<3), uudet mestakaverit (<3), ja jälkimmäisiin kuuluva ihana tyttönen, joka on mun vanhan (mesta)ystävän tyttöystävä. <3 Joskus mua epäilyttää myös ennestään tutut ihmiset, mutta just nyt on kuviossa yks joka ei epäilytä, ei sitte yhtään.
 Oon tehnyt tän kesän mittaan isoja päätöksiä myös, osa rutkasti vaikeampia kuin toiset. Mutta toisaalta, kun päätös on tehty, eikä vielä edes välttämättä toimittu, niin olo helpottuu ja kevenee heti.
 Vakituisen kesäkaverin puuttuminen on aiheuttanut hyvin paljon ylös ja alas seilaavia mielialoja, joiden takia välillä ollut veto aika totaalisen pois. Sillon en ole ollut hyvää seuraa kenellekään, vähiten omalle itselleni. Mielialaväsyneenä oon tehny välillä todella huonoja ratkaisuja ja mennyt rikki, mutta tähän mennessä ensiapujoukot on olleet valmiuksissa. Oon isosti kiitollinen niille jotka on saapuneet mun luo joko fyysisesti tai henkisesti vuorokauden ajasta riippumatta, paikkaamaan mua (joko fyysisesti tai henkisesti.)
 On pitänyt riidelläkin. Välillä enempi, välillä vähempi, välillä huonommin ja välillä paremmin lopputuloksin. Siitä ei tässä sen enempää.
 Ja oikeastaan koko hommanhan kiteyttää (lähes) koko kesältä tämä älytön hornankötöstys jota mä ite kutsun blogiksi. En voi valehtelematta sanoa että oisin tätä ennen yhden kesän aikana avautunu tämmösillä mittakaavoilla kenellekään, koskaan, missään.
 Mutta nyt. Illat on pimeitä ja kylmiä, lehdet kellastuu ja maailma haisee mädälle ja kuolemalle. Joten minä masennun, muutan omilleni, sytytän muutaman kynttilän ja itken silmät päästäni.