Kiukkunen ämmä kiukuttelee.

 Tuossa eilen tuli ystävättäreni kans puheeksi se että mua pelottaa olla niin monille ihmisille tärkeä. Siihen nähen että piän itteäni melkosena oman elämäni supermulkkuna niin yllättävän moni silti haluaa mut elämäänsä. Enkä mä vaan ihan aina tajua miksi, varsinki ku osa sitte käyttäytyy miten käyttäytyy kuitenki. No joo, ei mua ahdista niinkään se että ihmiset kokee mut tärkeäksi, mutta se kun se menee liiallisuuksiin. Okei, mulle on sanottu aikanaan että oon vähän ku huume ja musta tulee riippuvaiseksi. Ei sekään ollu niin ahdistavaa, mutta tässä on nyt tullu nähtyä ihmisiä jotka tarvii mua ihan kaikkeen, tai joksiki perkeleen egoboosteriksi. Kyllä mä autan ja neuvon ja kuuntelen mielelläni, mutta jos samaan asiaan tarvii joka kerta mun apua, ja apua vielä "pyydetään" sellaisella tietyllä äänensävyllä, niin kyllä se minusta alakaa haiskahtamaan.
 Sekin että vaikka olen jonku kans kuinka hyvä ystävä tahansa, ja vaikka tuntus että musta tietää kaiken, niin on asioita jotka ei kuulu edes mun avopuolisolle. Semmosia asioita on mun puhelin, tietokoneen tiedostot mun nimen takana, kaikki mitä kirjotan pikaviestimiin, ja ihan ehdottomasti KAIKKI mun vihkot ja paperit ja muu vastaava. Vaatekaapit ja alusvaatelaatikota ja vaikka likapyykkikorin saa halutessaan tonkia, antaa mennä vaan, mutta joku yksityisyys kiitos... Toisaalta en mä ymmärrä ihmisiä jotka kaivelee toisten laatikot ja vessankaapit, jos jotain tiettyä tarvii muiden kaapeista nii on hyvä ja kysyy.
 Osaan muuten iteki olla melkosen itsekeskeinen kanttura sille päälle sattuessani, eikä mulla oo ongelmaa myöntää sitä asiaa, mutta mä myös pystyn toimimaan vaikka seurueessa ei koko ajan puhuta minusta tai minulle. Ei ulkopuoliseksi jääminenkään toki kivaa ole, mutta jos nyt kymmenenki minuuttia istun turpa kiinni ja kuuntelen ku muut juttelee niin ei sitä paljo ulkopuolelle jäämikseksi voi väittää. Oon muuten kerran jaksanu jopa puoli tuntia! Saatan myös vaikuttaa siltä että en kuuntele muita, mutta kyllä mä kuuntelen, jos vastapuolella on asiaa. Jos taas samat jutut alkaa toistumaan jatkuvasti niin saattaa keskittyminenki herpaantua. Hyväksyn sen muuten myös siltä kenen kans keskustelen, jos mä hoen puoli tuntia samaa juttua niin en kyllä oleta että toinen vastaa mulle liiemmin :D
 Tässähän ei taas ollu mitään tolkkua. Kai mä koitan tällä sanoa että jos ollaan ystäviä, niin toista ei pidetä itsestäänselvyytenä. Vaikka kuin viihtys toisen kans, niin pitäs tajuta antaa toiselle tilaa ja omaa aikaa ja mahdollisuus pitää omina ne jutut joita ei halua jakaa. Kuunnellaan puolin ja toisin, eikä odoteta toiselta jatkuvasti palveluksia. Ehkä tärkeimpänä kuiten että pystys ottamaan ystävältä vastaan kritiikkiä, myöntämään virheensä ja oppimaan niistä. Ei tää oo mullakaan ihan täysin vielä hallussa, mutta koitan oppia joka päivä. Ja niinhän se metsä vastaa ku sinne huudetaan.