Naarmuja, kolhuja ja mustelmia.

 Ehkä särkynein olo aikoihin. En tiiä oonko allerginen mun kavereille vai alkaako olla yleisesti syksy ja ankiaa vai mitä tapahtuu, mutta pari viikkoa ollu tyhjähkö olo. Kyllä mä tiiän että olo on kiinni osittain omista valinnoista, mutta yleensä se oikea valinta ei ole lähelläkään sitä helppoa valintaa. Neljänä iltana putkeen oli reilusti ulos asti päästetty pannarikohtaus, ja silti eiku pahenee vaan. Kaks eka iltaa kesti jotenkuten rakkauskyttyrän avulla, kaivamalla sieltä viimesetki muruset, mutta kolmantena iltana kyttyrä oli päässy yhtä tyhjäksi kuin mun antiryssälasi viis minuuttia ostamisen jälkeen. Ja tyhjästähän on tunnetusti paha nyhjästä.
 Vaikka kuinka on tyhjä olo niin on yks asia mikä ei lopu ja se on kyyneleet. Olo on semmoinen että ei oikein uskalla avautua kenellekään ystävistä, koska kerran ku avaa portin niin sitä asiaa sitten tulis, ja tässä mielentilassa musta tuntuu että se on vaan kaikille riesa. En haluais hermostuttaa mun suloja. Tunnen itteni ihan järettömän räjähdysalttiiksi. Pienikin ärsyke niin tuloksena on jumalaton niagara, kaikenkattava nelivärinen stereoraivari tai muuten helvetti irti.
 Mä oon tässä parin kuukauden aikana raadellu itteni melkosen auki sekä tässä blogissa että yksityisessä elämässä ja väistämätön seuraus on että kanavat on edelleen auki. Oon tuottanu pienen määrän helvetin hienoa tekstiä, ja huomattavasti suuremman määrän helvetinmoista paskanlotinaa (niinku nyt), mutta sain palautetta siitä hyvästä ja nyt mulla on sitten päällä hullut suorituspaineet julkasta yhtään mitään, mihin oon antanu pisarankin luovuuttani ja mielikuvitustani. En mä tiiä. Kaikki on ihan sekaisin.
 Tää on taas näitä murusista koottuja postauksia, joissa mikään mikään ei ole kytköksissä oikeastaan mihinkään. Onneksi kenenkään ei ole pakko lukea.

 Tapahtu tänään sentään kivaakin. Niksu kysy mihin firmaan pistin asuntohakemuksen. Kerroin, meni hetki ja se sano soittaneensa sinne ja hoitaneensa mun hakemuksen kiireelliseksi. En tiiä millä tempulla, mutta tuli hyvä mieli. Hetkittäin tuntuu että oon ongelmieni kans ihan itekseen, mutta sitten kuitenkin joku saa aina mun uskon muihin ihmisiin palaamaan <3