(ei aihetta)

 Eilen oli yhden rakkaan, rakkaan ystävän synttärit. Koska toverini ei ollut ilmoittanut järjestävänsä minkäänlaisia juhlia, niin me sitten pienellä porukalla rakennettiin kasaan pienet kakkukestit alle vuorokauden varoitusajalla. Käytiin ostamassa vähän lahjoja, kipastiin kaupasta kakku ja tehtiin yllätyshyökkäys. Vaati pientä taivuttelua tosin päästä asuntoon sisälle, mutta sekin onnistu lopulta.
 Extemporekemut oli todella mukavat, mutta parasta eilisessä oli myöhemmin illalla facebookin chatissa päivänsankarin viesti "kiitos että oot olemassa". Sitä en muuten kuule kovin usein, joten se on ehdottomasti asia joka päätyy (tai siis on jo päätynyt) rakkauskyttyrään.
 Siinä sitten pyörittelin ajatuksia, ja huomasin että enpä taida itekään muistaa kertoa rakkailleni turhan usein kuinka tärkeitä ne mulle on. Onneksi kuiten osa heistä ainaki tietää sen että vaikka kuluiski aikoja jolloin en muista sanoa että rakastan niin ei kyllä hetkeäkään tarvi epäillä ettenkö rakastais. On mulle siitä sanottuki etten muista aina kertoa. Anteeksi armaat. Siihen nähden että oon aika verbaalinen tapaus niin ehkä silti mieluummin kerron ystäville ja sensemmosille niiden tärkeyden infernaalisen tiukalla halirutulla kun näen niitä, tai näytän muuten. Ehkä sitäki tapahtuu liian harvoin.
 Mä oon kuiten pelkästään viimesen vähän reilun vuoden aikana tutustunu melkoseen joukkoon uusia ihania ihmisiä, ja ihan hetki sitten ehkä saanut takaisin yhden vanhankin (saa nähä miten tilanne jatkuu ja kehittyy), enkä haluais että nämä sulot katoaa mun elämästä siks että luulisivat etten välitä. Tai jotain. Ehkä ressaan liikaa. En haluais kuiten koko aikaa olla hokemassakaan kuinka paljo rakastan.
 Muttajoo, kattokaa mitä piirsin joskus 3 vuotta sitte. Tää on ollu vähän niinku jemmassa pari vuotta.