Tämä on kertomus kokoelmasta hyödyttömiä ja rahallisesti arvottomia esineitä, jotka silti on korvaamattomia. Eihän tässä tietenkään ole kuin murto-osa muistoista, suurin osa on ajatuksissa.
En todellakaan myöskään ala kertomaan kaikesta mitä tuo pussi on syönyt, mutta jos joistain romuista.
Tulitikkurasioissa on kukkia, jotka olen joko saanut, tai poiminut itse (minulle) tärkeissä tilanteissa. Plektrat on erinäisten muusikkojen entisiä, en ala erittelemään, mutta osa on ollut joskus tärkeitäkin.
Marmorikuulapussi on lahja yhdeltä rakkaimmista, joka halusi että kunhan saadaan maailma vallattua, niin mulla ois käypää valuuttaa. Musta teippisormus on kapine millä mua kosittiin. Vaihtunut sittemmin mustaan teräkseen. Punakivinen sormus on myös ajanut kihlasormuksen asiaa menneisyydessä. Sinisen terässormuksen sain pari kesää sitten yhdeltä norjalaispojalta, koska neuvoin sen torinrantaan.
Luinen sydän, joskin toispuoleinen, on todistamassa siitä ettei kaiken tarvi olla symmetristä että sitä vois rakastaa, joskus enemmän kuin mitään. Hopeasydän mustassa nauhassa oli tuliainen ja yhteen väliin kaulassa lähes aina. Punakivinen koru oli vanhan kolmen koplan tunnus. Nykyään meitä ei ole enää kuin kaks ja tietääkseni kenelläkään ei ole nuo enää käytössä.
Ehkä koomisin näistä on silti tuo kirje vasemmalla. Sen kirjoitti mulle ja mun seurueelle kerran baarissa random setä jonka käskin painella helvettiin meidän pöydästä. Setä jätti lapun ja 30 euroa tiskille ja käski baarimikon sanoa meille että tilata mitä halutaan.
Velhomitalin sain Niksulta ihan vaan koska oon niin hyvä velehomaakari.
Pussissa on myös mm. pala lasibongia. Mää en oo koskaan tajunnu sitä "timantit on tytön paras ystävä" -juttua. Meikästä lasinpalat on paljo kivempia. Ja on olemassa semmosia lasinpaloja joita en vaihtas tusinaankaan timanttiin. Mun aivoissa on semmonen solmu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.