perjantai 13. heinäkuuta 2012

Mun pää on mun pää.

 Ilmeisesti jotku ei nyt hoksaa että vaikka mää kerron julkisessa blogissa mitä mun päässä liikkuu, niin silti on mun oma asia päättää kuinka paljon kerron.
 Mun aikuisuudesta tai sen puuttumisesta on ilmeisesti myös käyty erinäisiä keskusteluja, mutta mainitaan nyt vielä tässäkin että ei, minä en väitä olevani aikuinen, ja tuskin koskaan tuun väittämäänkään. Oon harvinaisen typerä ja lapsellinen. Niin typerä ja lapsellinen en kuitenkaan ole että alkaisin ihan nimien kans täällä kertomaan kuka on tehny mitäki paskaa elämässään ja mun elämässä. Mä kuitenkin kirjoitan tätä blogia omana itsenäni, ja tuosta sivusta varmaan jokkainen osaa kattoa mun naamanki, joten minusta on meleko ilimanaikusta tulla puuttumaan mun juttuihin anonyyminä. Arvostan kyllä jos jollain on ihan oikeasti rakentavaa palautetta tai haluaa keskustella jostain tai sopia jotain tai ees jotain tai jotain, mutta se ei oo kauhian hedelmällistä touhua jos en ees tiiä keltä sitä tekstiä tulee.
 Mitä tulee ajatuksiin tuuliajolla ja kaikkeen siihen tolun ja kloriitin määrään, nii ei, mä en tiedä piisaako mun omien tekemisten ja sanomisten pesuun kumpikaan kenenkään mielestä, mutta siitä ei ollutkaan kyse. Mainitsin siitä että omassa menneisyydessä on se yks henkilö jonka kans ei piisaa ees putkenavaaja, mutta mun mielestä ei oo mun asia alkaa mainostamaan hänen nimeään tai tekemisiään, koskapa asianosaiset ja ystävät kuitenki tietää mitä on sattunu ja tapahtunu.
 Meleko hakemalla saa hakea tästä blogista että löytäs suoria viittauksia keneenkään kenen kans en olis väleissä, ja tosiaan jos joku välttämättä haluaa tunnistaa itsensä erinäisistä ilmauksista niin se ei oo enää mun ongelma, minä en teidän muiden aivopieruille mitään voi.

 Ps: Siellä mestassa oli kivaa. Ei ollu pekonivarkaita.

3 kommenttia:

  1. Hei Hanna!
    En kirjoita sinulle nyt ensimmäistä kertaa.
    Sulla on sydän paikallaan, eikä aikuinen tartte ollakaan. Nou ever.
    t. Nimim. +40v, eikä vieläkään aikuinen
    PS1. Aikuiset on tylsiä. Sitähän me ei haluta olla?
    PS2. Typeryyttä en ole ollut kirjoituksissasi havaitsevinani. Voin olla väärässäkin, mutta sitä en tunnusta.
    PS3. Tsemiä!

    VastaaPoista
  2. Mun suosikkikuvaus aikuisuudesta on lainaus Peppi Pitkätossulta joka totesi että aikuisena olo on tylsää koska "aikuisilla on vain liikavarpaita ja kummallisveroja."

    VastaaPoista

Kuiskaisit ees.