sunnuntai 23. elokuuta 2015

23.8.2015

Nonii tervetuloa saatanallinen ahistus ja epävarmuus nyt sitte.

Me on Jiin kans oltu nyt puolisen vuotta yhdessä, kukaan ei varmaan osaa sanoa tarkkaa virallista päivää, mutta anyway. Yleensä mä oon ollu puolen vuoden kohdalla kenen kans tahansa jo kypsä lyömään hanskat tiskiin ja ja pesemään käteni koko hommasta ku suuri osa asioista on menny jo niin rankasti päin helevettiä että oksat taas pois.

Tällä kertaa on menny itse asiassa ihan hämmentävän hyvin ku ei oo vituttanu ees katella toisen paheiden harjottamista (vai oonko muka jaksanu aiemmin enempäänsä videopelejä ja kaljanjuontia?) eikä oo tarvinu ees isommin taistella mistään. Eniten hämmentää ehkä se, että että toinen ei oo kertaakaan suuttunu mulle kunnolla, tai ainakaan ei oo mulle kertonu, jos on. Ärrällä alkavia kirosanoja meillä ei käytetä. Mä tosin oon meistä se, joka enempi lässyttää, Jii ei lähe siihen. Koitettu elää sen kans puolin ja toisin.

No, nyt sitte viime viikon perjantai. En sano, että koko maailma romahti (3 vuotta sitte ois muuten romahtanu) mutta sai särön. Pikku mutka tuli siinä matkaan, ku ensin Jii unohti soittaa mulle, ja sitte unohti että saattasin haluta sisään mökkiinki vielä ja oli laittanu varmuusketjun kiinni. Molemmat yksittäistapauksena ois varmaan selvinny ihan hyvin, mutta tunnin sisään tapahtuneena... No, mitä muuta voi nainen tehä ku romahtaa itkemään rappuun.

Kai nuo voi sen Jaloviinan piikkiin laittaa (vaikka yhä edelleen viina on kyllä maailman paskin tekosyy) mutta minun sydämeen se jätti hirveän epävarmuuden ja pelon. Okei, Jii siis voi hetkellisesti unohtaa että olen olemassa, nice. Mihin se voi pahimmillaan johtaa? Ei sillä, että neuroottinen oisin, mutta vittuko kolme (tai neljä, jos se epävirallinenki nyt lasketaan) edellistä suhdetta on menny vituiksi siinä, ku vastapuoli on käyny sutaseen toista, niin hankala tässä on puhua itelle järkeä... Ja koska olen taipuvainen ylianalysointiin, niin mietin että entäpä jos se onki Jiin alitajunta, joka haluaa jättää mut ulos tästä kuviosta. Vaikka se toki pyysi anteeksi (mikäli "sori" lasketaan...) ja sanoi, että turhaan minä murehdin, kun hän hölmöilee humalassa, niin en minä itelleni mitään voi. Äh.

Luonnollisesti nyt sitte synkkäilen ja oon säikky. Oikeasti pelottaa ihan saatanasti työntää avain tuohon lukkoon ku pelottaa että se ketju on taas kiinni.

Ja kun toinen osapuoli ei harrasta tunteista puhumista vakavalla tasolla, niin mä en nyt sitte tiiä että onko tässä kaikki ookoo vaiko ei. Kai sitä tuon jälkeen tahtos vaan kuulla olevansa tärkeä, ja että mun halutaan pysyvän just tässä. Sisko oli sitä mieltä että kukkapuskan paikka ois, mutta en mä usko että se lopulta auttas. Sain mä pizzan.

Tässä sitte taas joutu miettimään vanhoja aiheita, ja tulin siihen tulokseen että en mä silti jumaliste suostu pelkäämään sitä, että suhteessa toinen on järjetön tunneihminen ja toinen tunteeton järki-ihminen. Mutta pahamieli-tilanteessa se on ehkä vähän hankalaa, ku toinen ei sitte ilmeisesti ymmärrä miten vastapuoli asian käsittelee. Näin mä luulen. Ehkä tää tästä. Toivottavasti. Minä en ois vielä valmis luovuttamaan.

maanantai 10. elokuuta 2015

Festivaalihenkilö

Se alkoi kesällä 2011. Niksun työpari perui ja mua kysyttiin mukaan. Se oli mun ensikosketus Jalometallin akkreditointiporttiin. Sillä kertaa homma hoitui kahden naisen voimin, ja mulle "alkuperäisessä" ja rakkaimmassa sijainnissa, Club Teatrialla. Sille vuotta olen muuten ilmeisesti Jiinkin kohdannut siellä, kun oli bändeineen esiintymässä. En mutten tunnusta mittään.

2012 päätin kokeilla siipiäni myös kaikkien janoisten sankarittarena, ja päädyin myymään virvoittavia juomia Qstockiin. Sekin homma vei sydämen, vaikka pari päivää sen jälkeen teinkin henkistä kuolemaa ja vannoin että ei oo mun juttu, vaikka meleko sekopäinen oonki.
 Siitä kului kaks viikkoa ja oli taas aika Jalometallille, jälleen Teatrialla. Niksu oli jo jättänyt laivan, ja mä sain uudet työkaverit. Sillä kertaa meitä tais olla kolme siinä touhuamassa. Se oli myös mulle moraalisesti raskain Jalometalli so far, silloin oli liikaa muuttujia. Onneksi sain silloin todistaa myös erään rakkaustarinan alkua, ja sen jatkoa saa seurata edelleen.

 Kesä 2013 oli pullollaan häppeninkiä ja hämmentäviä tilanteita muutenkin ku festareilla. Mä ja Maika saatiin vähän juteltua, ja siitä seurasi mm. että Maikakin löysi tiensä Qstockin baaritiskin taakse. Aloitekykyisinä typyköinä me taidettiin jo silloin ottaa otsaamme palpa-leima, ja sitä myöten aloitettiin uusi harrastus, tölkki- & pullosukellus.
Taas kului kaks viikkoa, ja seurasi jälleen Jalometalli. Myös henkisesti mielenkiintoinen rykäisy, kun siinä oli se erään rakkaustarinan lopetus heti perään ja tiesin sen olevan tulossa. Tämäkin Jalo pidettiin vielä Teatrialla, mutta yhtäkkiä kolleegoja olikin useita. Ensimmäistä kertaa minun kans akkressa toimi miesvahvuutta!

2014 Qstock oli ehkä hauskin sitä lajia festari, vaikka mitään sen erikoisempaa ei tapahtunutkaan. Olipahan vaan ihana porukka ja homma toimi loistavasti.
 Sen kesän Jaloon sainkin sitten tiimiparikseni Maikan. Valtakuntana edelleen akkrekoppi, mutta sijainti olikin yllättäen Oulu-hallilla, ja bändiakkre oli multa pois. Lippukoppi oli eka kertaa iso ja hieno ja porukkaa kulki edes ja takas. Ehdottomasti toiseksi hulvattomin Jalometalli, meillä kuitenki oli siellä tuolinheilutustanssit, seksivalistus ja kaatosade. Ja King Diamond.

2015 puhalsikin sitten uudet tuulet, kun jo ennen kesäkuun puoliväliä piti singota hoitelemaan lipunmyyntiä kohteeseen Jäälicityrokki, ja varotusaikaa annettiin kaks päivää. Maika joutui kieltäytymään pestistä, joten nappasin lennosta Nupun rannekeorjakseni. Ilmeisesti me tehtiin jotain oikein, kun kaks viikkoa myöhemmin napsahti nakki Tähtiä Koitelissa -tapahtumaan. Joka muuten on ykkössijalla mun kaunein festaripaikka missä oon ollut -listalla.
 Sitten saikin huilata kuukauden festaripylleröinneistä, ennenku tempastiin käyntiin Qstock. Kahdellakin tapaa mieleenpainuva, ensiksi koska lauantaina mun kroppa petti mut ja jouduin lopettamaan kesken, ja toiseksi koska se oli mun viimeinen tätä sorttia. Tokihan se on joka vuosi sitä pari päivää festarin jälkeen, mutta nyt kun puhutaan viikoista, niin melko varmalta näyttää. Pidätän silti oikeuden muutoksiin.
Kesän 2015 kolmas aluevaltaus oli Ysärifestarit, valtakuntana lippukoppi once again ja pienen säätämisen jälkeen tiiminä toimi mun lisäksi Maika ja Nuppu. Nämä oli siitä mahtavat kemut, että pääsi vähän tälläytymään! Pikku takaiskuja tuli, mutta niidenki selvitys on jo loppusuoralla.
 Ja sitten, Jalometalli, kesän viides ja viimeinen festari ja minun viides Jalometalli. Työpisteenä Maikan kans lipunmyynti, eli eka kertaa tein Jalossa muuta kuin akkrea. Mä en voi kuvitella parempaa lopetusta festarikesälle, kuin rakkain festarini, parhaat työkaverit, ihanimmat asiakkaat ja mitä mahtavin tunnelma. Palaute on ollut hyvää, eräs asiakas muisti ihan kukkasin, ylemmät tahot on kiitelleet työpanosta.... Mitä muuta voi toivoa? Vuosi vuodelta parempi olla tuossa tapahtumassa, tavata sen kautta saadut ystävät, tuttavat ja kylänmiehet, saada perinteinen Jalohali... Minä rakastan. 5/5.

Ja jos tätä nyt lukee joku, joka on ollut tekemässä näistä minun festariduuneista ikimuistoisia, niin halaa vähän itseäsi, koska mä en yllä! <3

Tästä ois tullu hirveä kuvaripuli jos oisin ympänny kuvat sekaan, niin vestivaaliseikkailukuvat löytyy täältä suunnilleen kronologisessa järjestyksessä. Ja tästä pääsee lukemaan lisää mun ajatuksia joistain festareista.