keskiviikko 25. joulukuuta 2013

2013

 Tein tämän saman haasteen viime vuodenvaihteessa, joten tehhään nytki.
 

 Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Kyllä se on vastattava tähän että Nikke. 

Teitkö jotain mitä et ole ennen tehnyt?
Varmaan moniaki juttuja, mainittakoon nyt se, että päädyin olemaan onnellinen maalla, mikä nyt tuli aika puskista :D

Oletko seurustellut vuonna 2013?
Jep. Ainaki kahesti. 
 
Paras muistosi kuluneelta vuodelta?
Niiiiiiin monia. Taas kerran festarihommat, Marikan comeback ja Niken tapaaminen.

Muutuitko?
Mä luulen että aika paljonki. Ainaki kadotin sen goottitytön mikä ennen olin.

Opitko uusia taitoja?
Minä en muista o.O en kai sitten mitään, mistä kovin ylpeänä kertoisin.
Hankitko tatuointeja tai lävistyksiä?
En yhen yhtä. Lävistyksiä nappailin pois pitkin vuotta, ja tässä vaiheessa jäljellä on tasan kielikoru ja reiät korvissa.

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Viime metreillä kyllä.

Missä maissa kävit?
Ruotsissa. Pariki kertaa Haaparannassa. 
Vuoden suurin saavutus?
Pikkuisen vakaampi mielenterveys, ja ainaki toistaiseksi toimiva parisuhde. Saatoin myös alkuvuodesta kasvaa ihmisenä ja muuttaa omia näkemyksiä erään ihmissuhteen myötä.

Paras asia jonka ostit?
En mä ostanu itelle mitään järin siistiä, mutta oon aika tohkeissani joululahjoista joita ostin rakkailleni.

Mistä innostuit eniten?
Ihmisistä. Uusista ja vanhoista.

Mieluisin tv-sarja kuluneena vuonna?
Pretty Little Liars.
Paras musiikillinen löytö?
Alkuvuodesta keksin Amaranthen olemassaolon, siihen oon ollut aika tyytyväinen.
Mitä halusit ja sait?
Infernoni. Jota en kyllä ole loppuvuodesta kovin tiuhaan läsnäolollani kunnioittanut.
Mitä halusit, mutta et saanut?
Mä taisin saada kaiken minkä halusin. Tai jos en saanut, niin en ainakaan halua enää.
 
Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Juhlin synttärikaimani Vexationin kans meidän yhteisiä viiskymppisiä Mestassa, hyvässä seurassa luonnollisesti. Ja kaikkien drinkkitikkumiekkojen höystämämä.
 
Miten kuvailisit pukeutumistasi vuonna 2013?
Taas vois kai sanoa, että koko ajan oon valunu "normaalimpaan" suuntaan. Aikuisempaan, vois kai sanoa. Fiftarimekot oli mun suuri rakkaus varsinki kesällä. Kesällä tapahtu myös se ihme, että nähtiin päivä, jona mun pyykkinarulla ei roikkunu yhen yhtä mustaa riepua. Oon ruvennu käyttämään värejä. (Tätä kirjottaessa mulla on siniset farkut, punanen t-paita ja violetti huppari...)

Mitä sellaista haluaisit vuonna 2014 mikä jäi saamatta 2013?
Sen näyttää kai vain aika, kun en nyt heti mitään keksi. Isomman nukkekokoelman nyt sitten vaikka.

(ja taas! Olen pahoillani tekstinasettelun puolesta.)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Näin sydämeeni joulun teen, osa 3, muistaakseni.

Se on kohta taas joulu, jos joku ei oo sattunu huomaamaan!

Viime joulun aikaan kirjottelinki, että viimeiset neljä joulua oon viettänyt ex-insinöörini vanhempien luona. Tänä vuonna asiat on luonnollisestikin toisin. Minun alkanut jouluperinne heitti kupperiskeikkaa niin että heilahti.

Siitä on aikaa, ku olen viimeksi viettänyt aattoa oman suvun seurassa, ja nyt se on ajankohtaista. En pane pahakseni. Tuntuu oikeasti tosi hyvältä ajatella, että saan äidin, isäpuolen, veljen, kälyn ja tuon oman kullanmuruni saman katon alle. Aattona siis johonki aikaan äidin luo, ja sieltä illaksi anoppilaan. Voisko tästä muodostua perinne...?

Joulupakettiasiatki on olleet ihan hyvällä mallilla jo viikon päivät. Alusta asti oli selvillä ketkä on olleet kilttinä, niin ei tarvinnut siitäkään repiä stressiä. Silmää miellyttävät paketinpäälliset ja yhteensopivat pakettinauhat löyty kertayrityksellä, toisin kuin parina aiempana vuonna. Mulla on siis ihan järkyttävät neuroosit paketoinnista.
a) Paperin pitää olla esteettisesti miellyttävää. Ei siis tontun kuvia tai muuta vastaavaa.
b) Ei voi kietoa kaikka lahjoja samanlaiseen paperiin. Siks pitää olla useampi rulla paperia, ja niiden pitää sopia keskenään yhteen.
c) Nauhan pitää mätsätä myös. Ei voi laittaa vaaleansinisen hopeakuvioisen paketin päälle vihreää tai punaista nauhaa :(
d) Tänä vuonna valitsin jopa kalligrafiakynän musteen niin, että se sointuu yhteen pakettikorttien ja papereiden kans.

Joku vuosi mä vielä tosissaan valitsen ruskean voimapaperin ja paperinarun. Kuten viime vuonna sanoin, voimapaperi on joulupakettien pikkumusta.

Ja tänäkään vuonna en oo oikein osannut kommentoida, kun multa on kysytty että mitä haluaisin joululahjaksi. Oikeasti mä taisin toivoa aika vähän sellaista, minkä voi nakata pakettiin ja kuusen alle. Mää oikein kovasti toivoin, että mun haltijakummipojan pikkusisko syntys terveenä. Ja ettei ihmiset pettäs toisiaan. Ja että yks rakas ystäväni sais henkisen tilansa paremmaksi. Että jokainen joka haluais ja ansaitsis (minä mukaanlukien) sais raittiin joulun. Ettei yhdenkään pienen ihmisen tarvis miettiä, ettei halua palata joululoman jälkeen kouluun kiusattavaksi. Että kukaan ei joutus miettimään itsemurhaa siks, että on niin yksin. Itelle vielä itseluottamusta ja luottoa ihmisiin, niin oltas jo voitolla. Ja kaikille hyvää mieltä. Siihen mää koitin ite panostaa läheisten osalta, ja toivon että mun lahjavalinnat osuu sitten oikeaan.

Se on muuten ihan tyhmää, että vaikka on hankkinu jotaki, mikä on sillä hetkellä tuntunut ihan loistavalta lahjalta, niin sitten kun sen on saanut pakettiin ja piiloon odottamaan avaamista, se alkaakin epäilyttämään. Entä jos se onkin ihan tyhmä, eikä toinen pidäkään siitä? Vaikka ite viimeksi männäviikolla taisin sanoa, että tärkeintä lienee se, että on ajatellu sitä lahjan saajaa lahjaa hankkiessa.

Anyway. Mulla on kaikki syyt olla onnellinen just nyt. Huomenna on mun ja Niken kolmasosavuosipäivä, ystävä synnytti pari päivää sitten suloisen tyttären ja mä saan viettää jouluni rakkaiden ihmisten kans.

Ps: Riikalla on tuolla sen blogissa arvonta, joten kipinkapin sinne. Hop hop. Pitäs olla jo. Mikset vielä ole?

Lämpöistä joulunodotusta kaikille <3

(pyydän anteeksi tekstin ja videoiden asettelun puolesta, mä en ihan oikeasti tiedä mitä tapahtui,)





maanantai 2. joulukuuta 2013

2.12.2013

Eräs mun ystävä(?) kertoi tuossa joitain aikoja takaperin, että muuan vastakkaisen sukupuolen edustaja oli sanonut hänelle jotakuinkin seuraavaa: "Sä olet mies, jonka kans mennään naimisiin, et semmonen, jonka kans seurustellaan." Siitä asti mä olen pohtinut, että mä taidan olla sitten päinvastaista. Nainen, jonka kans saattaa kyllä tapailla, säätää tai seurustella, viimeksi mainittua jopa kohtalaisen vakavissaan, mutta niin... Mä en kai sitten ole yhtään semmonen vihille vietävän tyyppinen tapaus.

Ei se oo kuitenkaan estäny mua miettimästä, että minkämoiset häät mulla vois joskus olla. Esimerkiksi silloin, kun Kati etsi itelleen hääpukua, niin mä löysin siinä sivussa omani. Aikalailla samanlaisen ku joskus 8 vuotta sitten suunnittelin, ja minä en ees tienny että joku on semmosen keksiny tehä. Luonnonvalkonen, punasella kantattu pitkä mekko, pitkät, levenevät hihat ja suuri huppu. Tosin nyt jälkeenpäin oon miettiny, että mun vois olla sittenki vaaleanvihreä ja siinä vois olla tummanvihreät yksityiskohdat. Kaasona mulla ois ilman muuta mun sisareni, se on jo harjoitellut mun helmojen kanniskelua aivan toisissa asiayhteyksissä.

Se mulle on ollut jo hyvin pitkään selvillä, että kirkkohäitä minä en halua. Se on seremonia maistraatissa, muutaman tärkeimmän ystävän läsnäollessa ja sillä sipuli. Jälkeenpäin kyllä sitten toki haluaisin juhlatkin, mutta en mitään valtavia. Ja sillä periaatteella, että mieluummin haluan paikalle oikeasti tärkeitä ystäviä, kuin semmoisia sukulaisia, joita en muutenkaan näe kuin kerran viidessä vuodessa ja joiden kans ei ole muuta yhteistä kuin pari satunnaista veritippaa. Ja jotka ei (rehellisyyden nimissä) ole kiinnostuneet minun tekemisistä millään tavalla.

Enkä mä halua kesähäitä. Sen puoleen kyllä talvihäitäkään. Alkusyksy käy paremmin ku hyvin. Juhlapaikkojaki olen pienessä mielessäni pohtinut, en vaan ole tullut mihinkään tulokseen tullut. Kuhan ei mitään liian virallista. Jos mulla ois muita ku negatiivisia tunnesiteitä mun lapsuudenkotiin, niin se vois olla vaihtoehto.

Ai mitäkö ne juhlat pitäs sisällään? Laulua, tanssia, musiikkia, suuria määriä ruokaa ja juomaa. Mun sydäntä lämmittää ajatus, että joku mun ystävistä tahtos pitää puheentyngän. Kuten sanottua, ei mitään paskanjäykkää ja virallista juhlintaa ollenkaan. Pääasiahan siinä ois se, että mun läheisimmät ihmiset ois paikalla, jakamassa mun kans sen päivän, ku minä liittäisin elämäni yhteen sen kans, ketä eniten rakastan ja joka pitää hallussaan minun sydäntä.

Mä lienen joskus maininnutkin, että sisimmässäni mä olen ennen kaikkea romantikko. Mulla se naimisiinmeno on se ultimaattinen todiste ja lupaus rakkaudesta. Kieroutunutta, I know. Ihan ku kaks ihmistä ei vois olla koko elämäänsä yhdessä ihan vaan yhteisellä sopimuksella, ei kai siinä mihinkään oikeasti tarvi sitä kolmatta osapuolta kysymään, että oletteko vai ettekö ole. Mulla nyt vain on sellainen solmu aivoissa. Monen muun lisäksi.