keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kamikazekylästelijät.

Tiiättehän niitä ihmisiä, jotka voi olla ihan todella herttaisia ja hyvää seuraa puhelimessa tai kaupungilla kahvittelemassa tai shoppailemassa tai yökerhoseurana tai omassa kodissaan ja luultavasti ovat kilttejä äidilleen? Mutta joita ei mitenkään päin halua kylään omaan mökkiinsä. Syitähän löytyy. En takaa, etten ite ois syyllistyny joihinkin kohtiin joskus, mutta kyllä te tiedätte mitä mä tarkotan.

1) Kun mikään ei ole pyhää. Vieras selailee sun postit, tutkii ohimennen vessan kaapit, kaivelee roskiksesta positiivisen raskaustestin, nuuskii läpi seinäkalenterin merkintöineen, nappaa käsiinsä jokaisen huomaamansa muistilapun, käy tsekkaamassa vaatekaapin uutuudet ja käynnistelee sun koneen käydäkseen facebookissa ja vilkasee samalla "vahingossa" muutaman uusimman kuvatiedoston. Menepä huomauttamaan asiasta, niin joko a) saat viattomia katseita ja "enhän mä sellaista tekis, en mä ole utelias" -selityksiä tai b) anteeksipyynnön, josta huolimatta sama meno jatkuu seuraavalla vierailulla.

2) Vieraat, jotka tulee ruoka-aikaan. Kyllä mä pidän itseäni kohtalaisen vieraanvaraisena, ja jopa mielelläni pistän pöydän koreaksi, jos ihan ruualle on vieraita tulossa, mutta jos sama naama alkaa ilmaantumaan mun tupaan joka toinen päivä ruoka-aikaan "sattumalta" (ja tietysti silmät kiiluen ja kuola valuen "kylläpäs tuoksuu hyvälle, tulee itelleki nälkä" -tyyliin vihjailee, että tarjoa sitä ruokaa...), niin kyllä mua alkaa jo vähän nyppimään. Eri asia tosiaan on, jos on ihan syömään kutsuttu. Lisäboostia tän lajin tympäsyyn antaa se, jos tää vieras ei vaivaudu ees kantamaan lautastaan tiskipöydälle syötyään. Huuhteleminen ois toki jo ihan liikaa vaadittu. Tähän sisältynee myös se, että sulla on kulhollinen namusia tai jotain naksuja, ja sitten yhtäkkiä sulla ei olekaan, kun joku rohmupossu on käynyt vierailulla.

3) Kun ei lähdetä kulumallakaan. Kyläily ja yökyläily on kaks eri asiaa, jälkimmäisestä yleensä sovitaan etukäteen... Ei mua yksin asuessa kovin haittaa, jos on myöhäsiäki vieraita, varsinkaan jos ei itellä oo aamulla pakollista menoa, mutta joku roti. Samoin jos torpassa asuu useampi, ja yhdelläkään on se aamuherätys, niin kyllä siinä pitäs tajuta laittautua tiehensä ennen puoltayötä ja ihan ilman sanomista. Jotku ei vaan tajua muita kuin suoria "tuossa on ovi, käytä sitä" -tyyppisiä komentoja, aivan turha niille on vihjailla, että ois väsy, suihkuun pitäs joutaa ja ei oikein jaksa olla seurallinen. Ja se suora komento tietysti otetaan henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka mikään vähempi ei ole saanut vierasta keräämään luitaan ja poistumaan.

4) "Voisitko sä...?" eli ne, jotka on aina jotain vailla. Ei taaskaan satunnaiset saunanlämmitys- tai hiustenkampauspyynnöt vie vararikkoon, mutta sitten kun alkaa näyttämään, että joku käy usein kylässä hyödyn takia, eikä siksi että viihtyy minun seurassa, niin yllättäen alkaa roihahtelemaan useita aareja mäntymehtää. En välitä, että mun luona käydään siksi, että satun asumaan näppärällä paikalla, tai koska oon hyvä hieroja.

5) Sotkut. Sekä mun että muiden. Alkukesästä kirjotinki aiheesta. Mun sotkut on mun sotkut, niistä ei tarvi kenenkään huomautella, kiitos vaan. Jos ei kelpaa, niin on hyvä ja poistuu, as simple as that. Ja mun vieraiden ei tarvi mun kämpässä sotkea. Roskat voi viedä roskiin, en oo koskaan asunu semmosessa kartanossa, että roskikselle ois ylivoimasen pitkä matka. Yks mikä saa mut myös kiehumaan, on vessanpönttö. Jumaliste, siinä on kansi ihan syystä. Ja minun kotona se laitetaan kiinni, hygieniasyistä. Piste.

6) Koiratalous ja siellä käyttäytyminen vieraana. Pätee varmaan lapsitalouksiin myös, minä en tiiä ku ei oo kokemusta. Ja luultavasti muihinkin lemmikkeihin. Lähtökohtana se, että koira (tai lapsi tai kissa tai fretti tai kirahvi tai yksisarvinen) asuu mun kodissa, vieras ei. Niinpä on täysin invalidia valittaa esim. koirankarvoista vaatteissa, koirasta sohvalla/sängyssä/vaatekomerossa/younameit (mun kirahvi saa nukkua sohvalla jos se tahtoo, mun mökki, mun sohva, mun kirahvi, mun säännöt), tai nuuskimassa ja tutustumassa ulkovaatteisiin tai käsilaukkuun, jos niitä ei osaa plaseerata turvalliseen paikkaan. Eläimillä ja lapsilla kun on tapana olla uteliaita. Mä en myöskään halua kuunnella lemmikkini komentelua ja/tai nimittelyä vierailta, eiköhän se ole tarvittaessa minun homma hoitaa.

Mä nyt tässä kirjottamisen aikana nimesin nämä kamikazevieraiksi, koska mun silmissä edellämainituilla käytösmalleilla ei parhaassakaan tapauksessa muuta kuin kerjää verta nenästään. Yleensä pahempaa.

Minkälaiset vieraat ei ole tervetulleita sun tupaan? Tai ovat vikkelästi tervemenneitä? Millainen käytös vieraalta saa sut kiukustumaan?

(Suuret kiitokset facebookissa kysymykseen vastanneille, vaikka ihan jokaista kommenteissa mainittua epäkohtaa en saanutkaan tähän ängettyä.)

tiistai 29. lokakuuta 2013

Korvienvälioloja.

Pitkästä aikaa terveisiä mtt:sta. Viime käynnillä saatiin kaiveltua esille se fakta, että kakssuuntanen mielialahäiriö on mun osalta mennyttä. Vuosi sitten todistettiin, että ei ole sitä epävakaata persoonallisuushäiriötäkään. Mutta en mä oikeen usko siihenkään, että olisin aivan ehjä. Omasta mielestäni murenen liian helposti ollakseni vain ihan tavallinen ihminen. Mä oon ehkä liian alakuloinen. Paljaalla silmällä nähtäviä masennuksen riekaleita roikkuu nurkissa, vaikka just nyt onkin parempi kausi menossa.

Monenlaisia rasti ruutuun -tyypin tehtäviähän siellä on tullut tehtyä, ja ku tarkemmin ajattelee, niin tulokset ei sinänsä yllätä. Niitä ei oo vaan halunnut tai uskaltanut myöntää itelleen. For example, mun riittämättömyydentunteet. Seikkailupäiväkirjassa mainitsin, että tuntuu kuin jokaista mun kohtaamaa ihmistä varten jonku minussa pitäs muuttua, että kelpaisin. Ei kukaan sitä ääneen sano, mutta mä huomaan sen rivien välistä. Tai luulen huomaavani, sekin mahdollisuus on otettava huomioon. Tokihan mä haluaisin, että itsetunto ois ojennuksessa ja hipois taivaita, mutta minkä teet, kun ne epäilykset on olemassa takaraivossa. Kun ite on ulkonäöltään varsin tavallinen nainen, eikä maailman kaunein, ja vieläpä varusteltu kohtalaisen särkyvällä itsetunnolla, niin ei ole helppoa kuunnella kehuja tietynlaisista missimallitypyköistä. Väistämättä sellainen tuo pintaan ajatuksen "miksi se kiinnostuisi minusta?"

Yksinjäämisen pelkokaan ei tullut niissä testeissä yllätyksenä. Se kuitenki on asia, joka pelkkänä ohimenevänä ajatuksena tekee solmun sydämen tienoille, ja jos oikein pysähtyy vatvomaan asiaa, niin kyllä sillä paniikkikohtauksen saa aikaan. Pääsyy siihen, miksen yleensä ottaen tahdo sitä ajatella... Olkoonki asia, jota pelkään enemmän ku mitään. Koskaan.

Mun ulkopuolisuuden tunteistakin oon maininnut tässä blogissa aiemmin, ja usein. Nyt on taas ajankohtasempia nekin olot. Oon huomannut, että sen jälkeen kun aloin seurustelemaan, niin ei oo liiemmin kuulunut joistain sellaisista, joita olen pitänyt ystävinä. Samalla tavalla kuin viime keväänä, mä oon nyt joutunut arvioimaan uudestaan, ketkä on ystäviä ja ketkä ei. Mä kyllä tiedän, että olen suuren osan ajastani 75 kilometrin päässä Oulusta, mutta se ei tarkota että haluaisin eristyä kaikista. Melko harvassa on ne, jotka pitää yhteyttä ja vastaa yhteydenpitoon. Tekee minut hieman surulliseksi. Okei, paljon. Muutama nimeltämainitsematon henkilö mun menneisyydessä on aiheuttanut sen, että mä en jaksa yrittää loputtomiin. Olen pahoillani. (Onneksi kuitenki on niitä ihmisiä, joista ei edes tarvi kuulua, ja tiedän silti, että ne ei ole kadonneet mihinkään.)

Pötköttelin sohvalla ku luonnostelin tätä. Pyörittelin välillä puhelinta ja -ylläri- ei ole ketään kelle soittaa. Mä en halua (taaskaan) kipata kaikkea tätä kenenkään yksittäisen ihmisen niskaan, ei mulla ole oikeutta sellaiseen. Siks mä kirjotan blogia.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Yö kerrostalossa.

Se on oikiasti aika kamalaa huomata, että on muuttunut lähemmäksi ihmistä, joka hermostuu niistä ns. normaaleista elämisen äänistä, joita on tietyllä tapaa aina puolustanut. Onneksi en ihan täysin vielä ole sellainen, mutta ei kauas nakkaa. I mean, vihaan ihmisiä, jotka valittaa, että kerrostalossa herää siihen, kun joku vetää vessan. Ite en oo koskaan mokomaan heränny kyllä... Samoin mua ei liikuta, jos naapuri käy yöllä pikaseen suihkussa, pakkohan se on ihmisen joskus peseytyä. Tuommoset + jotku satunnaiset kolaukset on mun mittakaavassa niitä normaaleja elämisen ääniä.

Jostain syystähän yöllä kaikki äänet tuntuu kuuluvan voimakkaammin, tiiä sitte johtuuko siitä, että ulkona on vähemmän hälyä. Hiljainen ympäristö tekee mulle ainakin sen, että pyrin iteki minimoimaan tuottamani äänet. Kati esimerkiksi tietää, että yöaikaan hiiviskely on mun bravuurinumero... Ei muuten ole eräällä mun yläkerran naapurilla. Oli puoliyö ku luonnostelin tätä, ja mökki tärisi ku yläkerrassa kuulosti olevan rykmentin marssiharjotukset. -ttu lepo vaan, meikäki ois halunnu. Lepoa siis. Valitettavasti nuo jytinät ei kuuluneet rappuun, niin en saanu paikallistettua että mistä tuvasta ne kuului. Asuntojen väliseinät ja muut sen sijaan on aaltopahvia, että varmasti kuuluu asunnosta toiseen.

Sitten tää peruskuvio, torppa puolillaan väkeä hiljaisuuden aikana = no win. Miks jotku ei vaan tajua? Qstockin aikaan palailin töistä, oisko ollu kolmen pintaan yöllä, kun yläkerrassa oli asunto puolillaan pilottitakkikarjalalippiswunderbaum -sankareita. Kävin huomauttamassa että mä oisin kypsä unelle 12 tunnin työpäivän jälkeen, niin asunnon haltija oli "mä yritän hiljentää nämä". VÄÄRIN! Sä et yritä, vaan sä tasan hiljennät. Tyhjentämällä sen mökin, jos ei muu auta. Jos kukaan ei ennen mua sille iltaa ollu asiasta sanonu, nii johan siinä oli 5 tuntia ekstra-aikaa metelöidä. Luulis piisaavan.

Aina yhtä legendaarinen musiikin soittelu nappulat kaakossa. Aikanaan keskustassa kävin naapurille 01-02 aikaan sanomassa, että kuuluu muuten nuo sun (paskat) suomiräpit aika turhan selvästi mun mökkiin. Neitokaisen argumentti oli "kuuluu sunkin asunnosta yöllä ääniä!" En nyt muista vertasiko suihkussa vai vessassa käyntiin, mutta kuitenkin. Harvoissa vesikalusteissa on äänenvoimakkuuden säädin. Sangen useissa biisivehkeissä mun tietojen mukaan on. Usein jopa kaukosäätimellä toimiva, ei tarvis ees persettään nostaa. Tässä ihan lähimenneisyydessä kierroslukuja nosti naapuri, joka kuulosti imuroivan, noin puolen yön aikaan. Sitte selvis, että ei se imuroinu. Se kuunteli dubsteppiä. Yhtä lailla ansaitsis tulla kivitetyksi molemmissa tapauksissa.

En mä tiiä oonko itekään kerrostalonaapurina niin paskanhäävi, mutta ei ainakaan oo syksyn 2009 jälkeen käyny kukaan mun ovella valittamassa. Enkä mä itekään heti syöksy kenenkään ovelle, jos kello on viis yli kymmenen ja kuuluu yks naraus. Vaatii melko jatkuvaa elämöintiä, että mut saa ovesta ulos ja rappuun metästämään asuntoa, josta meteli kuuluu. 22-23 välillä mut saa oikeastaan liikkelle vaan, jos todella häiritsevä meteli on jatkunut jo useita tunteja ennen hiljasuuden alkua. Joku raja se on munki sietokyvyllä. Kai sitä on tulossa vanhaksi.

On muutama muu asia vielä, jotka nostaa mun kierroslukuja öisin, ku haluaisin olla rauhassa.
a) yläkerran naapurit, jotka hiissaa huonekaluja pitkin lattiaa. Miten voi olla niin hankala nostaa tuolia? Ainakaan en haluais uskoa, että kyse on sohvista ja kirjahyllyistä kahdelta yöllä. Vähintään kerran viikossa.
b) telkkaria huudattavat naapurit. Lähes yhtä raivostuttavaa kuin musiikki, mutta ilman bassoja.
c) rapussa ramppaaminen ja ovien paiskominen. Pari mun naapuria harrastaa sitäkin ajoittain. Ei edelleenkään se yks kolaus mitään, mutta jumalauta jos niitä ryskätään viiden minuutin välein.

Yks vinkeä poikkeus naapurista kuuluviin ääniin on olemassa. Jollain naapurilla nimittäin on joko trampoliini, tai sänky jossa on todella huonot jouset... Se saa mut vain ja ainoastaan hihittelemään.
 
Ja mitäs naapurin tarvii tehdä saadakseen sun sapen kiehumaan puolenyön jälkeen?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Serious boredom.

Tein tän viimeks vajaa vuosi sitten, ja koska mä en taas tiiä mistä kirjottaa, niin tehhäänpä taas, eri henkilöistä. Saapahan täytettä tähän blogiin :D

I: tyttö (Marika)

Milloin olet viimeksi halannut häntä? - On tuosta taas jonku aikaa, mutta kylläpä tässä on ollu tapana halata aina ku näkee.
Oletko nähnyt hänet tänään? - En, valitettavasti. On ikävä.
Millon viimeksi huusit hänelle? - Jos ei lasketa sitä, että saatoin huudella Qstockissa, nii siitäpä on aikaa useita vuosia.
Oletteko olleet saunassa yhdessä? -Ollaan joo.
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? -Mää en muuten muista.
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? -Suomen Tivolissa ollaan käyty.
Oletko vihannut häntä joskus? - Olen.
Oletko ostanut hänelle joululahjan? -Olen! Mutta yhtään en oo antanu!
Oletko itkenyt hänen takiaan?- Aika monesti...
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - No sitäki.
Onko hän sinulle todella tärkeä? -NIIIIIIN turha kysymys. On. Ihan helvetin.
Pidätkö hänestä? - Enemmän.
Rakastatko häntä? - Vieläkin enemmän.
Onko hän komea/kaunis? - Helvetin komia... eiku? Kaunis tyttö <3
Pukeutuuko hän huonosti? - Mun ois aika invalidia mennä sanomaan tässä mitään negatiivista, koska me kuitenki näytetään vielä tänäki päivänä siltä, että asutaan samalla vaatekaapilla.
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - Siitä Cheekistä me voidaan olla montaa mieltä.
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - No kai niinki vois sanoa...
Juoko hän paljon? - Ei minun tietääkseni. Epäonnistunut alkoholisti edelleen.
Onko hänellä ärsyttävä isä? - Enpä oo niin paljoa hänen seurassaan hengannut, että menisin sanomaan.
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - Varmaan hengittää, saattaa olla myös töissä. En mee sanomaan varmaksi.

II: poika. (Nikke)

Milloin olet viimeksi halannut häntä? - Tännään. Meillä halaillaan ja lässytetään aikalailla päivittäin.
Oletko nähnyt hänet tänään? - Tarvi ku kääntää päätä vähän vasemmalle niin näkyy ^_^
Millon viimeksi huusit hänelle? - Ei oo kauhiana tarvinnu huutaa. Uskoo vähemmälläki ;)
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - Pari kertaa.
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - Joo... Kokkolan Venetsialaisissa.
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - Juu ei kyllä.
Oletko vihannut häntä joskus? - En koskaan.
Oletko ostanut hänelle joululahjan? -  Olen. Mutta en oo antanu yhtään. Vielä.
Oletko itkenyt hänen takiaan? - Yep. Se meni ohi onneksi.
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - Sitäkin on päässyt tapahtumaan.
Onko hän sinulle todella tärkeä? - Tärkein miespuolinen olento <3
Pidätkö hänestä? - Enemmän.
Rakastatko häntä? - Suoraan sanottuna ihan saatanasti.
Onko hän komea/kaunis? - Mää en sanos että komea. Helvetin hyvännäkönen. Mennään sillä.
Pukeutuuko hän huonosti? -Ihan hyvinhän tuolla on vaatteet päällä :3
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - Tästäki voitas keskustella, suurta osaa pystyn ainaki sietämään.
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - Ei vielä mahottomasti, toivottavasti vielä paljon enemmän <3
Juoko hän paljon? - Jostain mysteerisyystä ei oo kauhiana näkyny päissään, kaikista kauhutarinoista huolimatta.
Onko hänellä ärsyttävä isä? -Yhen viikonlopun perusteella en voi sanua ku että EI.
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - Köllii mun sängyllä ja haluaa huomiota <3