tiistai 31. heinäkuuta 2012

Särkyneistä sydämistä.

 Jenni Pääskysaari sano telkkarissa jotain siihen suuntaan että särkyneet sydämet on parantuneina entistä vahvempia, ja valmiimpia tähän elämään.
 Pitää muuten paikkansa.
 Se kun joutuu raahaamaan särkynyttä sydäntä (omaa tai jonkun toisen) on aivan järkyttävä painolasti kanniskella vuosien läpi. Oon tähän mennessä iteki särkeny jokusen sydämen, se sattuu itteenki enkä oo ylpeä siitä. Useammin oon kuitenki särkeny omani. Oon tässä blogissa maininnutkin siitä että joskus oon rakastunu aika päättömästi, ja usein siitä on sitten seurannut henkistä turpaanottoa ja sydänsurua.
 Eihän sitä toki tajua sillon ku se sydän murenee, että ei se iänkaiken oo rikki. Siinä pätee vanha sanonta että aika parantaa haavat. Jos sen antaa parantaa. Mutta jos kynsin hampain pitää kiinni siitä ja repii ne haavat aina auki, niin ei muuten ihan varmasti paranna. Läheiset on melko hyvää laastaria, mutta jos sydän oikeasti on rikki niin uus armastus toimii vaan särkylääkkeenä. Useimmiten.
 Oon mää joskus sitäki miettiny että osiko helpompaa ku pysyis vaan kaukana vastakkaisen sukupuolen edustajista ja välttelis rakastumista, mutta ei se oo mikään patenttiratkasu. Mä uskon sen verran kohtaloon  että jos ihmisen on määrä rakastua toiseen ihmiseen niin se kohtaa sen toisen, vaikka kuinka vetoais siihen että sydän on särkyny eikä sitä uskalla laittaa uudelleen peliin. Muutenki sillä tavalla jäis paljon kokematta. Ehkä moraalittoman kuulonen elämänohje, mutta kun etsii sitä oikeaa, voi samalla pitää hauskaa väärien kans. Lisättäköön vielä että kohtuuden rajoissa. Omasta kokemuksesta voin myös sanoa että joskus pitää olla onneton että tietäs mitä on olla onnellinen.
 En mä usko että kukaan oikeasti haluaa elää ilman rakkautta. Ihminen vaan on semmonen. Se on vaan hyväksyttävä että kaikki ei sovi yhteen kaikkien kans, ei vaikka kuinka haluais, jopa yrittäis.
 Omasta puolestani oon ihan suunnattoman pahoillani niiden puolesta ketkä mua on rakastaneet, ja joiden sydämen oon repiny rinnasta ja puristanu kuivaksi. Ehkä annoin jotain tilalle, en tiedä. Joskus tuntuu että mulla ei ole mitään annettavaa.
 Toivottavasti tästä nyt joku lukija saa kipinän ja lakkaa murehtimasta jatkuvasti, ottaa kädet pois silmiltä ja huomaa että ympäröivä maailma on aika uskomattoman ihmeellinen.

 "Sen, joka haluaa poimia ruusun, on 
 varauduttava kestämään piikin pisto.
 Rakkautta eivät voi kokea ne, jotka
 kevytmielisesti haluavat vain nauttia
 olematta valmiita tuntemaan tuskaa."


On muuten kauneimpia kappaleita mitä tiedän. Tällä hetkellä.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Qstock tiskin takana

 Sormet sentään taipuu vielä näppikselle vaikka jalat, käsivarret, hartiat ja selkä huutaa armoa. Toistaiseksi tuntuu siltä että en pysty kävelemään enää ikinä, vaan silti on ihan törkiän huippu olo, mä selvisin elossa! Olihan siellä toki kompastuskivensä, mutta niitä väistelin parhaani mukaan.
 Tän viikonlopun perusteella sanoisin että melko monella mun palvelemalla janoisella sielulla pitäis kokeilla tuommosta festaribaarityötä jumalattomassa kiireessä, saattas vähentyä se turha nillitys yhdentekevistä asioista ja jonon ohi rynniminen ynnä muu älytön perseily. Tää oli tosiaan siis mun eka keikka baarihommissa, ja vaikka en oo omasta mielestäni koskaan ollu äärimmäinen persenaama asiakkaana, niin tän jälkeen tulee vielä tarkemmin mietittyä miten käyttäytyy ku notkuu tiskin toisella puolella tilaamassa. Silti, en mä muista koskaan esimerkiksi urputtaneeni baarimikolle siitä että jotain tuotetta ei ole just nyt tarjolla tai että korttikone ei toimi just sillon ku mun käteisvarat on loppu.
 Työporukassa oli lähes kaikki mulle ennestään tuntemattomia, vaan eihän se hidastanu. En muista mikä ois viimeksi lämmittäny mieltä samalla tavalla kuin se, että kun lauantaina teki lähtöä kotiin ja ihmiset, jotka on tavannu ensimmäisen kerran alle 48 tuntia aiemmin halaa ja rutistaa ja on ilosia siitä että ollaan tavattu ja tehty tuota hommaa yhdessä.
 Sehän oli tiedossa jo etukäteen että kiirettä piisaa ja yhtään bändiä ei ehdi nähdä, mutta oli kivaa edes kuulla. Kovasti tuli laulettua mukana ja vedettyä pieniä improvisoituja tanssinumeroita matkalla kassalta kylmäkaapille ja takas. Välillä jopa useamman baarityöläisen voimin, kun sattui sopiva hetki. Jukka Poika oli muuten sangen letkeää juomantarjoilumusaa, vaikka en muuten ihan semmosta kuuntelekaan. Sonata ja Apulanta puolestaan aiheutti turhan riehakasta heilumista, se ei oo hyvä juttu ku kantaa juomia :)
 En mä silti tän perusteella osaa sanoa juuta enkä jaata siihen että oisko musta baarityöhön. Riippuis se varmaan baaristaki. Ens kesänä kuitenki toivon mukaan uudestaan, ja seuraava etappi lienee Jalometalli, mutta siellä mua ei baarihommissa näje.





 Ps: Torstaina taisin ennustella että lauantai-sunnuntaiyönä kolmelta oisin mielenkiintosta seuraa. Väärin. Se piste tuli jo vähän jälkeen yhden. Kolmelta makasin jo raatona sohvalla.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Lisää ajatuksia tuuliajolla.

 Hirmusta vuoristorataa taas ajatusten ja tuntemusten kans, ja näin kolmelta aamuyöllä en tiedä miten päin pitäs olla.
 Ensiksi oon vieläki aika tohkeissani siitä että mää ja Riikka ollaan ainaki VVL:n kulissien takana taas tiimi, ja juonitellaan yhessä. Pieni mykkäkoulu tais tehä ihan eetua. Blogimaailmassa taas mä oon nyt enempi kiinni näissä mun aamuyön diipadaapapaskoissa, kun siivoilen omaa päätäni. Tästä ei palio laifstailia irtoa.
 Älyttömän makiaa on seki että sattumalta mulla on huomenna ja lauantaina oikiasti tekemistä! Vieläpä semmosta mitä en oo koskaan ennen tehny. 27.-28.7 mut löytää Qstockin päälavan tuntumasta tiskin takaa myymässä vähän bissee ja siiderii. Eilen vielä jänskätti ihan järettömästi, nyt ollaan jo siirrytty jännityksen ulottumattomiin ja pelätään paskat housussa. Normipäivä.
 Ja jokuhan saatto huomatakin viime perjantaiaamuna että olin muuten melko onnellinen. Pari vuotta sitte oli kaks nuorta naista jotka ei oikeen osanneet puhua tärkeistä asioista vaikka rakastivat toisiaan aika perkeleesti. Tämä johti sitten 2,5 vuuotta kestäneeseen mykkäkouluun ja kiukutteluun. Viime torstaina nämä nyt jo vähän vanhemmat nuoret naiset kohtasi ja pienellä alkuunauttavalla tönäisyllä juttelivat... Sehän nyt on selvää että mä olen toinen näistä naisista. Ja toinen on semmonen Muruapina jonka kans oon aikanaan viettäny kaiken liikenevän aikani. Ja nyt se on taas mun elämässä <3 En sitte tiiä minkälaisena suhde jatkuu, koska en usko että aivan täysin entiseen voi palata, kahdessa ja puolessa vuodessa kuitenki ehtii tapahtua niin mahottoman paljon, ja molemmilla on melkolailla omat kaverit ja kuviot... Aika näyttäköön, koska mulla ei ole lampaansuolia käsillä.
 Sitten on niitä alamäkiäkin, joitain ihmisiä tekis nyt vaan mieli mäjäyttää paistinpannulla naamaan. Eräillä tuntuu olevan liian vähän puuhaa omassa elämässään, kun pitää alkaa hämmentämään mun kuvioita. Osaan kyllä sotkea omat asiani ihan iteki, ei tarvi auttaa, kiitosta vaan. Oma pää räkii kans vähän vastaan, viimeks tänään murenin kun kävin mummun luona. Onneksi kuiten sain koottua itteni, koska tänään ois taas suuntana Mestan eurot, koska rakas baarilapseni Ouluuntui tänään. Huomenna on siis takuuvarmasti tosi kiva ja hehkeä olo kontata töihin.
 Mä varmaan palaan studioon sunnuntaina, jos en kuole sinne tiskin taakse. Luvassa on orjatyötä ja edestakasin juoksemista yömyöhälle, liian vähän unta, luultavasti liian vähän ees etäsesti ihmisravintoa muistuttavaa purtavaa, liikaa kahvia ja ihan ehottomasti liikaa röökiä. Meikä vois olla sangen mielenkiintosta seuraa sunnuntaina kolmelta aamuyöstä.


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Unleash hell.

 Nyt tulee sitten semmosta settiä mitä ei oo kirjotettu puhtaaksi, mutta mulla on nyt mielenpäällä asia.
 Nimittäin palaa naama ihan täysillä ihmisiin jotka kovasti haluais jotaki (tässä postauksessa puhun lähinnä sosiaalisista statuksista) mutta ku jotaki sen eteen pitäs tehä niin tekosyitä löytyy.
 Mun idoli Scarletthan olisi kans halunnut vähän kaikenlaista, enimmäkseen tunnustusta siitä että on hyvä ihminen.
 "Mutta niin kauan kuin hän [Melanie] oli sellaisissa paikoissa, missä haavoittuneet saattoivat nähdä hänet, hän oli ystävällinen, myötätuntoinen ja rohkaiseva, ja sairaalassa häntä sanottiin armahduksen enkeliksi. Scarlettkin olisi pitänyt sellaisesta nimityksestä, mutta sen saadakseen hänen olisi täytynyt koskea miehiin, joissa ryömi täitä, tunkea sormensa tajuttomien potilaiden kurkkuun koetellakseen, olivatko he tukehtumaisillaan purutupakan palaseen, sitoa silvottuja jäseniä ja poimia matoja märkäisestä lihasta. Ei, ei hän pitänyt sairaiden hoidosta!"
Vähän vastaavanlaisiin oon tässä nyt törmäilly ja ai saatana että tekis mieli potkasta kirveellä välistä, mutta tyydyn ragettamaan täällä.
 Tympiäähän se on että hyvin harvaa kukaan jaksaa kehua hyvistä teoista/tukena olemisesta/avusta/you name it jos mitään edellämainittua ei vaan ole. Niin se vaan on että metsä vastaa niinku sinne mölisee, eli jos vaikka kaverisuhteessa mä oon aina se joka soittaa, ehottaa tekemistä, alottaa facebookissa/mesessä keskustelun ja muutenki huolehdin yhteydenpidosta ja toinen on täys lahna asian suhteen niin en mä sitä loputtomiin jaksa. Jossain tulee raja vastaan. On monilla tullu vastaan munki kans, ja mä ymmärrän ihan täysin, en mää oo oikiasti kauhian superkiva. Siinä sitte palaa käpy kyllä jos oon ihan tosissaan yrittäny, kuten nyt aikanaan yhen nuoren naisen kans, jolla meni "vähän" heikosti, koitin tukea ja olla apuna ja antaa neuvoja ja niin edelleen, ei kelvannu. Sitte ku sanoin peseväni kädet siitä asiasta, niin sain huudot että hylkään toisen ku on vaikiaa. Vittu. Onneksi sekin asia on nyt takana. Toivottavasti.
 Onhan se toki ihan kiva saada kuulla olevansa tärkiä, saada kiitosta annetusta avusta ja niin edelleen, mutta ei sitä pitäs keneltäkään vaatia, varsinki jos on niin ratkiriemukas tilanne että kyseinen vaatija on ite hyvin hyvin hyvin harvoin auttamassa tai kertomassa välittävänsä, saati ylipäätään yhteydessä.
 Logiikan kärpänen ei kuki, mutta josko tästä tolokun sais. Päivän biisi jopa tänään liittyy käsillä olevaan asiaan, joten kuunnelkaapa ihan ajatuksella.



tiistai 24. heinäkuuta 2012

(ei aihetta)

 Eilen oli yhden rakkaan, rakkaan ystävän synttärit. Koska toverini ei ollut ilmoittanut järjestävänsä minkäänlaisia juhlia, niin me sitten pienellä porukalla rakennettiin kasaan pienet kakkukestit alle vuorokauden varoitusajalla. Käytiin ostamassa vähän lahjoja, kipastiin kaupasta kakku ja tehtiin yllätyshyökkäys. Vaati pientä taivuttelua tosin päästä asuntoon sisälle, mutta sekin onnistu lopulta.
 Extemporekemut oli todella mukavat, mutta parasta eilisessä oli myöhemmin illalla facebookin chatissa päivänsankarin viesti "kiitos että oot olemassa". Sitä en muuten kuule kovin usein, joten se on ehdottomasti asia joka päätyy (tai siis on jo päätynyt) rakkauskyttyrään.
 Siinä sitten pyörittelin ajatuksia, ja huomasin että enpä taida itekään muistaa kertoa rakkailleni turhan usein kuinka tärkeitä ne mulle on. Onneksi kuiten osa heistä ainaki tietää sen että vaikka kuluiski aikoja jolloin en muista sanoa että rakastan niin ei kyllä hetkeäkään tarvi epäillä ettenkö rakastais. On mulle siitä sanottuki etten muista aina kertoa. Anteeksi armaat. Siihen nähden että oon aika verbaalinen tapaus niin ehkä silti mieluummin kerron ystäville ja sensemmosille niiden tärkeyden infernaalisen tiukalla halirutulla kun näen niitä, tai näytän muuten. Ehkä sitäki tapahtuu liian harvoin.
 Mä oon kuiten pelkästään viimesen vähän reilun vuoden aikana tutustunu melkoseen joukkoon uusia ihania ihmisiä, ja ihan hetki sitten ehkä saanut takaisin yhden vanhankin (saa nähä miten tilanne jatkuu ja kehittyy), enkä haluais että nämä sulot katoaa mun elämästä siks että luulisivat etten välitä. Tai jotain. Ehkä ressaan liikaa. En haluais kuiten koko aikaa olla hokemassakaan kuinka paljo rakastan.
 Muttajoo, kattokaa mitä piirsin joskus 3 vuotta sitte. Tää on ollu vähän niinku jemmassa pari vuotta.




lauantai 21. heinäkuuta 2012

30 kysymyksen Disney-haaste.

 Lempihahmoni




Lempiprinsessa

Lempisankaritar
Edellä mainittu Megara sekä
Lempiprinssi
Nimenomaan Hirviönä.

Lempisankari

Lempieläin


Lempiapuri (Sidekick kuulostaa silti hienommalta)

Lempipahis
Ei pysty valitsemaan vaan yhtä!


Lempipariskunta

Lempialkuperäishahmo
Tää on tosi vaikea ku en kauhiasti välitä mut nakataan

Lempibiisi

Lempiballadi


Lempipahisbiisi

Inhokkibiisi
Tähänki vois nakata tusinan kappaletta mutta mennään vaikka tällä

Lempipusu
(ensimmäinen suukko jonka näin isolla kankaalla)

Ensimmäinen nähty Disneyn elokuva
No juurikin tuo ylläoleva Pieni Merenneito. Olin 3 tai 4!

Lempiklassikko
Edelleen mennään edellisellä mutta myös

Inhokkiklassikko
En mää nyt inhokiksi väitä mutta tuntuu 
että näissä ei tapahu mitään ja ämmillä ei oo luonnetta




Lempipixar
En ees kommentoi ku en osaa arvostaa niitä

Inhokkipixar
Kaikki? :D

Lempijatko-osa

Yliarvostettu elokuva
Varmaan just nuo klassikot missä ei oikiasti
tapahu mitään mainitsemisen arvoista

Aliarvostettu elokuva
Tästä vaan ei ikinä puhuta...

Elokuva joka saa nauramaan

Elovuva joka saa itkemään

Lempikohtaus
Niin monia!

Surullisin kuolema
Huolimatta siitä että se ei kuollutkaan nii 
voi jumaliste minkä Niagaran saan 
tästä aikaseksi.


Lempilainaus
"Lähe vetään siitä senkin bakteeri!" (Mushu @Mulan)
"Ei Elvistäkään aina lykästänyt."  (Lilo @Lilo & Stitch)

Tässä olis vielä kaks kysymystä liittyen Disneylandeihin ja -worldeihin mutta koska en oo ikinä käyny lähelläkään nii kieltäydyn vastaamasta.

PS: Meikä on Perämeren Ariel. Kuulemma.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

En keksi tähän otsikkoa.

 Jollain tavalla oon aina tykänny horoskoopeista ja ennustusjutuista vaikka en niihin sokeasti uskokaan. Esimerkiksi musta päivähoroskoopit on niin ympäripyöreää kuraa ettei mitään rajaa. Sitten taas laajemmista luonnehoroskoopeista löydän itteni hyvinki härän kohdalta. Itsepäisenä ja heikkohermoisena ja so on. Samoin eräs tuntemani ihana vaakatyttö on luonteensa puolesta ihan malliesimerkki.
 En mä ennustuksiinkaan täysin usko, enemmän ne on mulle huvia, ja jos sitten sattuukin osumaan oikeaan niin saapahan sitten sanoa :) Eniten tykkään riimuista ja tarot-korteista. Vielä ku osaisin lukea ees jompia kumpia ulkomuistista... Ja vaikka en tosiaan täysin uskokaan siihen mitä itelleni sillon tällön ennustelen, niin yleensä kortit tai kivet saa vastauksellaan mut ajattelemaan käsillä olevaa asiaa sen verran että sitä tulee ehkä katottua eri kantilta ja vähän pyöriteltyä. Ne saattaa antaa hyvinki uutta näkökulmaa, ja sitte oivallan jotain, ja yhtäkkiä sillä ite ennustuksella ei olekaan enää mitään väliä ennustamisena, vaan oon pystyny jotaki kautta hoksaamaan jotain uutta. Ehkä se onki homman pointti.
 Vähän samaa alaa sivuaa spiritismi. Kerran teininä kokeilin kaverin kans, vaan eihän siitä mitään tullu. Nyt vanhempana vois olla kiva kokeilla uudestaan, tietysti hyvällä porukalla. En mä tosin tiiä seuraisko siitäkään mitään muuta ku entistä solmuisemmat ajatukset.
 Tänä juhannuksena väsättiin vähän juhannustaikoja, ja ne on mun mielestä ihan juurikin samaa settiä, että toimii viihteenä mutta ei kannata ottaa liian vakavissaan. Me siis poimittiin Miian kans vähän kukkasia. Sen jälkeen ku ystäväni Niksu aikanaan kertoi tätä taikaa kokeilleensa ja nähneensä unta Martti Ahtisaaresta, oon suhtautunu vähän varauksella tähän taikuuden muotoon. No, kukat kuitenki poimittiin ja sullottiin tyynyn alle. Ja uniakin nähtiin. Enempää paljastamatta voin sanoa että takuuvarmasti oli väärät kukat tai tyyny oli väärässä kulmassa tai muuten joku meni vikaan. Mutta pääasia että oli lystiä.

 Ps: Jos joku tietää missä ois kursseja lampaansisälmyksistä ennustamiseen, nii kertokoon. Se vois olla mun seuraava alanvaltaus, se on aina viehättäny mua.


Kaks ja puoli vuotta ihmisenä kasvamista tai jotain.

 Mää vaan ajattelin tulla kertomaan tänne että mää oon onnellinen. Joku nyt toki saattaa tästäkin vähän järkyttyä mutta...



Nii kerta.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ihkaeka toivepostaus!

 Siihen nähden että mulla on ollu blogi pystyssä vasta hetken, niin sain jo postaustoiveen! Kyseltiin mun näkemystä huumeisiin. Joten täältäpä pesee, huuhtoo ja linkoaa. Kuivaamisesta saatte huolehtia ite.
 Pääasiassa mä olen ihan kunnon kansalainen ja huumeita vastaan. Paitsi kannabista. Pienempi paha se mun mielestä (järkevästi käytettynä) on ku viina. Ajatelkaapa; Laitetaan Torinrantaan satakunta ihmistä ja annetaan jokaiselle gramma-pari kukkaa. Laitetaan Rotuaarille toiset sata ihmistä ja annetaan jokaiselle pullo kossua. Jätetään pariksi tunniksi omiin oloihinsa. Käydään sitten katsomassa mikä on meno. Arvatkaapa kummat tappelee mitä suurimmalla todennäköisyydellä? Niinpä. Siellä Torinrannassa porukka istuu ringissä laulamassa ku samaan aikaan Rotuaarilla tapellaan verissäpäin. Kukkaisvaihtoehdossa nyt vaan on se perustavanlaatuinen vika että se on laitonta. Jos ei ois niin puhuisin luultavasti ponnekkaammin asian puolesta. Mutta asianlaidan ollessa näin joudutaan leikkimään etten kauhiasti puolustele. Ja ennenku joku täysin riehaantuu niin ei, en mää ite polta. Oon vaan elämäni aikana nähny sekä viinankittaajia että pilvenpolttajia ja osaan vertailla niitä.
 Lyhyen elämäni aikana oon myös ehtiny nähdä jos jonkinnäköstä hiihtäjää joilla on pakottava tarve saada kupoli niin turvoksiin ettei omaa äitiäänkään tunnistais, ja siinä on asia mitä en ymmärrä. Niitä katellessa oppinu sen että ihan kaikkia vastaantulevia mömmöjä ei kannata sulloa elimistöönsä vaikka kuinka tarjottais.
 Kemialliset huumausaineet mulla menee yli käsityskyvyn, kiitosta vaan. Mulle on lääkäri määränny semmoset tökötit ettei palio auta mennä sotkemaan jollaki leivinjauheella jota on jatkettu rotanmyrkyllä ja venäläisen rekan sisäkumilla ja jossa ei oo sitä ittiään ku mausteena. Sillä että palio muutenkaan kiinnostais. Jos mulla ei oo koskaan ollu niin kovaa tarvetta humaltua että oisin juonu mielestäni pahanmakuista viinaa, niin tuskin mun tarvii alkaa päätä millään labrajauheillakaan tukkimaan.
 Kuitenkihan tässä rakkaassa koti-Suomen kulttuurissa näkee enempi tuota viinan kans lotraamista, ja siitä on kokemusta itelläki, sekä omalla kohdalla että läheisissä. Joskus tuntuu että mieluummin kattelis ympärillä pilvenpolttajia joilla on homma lapasessa ku että viinan kans paukkuu yli. Olkoonki sitte laitonta. Kohtuushan se ois kova sana sekä alkoholin että paukkujen kans, se että pään sekottaminen ei ole elämän perussisältö.Meikä ainakaan jaksa katella ennää nykypäivänä semmosta.
 Pakko vielä tässä saada mainita ihmiset jotka polttaa pilveä ja tekee siitä hirveän suuren numeron. Että tässä nyt ollaan helevetti niiiiin rikollisia että oksat poies ja pala latvasta. Älytön säätö ja kuumotus ja kovajätkä -imago, mitä järkeä? Ei niin mitään. Chilleimpiä pössyttelijöitä on ne jotka polttaa mainostamatta sitä koko ajan.
 Tän tekstin pointti ei nyt ollu yllyttää jokaista sivulle eksynyttä juoksemaan suin päin Toppilaan ostamaan oreganoa ylihintaan, vaan enemmänki saada ihmiset pohtimaan asioita. Ajatelkaa omilla aivoilla, että tarviiko niitä mömmöjä. Tai viinaa. Enimmäkseen sitä että osaako niiden kans olla, vai viekö ne sua niinku pässiä narussa jos lähet siihen.


tiistai 17. heinäkuuta 2012

Mansikkahaaste!





Lila Lakka paiskasi mua tämmösellä mansikkahaasteella, kiitos <3
Täältäpä siis lähtee paukkumaan.

 1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa.

 2. Kopioi teksti ja ruksaa kohdat jotka sopii suhun.
 3. Linkkaa 8 bloggaajaa ja toivo että hekin laittavat haasteen eteenpäin.


[ ] Minulla on silmälasit. Pitäs olla. Oon puolisokia oikiasti.
[ ] Olen blondi.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.

[ ] Olen kaksikielinen.

[x] Olen riippuvainen netistä.
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Minulla on lyhyet hiukset.
[ ] Olen kalju ja karvaton.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[x] Asun omassa kämpässä.  Lasketaanko että asun avopuolison omistamassa asunnossa?
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x] Seurustelen.
[ ] Olen ainakin yhden bändin suuri fani. Missä menee fanin ja suuren fanin raja?
[x] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[ ] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Eipäs kun Leonardo DiCaprio on ihana!
[x] Inhoan hernekeittoa.
[x] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[x] Inhoan pinaattikeittoa.
[x] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ ] Olen mielestäsi kaunis.
[x] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[ ] Minulla on oma huone. 
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[ ] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[ ] Seuraan muotia.
[x] Meikkaan.
[x] Lakkaan kynsiä.
[x] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[x] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi. Mutta tänä kesänä ajattelin hommata ekan!
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona. No en kyllä tiiä mutta tiiän mikä haluaisin olla isona.
[x] Olin viime kesänä kesätöissä.
[ ] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta.
[ ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni. Oon kyllä mutta voisin silti ihan huumorin vuoksi vaihtaa Hallaksi.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[x] Minulla on ajokortti. On joo, sillä vaan tee palio mittää ku oo voimassa. Mutta saan ajaa kakspyöräsellä moottorivehkeellä.
[x] Poltan.
[ ] Olen absolutisti.
[x] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[x] Kuuntelen nyt musiikkia.
[x] Olen yksin kotona. Paitsi onhan hössensösse kotona.
[x] Tunnen ainakin yhden homon. 
[ ] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[x] Olen käynyt baarissa viimeisen puolen vuoden aikana. MINÄKÖ?????
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen. Ajoittain.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira. Jos koira on oikeen törkynen.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[ ] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[ ] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[x] Juon monta litraa päivässä.
[ ] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[ ] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[x] Tämä on tyhmä.
[ ] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[ ] Meillä on iso talo.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[x] Juon kahvia.
[ ] Pidän kahvista.
[ ] Tiedän missä on Ähtäri.
[ ] Olen käynyt Ähtärissä.
[ ] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[x] Minulla ei ole aavistustakaan missä on Ähtäri.
[x] Meillä on kannettava tietokone.
[x] Ja webkamera!
[x] En osaa käyttää kahvia. Osaan juoda kahvia. Litroittain. En vaan osaa nauttia siitä.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki. 
[x] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[x] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia. Riippuu varmaan keltä kysyy mutta mun käsityksen mukaan kultareunaset lautaset on "hienoja". Ite en piä minnään.
[x] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret. Ainaki mää luulen niin.
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[ ] Tämä on pisin tekemäni rastikysely. 
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[x] Tykkään Sims-peleistä.
[ ] Minulla on Sims2. So last season.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[x] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[x] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[ ] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa. 
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[ ] Säälikää mua!
[x] Minulla on veli ja sisko. Biologisia ja puolikkaita ja itsehankittuja.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[ ] Hahaa, mulla on pikkusisko!
[ ] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[x] Pidän äidinkielestä.
[x] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x] Olen puhunut tänään puhelimessa. Ja hommasin siinä sivussa itelle vähän duunia <3
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti.
[x] Äläkä väitä vastaan. No väitä vaan.




Ja munko pitäs muka keksiä 8 bloggaria tähän? Ei saa naurattaa. Koska en lue kauhian monia blogeja joille tahtosin mansikoita syytää nii saatte tyytyä vähempään. Mulla ei myöskään oo ikinä ollu näin paljo ongelmia bloggerin kans ku tän postauksen ainana, mä en oikiasti jaksa rueta tappelemaan muotoilun sun muun kans.


Another Day, Another Wayn Miia
Läpäläpämaan Samantha


....Sitte iski kamala tyhjyys. Pitäkää tunkkinne <3

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Dropping off the masks.

 Tuli tuossa ystävän kans puhetta siitä kuinka eri ihmisten kans on vähän erilainen ku toisten. Vähän ku ois naamio. Tosin mä olen omasta mielestäni  aikalailla samanlainen aina, eli siis oma ratkiriemukas itseni, lähes kaikkien seurassa. Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta, niin pieniä ettei minun mielestä puhuta ees naamioista, korkeintaan silmikoista.
 Toki esimerkiksi mun äiti tietää että oon kavereideni seurassa huomattavasti pahempi suustani, mutta on mammakin kuullu mun sanovan yhtä jos sun toistakin sen kummemmin kainostelematta.
 Kai se jonkinlainen silmikko sitten kuitenkin on sekin kun yleensä ne jotka ei tunne mua niin pitää mua melko kylmänä ämmänä. Ei, en mää oo. Mää vaan tykkään tosi harvoista ihmisistä niin paljon että jaksasin laittaa lämmöt päälle.
 Ystävien kans järkiään pystyn olemaan todella avoin, asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä ja hyvinki suoraan, silti on todella harvassa semmoset ihmiset jotka tietää ihan tarkalleen mitä mun päässä liikkuu ja mistä haaveilen. Itse asiassa oon tainnu tasan yhdelle ihmiselle kertoa suurimman haaveeni ja senki kans meni välit aikaa sitte :D
 Oonhan mää toki pikkusen erilainen tuon insinöörinikin seurassa kuin ystävien. Sen kans ei tarvi huutaa IHAN niin paljon... Jos mun pitäs valita romahdanko avopuolisoni vai ystävieni nähden, niin valitsen ehdottomasti jälkimmäisen. En ees varmaksi tiiä miksi. Kai musta tuntuu että mun pitää parisuhteen takia olla vahva, kun taas ystävät tietää että mää oon uskomattoman herkkis ja nössö ja on jopa täysin odotettavaa että romahtelen aina välissä. Ne huolestuu jos en kerran kuussa soita ja märise jostain omituisesta tilanteesta mihin oon päätyny. On mulle myös sanottu että "Hanna, sä et ois sä jos sä ET järjestäis itelles omituisia tilanteita." Vähän offtopic. Mutta romahtelu on osa mua, halauksia ja pusuja niille jotka on niitä romahduksia olleet todistamassa, jaksaneet kasata mut uudelleen ja jaksavat vieläki <3
 Sitten on niitä ihmisiä joiden seurassa oon jatkuvasti yks perkeleen päivänpaiste, toisten kans eri syistä ku toisten. Ryhmän A ei vaan tarvi nähä musta muita puolia, ja ryhmä B on niin kivoja että haluan olla niille kiva takas, ja koska joskus on vaan superupeeta säteillä ympäriinsä ja valaista muitaki.
 Miks mulla tulee joka tekstin jälkeen semmonen olo että mun punaisen langan rakenne on muuttunu?

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Metallityttö pohtii musiikkia

 Sillä lopputuloksella että maailma ois melekosen paljo synkempi paikka ilman. Enkä varmasti oo ainoa maailmassa joka ei kykenis toimimaan ilman musiikkia.
 Mua naurattaa ne tutkimukset joiden mukaan ihminen masentuu kun kuuntelee raskaampaa musiikkia. Jokanenhan tietää että se on ihan höpöhöpöä, eikähän totuus oo lähempänä sitä että masentuneet ihmiset löytää jonkinlaista lohtua soundeista ja lyriikoista jotka peilaa omaa sielunmaisemaa... Terveisin "Aloitin oman masentelu-urani Timo Rautiaisella & Trio Niskalaukauksella, kiitos lähisuku..." :D Eipä mun nykynenkään soittolista ole järin hilpeää, pakko myöntää. Silti mää luulen että nykysen mainstreampopin kuuntelu sais mut väsäämään hirttosilmukkaa huomattavasti ripeämpään tahtiin kuin se että kuuntelen nappulat kaakossa metallia.
 Oon toki tässä kymmenen vuoden aikana koittanu välillä kuunnella muunkinlaista musiikkia kuin powermetallia ja industrialia, mutta en mä oo löytäny muusta samanlaista sisältöä, ellei kourallista yksittäisiä biisejä lasketa. Musiikista on helppo saada voimaa, kunhan ensin löytää sen oman musiikkinsa. Muuten se on merkityksetöntä mölyä. Mulle ainaki. Myönnettävä silti on että ei oo harvassa nekään kerrat ku olen vollottanut jonkun tietyn biisin takia, mutta en mää silti ois valmis luopumaan niistä muistoista, jotka jotkut biisit tuo mieleen, enkä niistä kyyneleistä jotka samat biisit tuo silmiin. Elämää se vaan on, ja mun muistot ja kyyneleet ja kolhut tekee musta minut.
 Välillä musiikki on ollu ystävien lisäksi ainoa asia mikä on pitäny mun pään kasassa. Mää taas kadotin mun punasen langan joten laitan vähän biisejä!

                                                           Biisi, josta löydän itseni: 
 
       Biisi joka saa itkemään

Biisi joka koskettaa

Biisi jota kuuntelen vihaisena

Biisi joka tuo mieleen muistoja

 Biisi joka tekee surulliseksi

Biisi joka saa tanssimaan

Biisi joka tekee iloiseksi

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Mun pää on mun pää.

 Ilmeisesti jotku ei nyt hoksaa että vaikka mää kerron julkisessa blogissa mitä mun päässä liikkuu, niin silti on mun oma asia päättää kuinka paljon kerron.
 Mun aikuisuudesta tai sen puuttumisesta on ilmeisesti myös käyty erinäisiä keskusteluja, mutta mainitaan nyt vielä tässäkin että ei, minä en väitä olevani aikuinen, ja tuskin koskaan tuun väittämäänkään. Oon harvinaisen typerä ja lapsellinen. Niin typerä ja lapsellinen en kuitenkaan ole että alkaisin ihan nimien kans täällä kertomaan kuka on tehny mitäki paskaa elämässään ja mun elämässä. Mä kuitenkin kirjoitan tätä blogia omana itsenäni, ja tuosta sivusta varmaan jokkainen osaa kattoa mun naamanki, joten minusta on meleko ilimanaikusta tulla puuttumaan mun juttuihin anonyyminä. Arvostan kyllä jos jollain on ihan oikeasti rakentavaa palautetta tai haluaa keskustella jostain tai sopia jotain tai ees jotain tai jotain, mutta se ei oo kauhian hedelmällistä touhua jos en ees tiiä keltä sitä tekstiä tulee.
 Mitä tulee ajatuksiin tuuliajolla ja kaikkeen siihen tolun ja kloriitin määrään, nii ei, mä en tiedä piisaako mun omien tekemisten ja sanomisten pesuun kumpikaan kenenkään mielestä, mutta siitä ei ollutkaan kyse. Mainitsin siitä että omassa menneisyydessä on se yks henkilö jonka kans ei piisaa ees putkenavaaja, mutta mun mielestä ei oo mun asia alkaa mainostamaan hänen nimeään tai tekemisiään, koskapa asianosaiset ja ystävät kuitenki tietää mitä on sattunu ja tapahtunu.
 Meleko hakemalla saa hakea tästä blogista että löytäs suoria viittauksia keneenkään kenen kans en olis väleissä, ja tosiaan jos joku välttämättä haluaa tunnistaa itsensä erinäisistä ilmauksista niin se ei oo enää mun ongelma, minä en teidän muiden aivopieruille mitään voi.

 Ps: Siellä mestassa oli kivaa. Ei ollu pekonivarkaita.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Paranoiaa vai ei?

 Musta on tuntunu jo jonku aikaa että jo(t)ku(t) tietää (tai luulee tietävänsä) liikaa mun elämästä ja tekemisistä. Itse asiassa mää tiiän että näin on. Osaan aika varmasti jopa nimetä muutamia. Nimilistassa on semmosia jotka saa aivan kaikin mokomin stalkata mua menemään ja olla selvillä siitä mitä mun päässä liikkuu, mutta sitten on enempi niitä joiden ylitsevuotavaa mielenkiintoa mun (ja erityisesti mun kavereiden) tekemisiin ja menemisiin en vaan jaksa ymmärtää. Varsinkin kun nämä nimeltämainitsemattomat ihmiset on itse valinneet että poistuivat mun elämästä.
 Välillä huomaan löytäväni itsestäni suuremman luokan salaliittoteoreetikon kun pyörittelen mun listaa ympäri ja ylösalaisin ja mietin ihmisten motiiveja ja yhteyksiä toisiinsa ja tapahtumiin. Ja että miksi jotku näinkin pitkien aikojen perästä jaksaa alkaa perseilemään? Ku ite kuiten hyvin pitkälle oon sitä mieltä jos en tule jonku kans toimeen/en pidä jostain/vihaan jotain/younameit niin sitte ei tarvi vaivata päätä niiden asioilla ja esineillä. Poikkeus sääntöön on se jos henkilöt alkaa tarkotuksella hieromaan olemassaoloaan mun naamaan. Siinä vaiheessa mulla tuppaa roihahtamaan koko metällinen mäntyjä käpyineen ja risuineen.
 Enkä mä jaksa ymmärtää miksi ihmiset, joilla on jotaki mua vastaan, purkaa sen mun ystäviin. Haistakaahan nyt vittu ja kasvattakaa munat. Ja tulkaa kertomaan omalla nimellä päin naamaa mikä on ongelma. Ennen se kerrottiin vessan seinällä, anonyyminä toki, ja nyt blogin kommenteissa, edelleen anonyyminä. Mutta internet on siitä kivempi ku vessan seinä että IP-osote. Sen voi muuten jälestää. Salapoliiseilu on kiva harrastus, kun on hyvä salapoliisiporukka. Varsinainen Viisikko ^^
 Mutta hei, sinä kiva stalkkeri, minä tiiän että et kyttää mua pahat mielessä, joten feel free to continue, en mää pahastu. Mutta voit sääki kysyä suoraan. Saatan hyvinki kertoa.

 Musta ois niiiiiiin hulvatonta linkata tähän Paranoid, mutta too obvious. Joten saatte jotain muuta.

 Ja koska tikulla silmään sitä joka vanhoja kaivelee niin vassokuu:

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Itsetunto, sen puute ja hankinta.

 Vaikea, vaikea asia lähestyä korrektisti mistään suunnasta, koska ympärillä on havaittavissa kyseistä puutostilaa. Välillä itelläki, joskaan ei niin isosti kuin pahimmillaan. Sillon  ku koko ajan tuntu rumalta ja turhalta ja tarpeettomalta. Joo, tiiän että en tänä päivänäkään ole mikään öljyvärimaalaus mutta ainakaan se ei enää vaivaa mua päivittäin.
 En käy väittämään että se helppoa ois ollu, vaati muuten melko monta vuotta syvällistä itsetutkiskelua ja vakavaa keskustelua peilin kans.
 Kuvitellaanpa että ihminen tuntee jatkuvasti itsensä rumaksi. Okei, ei oo kivaa mutta paranisko tilanne silti jos joku aamu heräis nättinä? En mää usko, varmasti sitten vaan keksis muuta mikä ahistais. Muutenni mun mielestä "ruma" on vähän kakspiippunen juttu. Ennemmin minusta ruma ku totaalisen tylsä. Ohan noita nähty, ajan kauneusihanteiden mukaisia ihmisiä, joilla on aivojen tilalla hattaraa tai pussillinen rusinoita. En mää nyt väitä sitäkään että ite oisin mikään superintelligentti, mutta kyllä mun kans kohtalaisen syvällisen keskustelun saa aikaan.
 Ite pääsin eroon jatkuvasta huonosta itsetunnosta kertomalla itelleni hyyyyyvin monena iltana että pakkohan mussa on jotaki sangen uniikkia ja kiehtovaa olla kun niinkin moni ihminen on jaksanu mua. Mun tie parempaan oloon omassa ruumiissa alko sillä että saatoin ees hyvinä päivinä hämärässä katsoa peiliin ja todeta olevani ihan siedettävän näköinen.
 Mää nyt taisin päätyä pohtimaan vaan ulkonäkökeskeisesti tätä, mutta sama sen. Hanne luki tätä ennenku sain valmiiksi ja totesi vain että hänestä perusnätit ihmiset on jäätävän tylsän näkösiä.
 No vaan joo, ite sanon että jos oma naama ei miellytä, niin muista kuitenki että että se on asia jolle ei oikein mahda mitään. Ellei tahdo mennä leikeltäväksi tai kulkea naamari tai muovipussi päässä koko loppuikää. Sitäpaitsi oon varma että jokaista pitää joku viehättävänä. Eikä ees aina ulkonäkösyistä. Meinaan esimerkiksi mun kans pitäs olla jo meleko pässi että kattelis mua pelkästään sen takia miltä näytän. Jos tuntuu rumalta nii kokeile kehittää muita avuja. En tunne ketään joka olis niin tollo ettei vois esimerkiksi hankkia sivistystä jos oikeasti tahtoo. Kehitä hyviä puolia, älä anna huonojen häiritä. Jos hyviä puolia ei muka ole, niin hanki pari. Helppoa, eikö? Ei niin. Mutta jos mää kasvoin sen asian ohi, niin varmasti kasvat sinäki.
 Tai kuten mä aikanaan totesin, perkelettäkö minä nätillä naamalla kun mulla on aika hyvä perse.

 Punainen lanka, mikä se on???

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Lohdutus. Taivas miten typerä sana.

 Kun hetken pyörittelee kielellä.
 Lohduttaminen kuitenki on yks vaikeimpia asioita mitä tiiän. Oon todella, todella huono keksimään mitään semmosta sanottavaa mikä oikeasti helpottas toisen oloa. Viimeksi päädyin syöttämään lohdutettavalle salmiakkia. Istuin turpa rullalla ja kävin välillä työntämässä makiaisen suuhun.
 Mä olen enempi semmonen "mää nyt halaan sua ja kuuntelen jos haluat puhua", ja jos se ei riitä niin sitten menee sormi suuhun. Sen verran monesti oon ollu sekä lohduttajan että lohdutettavan jakkaralla, että tiiän kuinka vastaanottavainen sitä on järkeville neuvoille ku oikeen kovasti tympäsee. Lennokkaille kylläkin. Niille "lyödään tilanteen aiheuttajaa pulkalla/paistinpannulla/leipälapiolla/lipputangolla" -neuvoille. Siinä paljoa järkipuhe auta. Että ei se ahistus iän kaiken kestä kuitenkaan ja asiat näyttää paremmalta aamulla.
 Yleensä tilanteissa tahtoisin kertoa omista kokemuksista, jos semmosia on, kertoa että selvisin hengissä ja kurjuus ei jatkunu loputtomiin. Ne nyt vaan ei oo semmosia asioita mitä haluaa kuulla kun mökötyttää. Ainaki mun lohduteltavat tuppaa haluamaan olla surullisia seuraavat kolmesataa vuotta... Ihan sama mitä niille yrittää sanoa. Ei siinä, en voi syyttääkään, kun tiedän ite miltä se tuntuu. Vähän ku juoksis munia myöten suossa. En oo koskaan tosin juossu suossa munia myöten, mutta mää kuvittelisin että se on sangen tympeää ja loputtomalta tuntuvaa touhua. Vaikka onhan mököttäminen ihan antoisaa puuhaa. Ja kärsiminen jaloa. Vaan lopulta kuitenki tekee itsestään vähempi typerän näkösen ja kuulosen ja huomattavasti viihtysämpää seuraa kaikille, kun piristyy vähän, suhteuttaa asioita ja hymyilee vaikka. Been there. Känkkäränkästä supermuurahaiseksi. Ja selvästi asiasta kukkaruukkuun. Ai että mää joskus toivon että osaisin ajatella mun ajatukset loppuun asti, ja pidettyä ehkä jopa kiinni siitä kuuluisasta punaisesta langasta.
 Ei mun aivoilla.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Sydämellä on syynsä joita järki ei tiedä.

 Rakkaus. Se on hassu juttu se. Helvetin monimuotoinen myös.
 Mä olen aina tykänny siitä ite rakastumisvaiheesta. Kaikki se punastelu ja sydämentykytys. Tai no, mä en harrasta punastelua, mutta jos harrastaisin niin se ois varmaan aika kivaa. Joskus nuorempana rakastuin (okei, ihastuin, mutta kutsutaan nyt rakkaudeksi) ihan vaan siitä ilosta että rakastuminen on mahtavaa. Nii, sitähän voiki ihan ite päättää kehen rakastuu... Nojoo. Kai se ajatus oli kuitenki se tärkein. Sanotaanko että jos järjellä ois tekemistä asian kans niin en luultavasti olis tässä tilanteessa. Järki ja rakkaus ei vaan mahdu mun päähän yhtäaikaa.
 Ehkä kaunein juttu mitä mulle on rakkaudesta sanottu on peräisin mun homobestiksen näppikseltä, lainaus Peter McWilliamsilta.
 "It is a risk to love
 But what if it doesn't work out?
 Ah, but what if it does?"

 Muutenki V on se joka on puhunu mulle ehkä eniten ever tolkkuja asioita rakkaudesta. Kuten sen että jos se ei satu niin se ei oo rakkautena kyllä mistään kotoisin. Totta toki, mutta jos se sattuu koko ajan nii ei se oo hyvä silloinkaan, mun mielipide. Silti mä ajattelen että kun aletaan rakastamaan niin sitte kans rakastetaan, se on kaikki tai ei mitään. Väistämättä siinä myös joskus joutuu ottamaan sitten turpaan, mutta kuten sanottua, jos se ei satu...
 Tietenni rakastaminen on parhautta silloin kun saa ihan vastarakkauttaki, mutta onhan sitäkin nähty että ei saa. Se on sitä turpaan saamista se, elämä lyö pulkalla naamaan. Ei se kivaa ole mutta se joko vahvistaa tai siihen tottuu. Melko varmaksi voin kuitenki luvata että joskus se pulkkakin särkyy, ja sitä huomaa ettei jäänykään ilman rakkautta. Ja jos alakaa tuntumaan että pulukka on naamassa liian usein nii kannattaa kurkata peiliin. Niin määki tein.



 "Rakkaus on sarja pieniä kuolemia."

 "Rakkaus on kuin vanha mopo.
 Kun sen saa käyntiin
 huomaa ettei jarrut toimi."

 "Rakkaus on vain sana
 kunnes joku antaa sille
 merkityksen."

 "Mikä tahansa on kaunista
 jos sitä rakastaa."

 "Sokea rakkaudesta 
 vai muuten vain
 höhlä hetken?"

 Ja sitten vielä läjä rakkausbiisejä. Viimesenä on ylläriveto jonka Kati mulle linkkas.