keskiviikko 14. elokuuta 2013

Jalometalli + mitä sen jälkeen tapahtuikaan.

Tää on se aika vuodesta, kun piisaa häppeninkiä ja venäjänmeininkiä ja mitä kaikkia. Viime torstaina alkoi mun lyhyt avioliittoni Jalometallin kans, jatkui peräti lauantai-sunnuntaiyölle. Eli lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi liitto kyseessä. Torstaina kirjoteltiin valmiiksi kasapäin passeja, ja perjantaina kello 14.00 leväytettiin auki akkreditointikoppi ja oltiin valmiit vastaanottamaan artisteja, vieraita, työntekijöitä ja median edustajia. Niitähän sitten piisasi enemmän tai vähemmän tasaisena virtana aikalailla siihen, kun kello löi 23.00 ja pistettiin laput luukulle, pillit pussiin ja paineltiin kuuntelemaan Sleijjeriä. Sitten muuta ku kotiin nukkumaan ja aamuksi takas. Tai se oli vakaa aikomus.

Koskilinjat 666 ei ollut ennakoinut mun tarpeita, joten sain Tuirassa huomata, että edessä ois lähes puolentoista tunnin odotus pihalla. Onneksi rakas Niksuni suostui ottamaan mut hoitoon siksi aikaa. Lopulta selvisin kuitenki kotiin ennen puolta kahta ja nukkumaanki joskus puoli kolmen kieppeillä.

Lauantaina heräilin ja ryömin aikalailla haudasta nousseen näkösenä alueelle ennen puoltapäivää. Akkrekioskin oli tarkotus olla auki jälleen kahdelta, joten aika pian löysin itteni nukkumasta taukotilan sohvalta. Testailtiin siellä myös extremeaamiaista. Slayerin porukalta oli jääny aika hyvin evästä yöksi pöydälle, ja koska ei koettu olevamme turhan nirsoja, niin pisteltiin ihan surutta ääntä kohti. Kaikki testaajat on muuten viimesten tietojen mukaan vielä elossa.

Lauantai oli tänäkin vuonna hiljasempi päivä akkressa, joten ehti vähän seurustelemaanki. Alueen ulkopuolella oli (tänäkin vuonna...) melkonen sirkus ja eläintarha. Vanhana zoologina uskaltauduin sekaan ja löysinki tuttuja lajeja. Mun legendaarinen festarihattu seikkaili päästä päähän, eli mikään ei ole muuttunut mihinkään. Oli mahtava nähdä monia sellaisia ihmisiä, joita ei yleensä ikinä näe. Saatoin mä saada muutamia uusiakin kavereita. Eli ei mennyt huonosti ollenkaan.

Yhdeltätoista pistettiin koppi kiinni ja ens kesää odottamaan, ja vuorossa oli Blasphemy päälavalla. Kävin vilkaseen pikasesti ja totesin että ei tää oo vieläkään minun musiikkia, niinku ei oikeastaan mikään niillä festareilla. Olo oli silti mitä mahtavin.

Jalometalli oli siis niiltä osin ohi, ilman suurempia mokiakin jopa. Ens vuotta varten on jo hakemus vetämässä. Mun viikonloppuun kuitenkin mahtui vielä muuta. Olin siinä viikon päivät varovaisesti tutustellut ja jutustellut erään pojan kans, ja sunnuntaina oli meidän ensitreffit. Perkele että jännitti.

Herra haki mut kotoa, ajeltiin pari tuntia ympäriinsä ja juteltiin, ja päädyttiin Amarilloon syömään. Koska herra ei asu ihan naapurissa, treffit venähti maanantaille asti. Onkai se aika eeppinen päätös ensitreffeille ku seuralainen vie mut mielenterveystoimistolle ja lähtee ajelemaan kotiinsa... Vaan taisin mä onnistua melkosen vaikutuksen tekemään, meinaan mä en postaa tätä Infernosta. Mut noudettiin taas kotoa eilen, ja tuotiin muutamaa kymmentä kilometriä etelämmäs, ja nyt mä olen tässä. Mun naamaan sattuu, ku en pysty lopettamaan hymyilyä, ja mä en taida olla ainoa jolla on tämä ongelma. Ei se mittään, tämä on ehdottomasti miellyttävin syy kipeään naamaan.

Haleja ja pusuja, kaikkien pitäs olla näin onnellisia ku mä olen nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuiskaisit ees.