keskiviikko 21. elokuuta 2013

Noin 2 ja puoli viikkoa myöhemmin.

(sisältää hunajaa ja siirappia. Sua on varotettu.)

Niihän siinä sitten kävi, että tää romantikkotyttö otti ja pihkaantui kertalaakista ja sen kummemmin kainostelematta. Niin sanotusti rakkautta ensi silmäyksellä. Ja kävipä vielä niin onnellisesti, että tunne on molemminpuolinen <3

Voin mä senki myöntää, että ei tämä vain ja ainoastaan helppoa ole ollut. Kuitenkin välittömässä läheisyydessä on ihmisiä, jotka ei ottaneet tietoa tuoreesta romanssista vastaan millään ylitsevuotavalla riemulla. Kyllä mä olen pahoillani heidän puolestaan tavallaan. Mutta sitten taas... No, sanottasko näin, että jos ei mene ovesta ku se on auki, niin voi pian käydä niin, että ovi menee lukkoon. Jos ymmärrätte mitä tarkotan.

Niin. Mulle aukesi ovi. Hetken taisin pyöriä ujona ovenraossa, mutta sitten marssin kursailematta sisään ja asetuin taloksi. Nopiaahan tässä on kaikki tapahtunu, mutta hetkeäkään ei ole tarvinut miettiä, että teinkö oikean valinnan. Ei hetkeäkään. Alusta asti joka ikinen pienikin yksityiskohta on tuntunut niin oikealta.

Toki mua ihan pikkuisen pelottaa se tosiasia, että vauhdilla tässä mennään. Oon joskus sanonutki, että ei ole tuo kärsivällisyys niitä mun vahvimpia hyveitä. Ja koska elämä on liian lyhyt että joutas tanssimaan rumien miesten kans, niin se on ehdottomasti myös liian lyhyt, että jättäsin tarttumatta tilaisuuteen olla niin onnellinen ku tästä tytöstä irti lähtee.

Mä olen aikanaan sanonut paljon ja kaikenlaista siitä, minkälainen mun elämäni mies tulee olemaan. Taas kai pitäs sanoa, että hupsista saatana... Tosin kyllä mä lasken miehelle plussaksi, jos se saa mut unohtamaan jotku mun asettamat turhanpäiväset kriteerit jo enimmäisten samassa tilassa vietettyjen kahden tunnin aikana.

Koska nopeat liikkeet on näyttäviä, niin heti kaks päivää ensitreffien jälkeen, eli tiistaina raahasin Niken kahvittelemaan Katin luo. Perjantaina vuorossa oli pikavisiitti Marikan luona ja lauantaina treffattiin Hanne-siskoa. Sunnuntaina panokset koveni, ja otettiin suunta Kempeleeseen mun äidin luo. Joku pelas korttinsa hyvin ja teki vaikutuksen kaikkiin. Saako olla vähän ylpeä siitä, että on päässy tuommosen yksilön kylkeen?

Viime viikolla vietin tosiaan kolme yötä Niken luona, ja sinne ois tarkotus siirtyä taas huomenna. Ja koska meillä ei turhia hidastella (ja tuota väliä ei viiti ihan joka päivä kulkea) niin suunnitelmissa ois palata Ouluun vasta ens kuun alussa. Heikompia varmasti hirvittää tämä meidän tapahtumatahti, mutta hitto, minä en suostu parisuhteeseen puolella pöntöllä. Mennään nyt ku on mennäkseen! Ja jos tiputaan, niin tiputaan korkealta. :D

Vaikka en mä ajatellut tippua. Kuitenki lähtöajatus tähän parisuhteeseen oli "me ei erota", ja tähän mennessä en kyllä pysty keksimään yhtään mitään, mikä tähän väliin vois tulla (vitunposket, keksinpähän, vaan kieltäydyn ajattelemasta sitä, koska olen iljettävän ällöttävän siirappisokerihunajaonnellinen). Ohan tämä alkuhuumaa, mutta tuntuu että tarttee kyllä sorkkarautaa, että minut sais tuosta ihanuudesta irti.

PS: Mää pistin nyt pakettiin kesä 2013 -postauksen koska pihalla näyttää tuolta. Se ei siis elä enää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuiskaisit ees.