Mä oon tässä lähimenneisyydessä joutunut noitumaan aika monen eksän (tai jonku senlaisen) olemassaoloa. Ehkä myös jonkun muun nykysen tai tulevan eksän, mistä näistä tietää. Meinaan, olin hyvän tovin sitä mieltä, että eksät vaikuttaa nykyhetkeen ihan tarpeettoman paljon ja hiljaa mielessäni (...) kiukuttelin siitä. Sitte piti ihan pysähtyä miettimään. Ja nauramaan hieman. Siis tottakai ne vaikuttaa! Vaikka eivät oiskaan fyysisesti läsnä, tai jatkuvasti äänessä tai mitään sellasta. Vaikka oisivat unohdettuja ja haudattuja. Mää nimittäin kyllä väitän, että joka ikinen ihminen, ketä mä oon rakastanut ja joka on ollu mulle tärkeä ja jonka oon päästänyt lähelle, on osaltaan muovannut mua ihmisenä. Yhtälailla ystävät, mutta nyt puhe on niistä eksistä.
Joku on opettanut arvostamaan itseä, joku on opettanut varovaisuutta. Joltain jäi taito rakastaa sellaista, mitä ei itse edes arvaisi, joku jätti suunnattoman epävarmuuden ja pelon. Joku on jättänyt täysin tyhjän päälle, toinen pysyy tukena vielä vuosia sen jälkeen, kun rakkaus on loppunut. Yks vei mennessään kaiken luottamuksen vastakkaiseen sukupuoleen, toinen rakensi sen kärsivällisesti uudelleen. Jokainen on jättänyt minuun jäljen.
En mä usko että oisin sama Hanna tässä hetkessä, jos en ois koskaan kohdannu joitain ihmisiä, jotka on minuun puumerkkinsä jättäneet. Oisinko mä parempi vai huonompi ihminen, siihen mä en pysty ottamaan kantaa. Mutta joka tapauksessa, tämä sai mut ajattelemaan sitä tosiasiaa, että vaikka mua kuinka raakasti vituttaa rakastamani ihmisen eksä, niin jollain tavalla mun kai silti pitäs olla sille kiitollinen siitä, että se on osaltaan ollut tekemässä mun rakastetusta sitä, kuka se on nyt. Vaikka en sitä tietenkään ääneen suostus sanomaan.
En mä silti sano, että eksien kuvioissa pyöriminen ois mikään suunnaton ilo. Kellekään. Ja tiiän että pyörii niitä jaloissa itelläki. Mutta kai seki riippuu hieman eksästä. Omien kans mulla ei ole ongelmia sinänsä, mutta ei oo jääny ihan yhteen kertaan, ku jonku muun ex on aiheuttanu mulle harmaita hiuksia. Niinku nyt eräänä kauniina keväänä, ku tapailin yhtä poikaa, kohtalaisen vasta eronnutta. Tää sen ex oli omien sanojensa mukaan raskaana sille pojalle, ja olivat yksissä tuumin päättäneet, että abortti on ratkasu. Ja sitte yhtäkkiä tää typykkä päättiki ilmottaa pojalle, että jos se jatkaa mun deittailua, niin hänpä ei menekään sinne klinikalle, hähää! Vittu minkä värinen keppihevonen...
Tässä mun omassa henkilökohtasessa eksien nykyset ja nykysten eksät -viidakossa taitaa ehdottomasti eeppisin tapaus olla Marika. Joka siis on mun eksän ex, ja toisen eksän nykyinen vaimo. Ja kyselemättä yks mun parhaista ystävistä. Sillä että pohjois-Pohjanmaa pieni paikka olis, vaan kuitenki. Vähät minä taustoista tässä vaiheessa, riittää että se tyttö on mun elämässä.
Ja sitte päästään siihen, että minkälainen oon ite eksän (tai nykysen kumppanin eksän) ominaisuudessa. Tietääkseni en ihan hetkeen ole ollut ihan ultimaattinen ihmisperse siinä roolissa. Kyllä, olen ehtiny olla sitäki, en kiellä. Ja kaikkihan sen tietää milloin siinä edustin parhaiten. 2009. Enough said. Vaikka kai se on jo anteeksiannettu.
Pus <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.