Seikkailupäiväkirjassa sivusin hetken sitä, minkä tyyppisiä vastakkaisen sukupuolen edustajia tykkään katella. Aihe iski naamalle tuossa eräänä viikonloppuna (muistaakseni) heinäkuussa, kun ajan kuluttamiseksi etsin baarista yksilöä, joka ois miellyttäny mun silmää. Ja sitten tajusin, että en ees oikein tienny, minkälaista oisin halunnu lähteä katselemaan. Mulla oli identiteettikriisi!
Mä olen ihan järkyttävän ulkonäkökriittinen eukko, joskaan en nykyään ihan niin pahasti kuin joitain vuosia takaperin. Kun aikanaan lempiravintolassani kalju poika sinisissä farkuissa ja vihreässä hupparissa tuli tekemään tuttavuutta, niin mun ensimmäinen ajatus oli, että tuo on niin TAVALLINEN, että sillä ei voi olla mitään sijaa mun elämässä... Kävi sitten sillai vähän vanhanaikasesti. Että hupsista vaan saatana.
En mä tiedä sitten, että koenko ite olevani niin ultimaattisen epätavallinen ämmä, että herran pitäs olla myös. Taivas, että mä kuulostan pinnalliselta... Mutta mä nyt kokisin tän asian nyt niin, että ei kai minun, tai kenenkään muunkaan sen puoleen, tarvi enempäänsä katella ketään, jonka kokee jollain tavalla vastenmieliseksi, tai jossa ei ole mitään, mikä viehättää. Joka ei niin sanotusti sytytä. Ja siks toisekseen, en mä osaa kertoa, missä mun mielestä menee tavallisen ja epätavallisen raja. Se on kiinni niin pienistä asioista, ja joskus joutuu katsomaan toisenki kerran, jos ei heti ensisilmäyksellä satu rakastumaan. Sillainhan siinä kävi sen aiemmin mainitun vihreähupparisenkin kans... Mutta noin yleensä mä aika harvoin tiedän mitä haluan, hyvin monesti useammin tiedän mitä todellakaan en halua.
Onko se sitten pinnallista vai jotain muuta, kun tietää (suunnilleen) mistä viehättyy? Vai onko se pinnallista vasta sitten, kun torppaa ehdokkaan, joka on ulkonäön puolesta 99-prosenttisesti sitä mitä haluaa (tai luulee haluavansa...), mutta sen puuttuvan prosentin takia ei voi antaa edes mahdollisuutta? Hetken mietin huomautusta "riippuu tieten, että mistä kohtaa se yks prosentti on pois", joilleki jotku puutteet on suurempi ongelma. Mutta sitten ei taitas enää olla kyseessä yks prosentti... Ja sitäpaitsi ite aloin miettimään luonteenpiirteitä ja tapoja, ja niitähän nyt ei ulkonäöstä niin vaan päätelläkään, joten mun argumentti oli ihan täysin invalidi ja punanen lanka vaihto väriä.
Vaan se identiteettikriisi on ohi. Vaikka en tuossa elokuun alkupuolella tiennytkään mitä tarkalleen halusin, niin se ei estänyt mua tunnistamasta sitä, kun se kohdalle osui. Eikä ees tarvinnu katsoa sitä toista kertaa, huomasin ihan eka vilkasulla, että kyllä tässä kaverissa piisaa mulle erikoista ihan koko elämän tarpeiksi. Nyt mä tiedän paremmin kuin hyvin, ihan yksityiskohtia myöten, että minkä näkösen miessukupuolen edustajan tahdon aamulla herätessäni vierestäni löytää.
Itse asiassa, ollaan jo siinä pisteessä, että jos mun (ilmeisesti entisen...) elämäni rakkaus Skinny Disco löytys tuolta ovelta kosimasta mua, niin se sais luikkia matkoihinsa häntä koipien välissä, jos kohta maailman sulosin rumilus onkin. Miettikääpä sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.