maanantai 5. tammikuuta 2015

Tyttöjen välisestä ystävyydestä.

Heinäkuun 2013 alussa mä istuin tässä aikalailla samassa kohdassa saamassa herttakohtausta sen erään sähköpostin takia. Hetkeäkään en kadu sitä, että vastasin siihen viestiin! Vaikka silloin jännitti niin maan pirusti että mitähän tästä nyt taas sitten tulee.

Vaikka tässä on molemmilla omaki elämä pyöritettävänä, niin aika hyvin on onnistunu sulauttaa tästä (osittain) toimiva kokonaisuus. Yllättävää kyllä.

Ulkoiset puitteet siis on muuttuneet, mutta korvien välissä kaikki on ihan ennallaan. Edelleen kaks naista yksillä aivoilla. Viime vuosi oli mun ja Marikan ensimmäinen kokonainen yhdessä, joten sen kunniaksi siis kuvaripulia ja muistoja <3

Alkuun vertailun vuoksi meikää ja Maikaa 2009, sen jälkeen kronologia on lapsille, jälleen kerran.


Maika on meistä se koulutettu ja fiksu <3



 Tiiminähän me ollaan ihan parhautta. Joku joskus kehtasi mutista, että oltais yhdessä holtittomia, mutta mun mielipide on, että jos ollaankin, niin vallan hyvällä ja vastustamattomalla tavalla!
 Qstock loppui, meistä ei enää ollu muuhun kuin makaamaan parkkipaikalla raatona. Perinteiseen tapaan tässä vaiheessa vannottiin, että ei enää koskaan. Eipä vissiin! Team HannaMaika palaa halusta sukeltaa palpasäkkiin, ja muutenki kaivella pusseja.
Täähän oli meidän yhteiselon peruspilari. Molemmilla pärisee siihen malliin, että ei voi ku jaksaa. Saa nähä mitä tästä vuodesta tulee, vaikka eiköhän me sujuvasti sekoilla ilmanki.

 Päivänsäde ja Menninkäinen. Ollaan tosiaan otettu asiaksemme ottaa selfie aina kun löydetään sopiva vessa. Tässä kyseessä Oulun Amarillo.
 Ollaan joskus shoppailtukin. Maika on muuten meistä se sporttisempi, ja jotain on tarttunut muhunki. Silti se järkyttyy joka kerta ku näkee mut juoksemassa...
 Kesällä 2014 tuli käytyä kohtuuttoman usein Puistokahvila Makiassa. Mutta minkäs teet, hyvää teetä, makoisia leivoksia, hyvä palvelu, ja aika usein saivat auringonki paistamaan meille!
 Sen kerran kesässä ku me keksitään olla kokomustissa, niin me tehdään se samana päivänä ilman että toinen tietää mitä toisella on päällä. Jätettiin myös meikit pois ilman yhteistä päätöstä. Tää päämäärätön autoilu on yks meidän suosikkiharrastuksia. Koskaan tienny mistä ittensä löytää.
Mestanvessaselfie! Eeppinen ilta Pople shotin siivittämänä. <3

 Joskus lähtee ne viimesetki järjenrippeet ja keksitään tehdä jotain, mitä kumpikaan ei luultavasti kenenkään muun kans tekis. Tällä kertaa lähettiin tunniksi pyllistelemään mettään. Vapaaehtosesti.
 Vessaselfie, osa Makia!
 Tältä me näytetään ku ei oikeesti yritetä.
 Vessaselfie, osa Mezzaluna. Tästä se ajatus tais lähteä. Harrastettiin romanttisia lounastreffejä ko. ravintolassa Maikan koulupäivinä.
Ja sit ku me ollaan seksivau, niin me kans ollaan. Vuosi alko olla jo lopuillaan, kun ajatukset pyöri koko vuorokauden piparin ympärillä. Tosin itehän vatkaan kuvassa munaa. Tuo oli kyllä kohtalaisen hämärä ilta muutenki. Terveisiä vaan Tinderiin tälläki kertaa.
 Since the beginning ollaan oltu toistemme vaatekaapeilla. Tässä kyseessä mekot, jotka sain Maikalta, ja se sosialisoi heti toisen takas :D
 Tämä kiteyttää koko meidän suhteen. Ei meiän oikeesti varmaan tarvis koskaan puhua mitään. <3
 Aika harvoin me lähdetään yhdessä ulos ajatuksena olla humalassa, mutta tässä se tapahtuu! Koskilinjat 666.
 Tässä vaadimme tasa-arvoa perkele.










Vuosipäiväpotrettimme. Lämmöllä muistan tuota hetkeä, jos kerran vuodesta selvittiin, niin mehän selvitään mistä vaan.

 Päämäärättömien autoiluretkien satoa. Vihiluodossa käytiin posettelemassa kameralle.
 Maika, meikä ja golffiina, mitäs muuta me ois tarvittu? Tie oli avoin, samoin maailma.
 Ollaan me käyty yhessä reissussakin! Tamperetta pidemmälle ei oo päästy, mutta kivaa oli senki edestä. Jälkeenpäin matka tais olla joku särkyneiden suhteiden hautausmaa, meinaan nykyään muut seurueesta ku minä ja Marika ei olla vakituisesti tekemisissä.
Loppukevennys! Liian väsyneitä ihmisiä, liikaa kofeiinia, liikaa huonoja vitsejä, jotka ei varmaan ketään muita koskaan naurattais! Viitasaaren raparperinkeräys, YAY!


Että semmosta tuon typykän kans. Mä rakastan niin hirveästi. Ja toivon että koskaan enää ei tarvi luopua Maikasta.

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuiskaisit ees.