Matkaseuraksi tälle taipaleelle sain aluksi Vesan, sen jälkeen Hannen,ja ne toivon mukaan jaksaa edes osan matkaa, ensimmäiselle pysäkille asti. Missä se pysäkki on, sitä ei vielä tiedä kukaan.
Mä koitan tässä nyt pelastaa mun parisuhdetta muuttamalla omilleni siis. Minä ja insinöörini lyötiin hynttyyt yhteen melko nopsalla tahdilla aikanaan, ja nyt lähes kolmen vuoden jälkeen sen on ruvennut kostautumaan. Rakastan insinööriä isopaljon, mutta just nyt se ei riitä, vaan mun pitää ottaa vähän tilaa itelleni ja hengitellä ja koittaa selvittää itelleni kuka mä oikeastaan olen. Tai mikä. Koska joskus täytyy olla heikko että vois taas olla vahva. Kuulostipa muka diipiltä.
Tuo siis eilistä settiä, tänään tosiaan otettiin enempi askelia ja alettiin oikeasti tekemään tälle asialle jotain. Pikaisella tutkivalla journalismilla selvisi että mun tuloilla ei tästä kaupungista asuntoa saa. Samantien kaikki alko näyttämään todella paljon toivottomammalta. Vielä nelisen tuntia sitten oli semmonen olo että nyt ees joku pala osu kohdalleen mutta eiköhän sitten tän palapelin toiselta reunalta joku ota ja varasta kourallisen palasia...
Eilen menetin viimeisen ehjän posliininilkan, ja tän päivän tunnelmat alkaa vaikuttamaan siihen malliin että pitänee siirtyä muihin ruumiinkappaleisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.