Tänään elämän suurin kysymys on, että miksikäs pojat oikein sanoo asioita kuten "haluan olla sun kaveri", "pistetään viestiä", "soitellaan" ja "mennään joskus kahville", jos eivät yhtään tarkoita mitä sanovat? Tai siis, miksei voi sanoa suoraan "voidaan olla kavereita jos se ei esim. velvoita mua juttelemaan sun kans tai yleensäkään huomaamaan että oot olemassa" tai "ei meidän ole järkeä vaihtaa numeroita kun en kuitenkaan aio pitää yhteyttä" tai "kaunis ajatus että voitas tavata vielä, mutta mulle riittää että törmätään jos törmätään, joten älä ees ehdota sovittua tapaamista", kun se kuitenkin on (kärjistetty) totuus? Joo-o, valkoinen valhe on varmaan ihan kiva ja kelvokas joissain tilanteissa, kun ei halua satuttaa toisen tunteita, mutta henkilökohtasesti mua kirpasee pitkällä aikavälillä enemmän tuommonen 'puhuu yhtä ja tekee toista' -tapa, kuin että sanos suoraan notta "nätti vittu, kivat bileet, mee vaikka ostaan guacamolea". Anteeksi, oli pakko. Suoraan sanominen on toki hetkellinen isku naamaan, mutta vähemmän se silti käristää sydäntä ku tuommonen sekava ollaan kavereita mutta ei kuitenkaan olla -touhu.
Tätähän tapahtuu. Ihan vaan yhden tapaamisen jälkeen, tai useamman, tai seurustelun/tapailun päätteeksi... En mää tiiä minkä kaiken jälkeen. Yhtä kaikki tytöille (ja ehkä joilleki pojillekin, mutta kun en oo koskaan ollut poika niin paha puhua omasta kokemuksesta) se on tympeää kun on tavannut jonkun mukavan, joka ei sitten anna kuulua itsestään. Tai kun eroaa, ja onnistuu eroamaan sovussa ilman kummempaa draamaa ja yhteinen sopimus on pysyä kavereina, ja sitten kuitenkin toinen käyttäytyy niinku hätinä tuntis.
Sekavaa huttua, en minä taas osaa muodostaa selkeitä lauseita. Mennään siis tällä.
Pöh. Itse käytän ihan samanlaisia kommentteja. Toistuvasti. Vaikka tiiän, ettei pitäis. :D
VastaaPoista