(ei otsikkoa)

 Ne jotka tuntee mut hyvin, tietää että en ole varsinaisesti niinkään pitkävihainen, viha (tai ehkä "kiukku" ois oikeampi termi tässä tapauksessa) kyllä hiipuu nopeastikin, mutta se ei silti tarkoita että oisin unohtanut tai antanut anteeksi. Jep, tiedän olevani katkerahko ämmä, mutta iso osa siitä on ihan puhdasta itsesuojeluvaistoa, ja eiköhän meillä kaikilla ole omat solmumme aivoissa.
 Tässä kypsässä, pian kahdenkymmenen seitsemän vuoden iässä oon kohdannut jos minkä näköistä perseilyä, luottanut turhan sinisilmäisesti ihmisiin vastoin parempaa tietoani ja antanut anteeksi vain että pääsisin pettymään uudestaan.

 Jos mä koen tulleeni loukatuksi, niin harvoinpa sitä tulee käyttäydyttyä loukkaajaa kohtaan kamalan sydämellisesti, enkä oikein jaksa uskoa että olisin ainoa joka näin tuntee. Toki anteeksiantavaisuus on hyve ja kristillistä ja mitä kaikkea, mutta mä en vain jaksa olla niin hyvä ihminen että antaisin anteeksi ja unohtaisin kaiken millä muut on hakanneet mua naamaan. Myönnetään, tein tuossa loppukesästä poikkeuksen tässä asiassa, se tuntu silloin hyvältä ratkasulta.

 Kerran oli se yks tyttönen, rakas kuin mikäkin, joka petti mun luottamuksen kerran, ja sen kerran annoin anteeksi. Mitä siitä sain? Mimmi petti mun luottamuksen pahemmin ku kukaan ennen sitä tai sen jälkeen, valehteli päin naamaa ja vei mun sen hetkiseltä olemassaololta pohjan. Aikaa tästä on kulunut, mutta edelleen henkilö vois vetää muovipussin päähänsä ja juosta suohon, tai hypätä vaikka Tuomiovuoreen, minä en välitä. Sellaisella lämmöllä minä tapahtunutta muistan.

 Siitä kuitenkin sitten opin vähän miettimään että kenelle annan anteeksi ja mitä. Ehkä musta just silloin tuli katkera ja epäilevä. En mä usko että mulle enää ikinä vois sattua niin surkeasti että yhtä petollisen ihmisen kohtaisin, mutta vähempikin sattuu. Kun esimerkiksi on ihminen, joka toistuvasti käytöksellään loukkaa, eikä mene perille kun yritän sanoa, kerta toisensa jälkeen joudun pettymään kun puheet ja teot ja käytös ei muutu mihinkään suuntaan. Voihan niitäkin itse kukainenkin anteeksi pyytää, mutta anteeksipyyntö ei liene kovin uskottava jos se tulee vain siksi että anteeksi pyytäminen on kohteliasta, eikä siksi että näkisi  sen syyn miksi anteeksi pitäisi pyytää.

 Asiasta kukkapurkkiin. Tuossa yhdessä haastetehtävässä avauduin viiksistä, ja siitä kuinka ainoat miehet kenen nenän alle ne sopii oli ja on Adolf Hitler ja Marco Hietala. Mun täytyy ehkä vähän perua mun puheita, ja on hieman noloa myöntää että unohdin yhden sangen charmikkaan viiksiniekan joka on lumonnut mua aika pitkään. Jos mies näyttää Clark Gablelta ja puhuu niinkuin Rhett Butler, niin saa olla vaikka kahdet viikset, kelpaa silti <3

PS: Pitkästä aikaa perheen pääluku kasvoi, tänään kotiin löysivät tiensä Robecca Steam ja Skultimate Roller Maze -sarjan Lagoona ja Operetta <3

HUOMIO: Jos on simmut päässä niin saattaa huomata että lisäsin tuonne bannerin alle välilehtiä. Arvatkaa mitä sieltä löytyy!