torstai 29. marraskuuta 2012

Näin sydämeeni joulun teen.

 Tähän aikaan vuodesta tulee väistämättä pientä (tai joinain vuosina isompaa) stressiä, kun alkaa tuo joulu lähenemään. Sen myötä joutuu tekemään toisinaan hermoja raastavia päätöksiä, ja nyt on kyseessä lahjojen hankinta. Varmaan siihenkin on joku etikettinsä olemassa, se että minä en oo siihen törmännyt ei tarkoita etteikö sitä vois olla.

 Oon kehittänyt itselleni periaatteen että hankin lahjoja mun perheelle (paitsi jos en yksinkertaisesti keksi mitään niin saavat olla ilman) ja ystäville, jos on sovittu pakettien vaihdosta tai jos kohdalle osuu jotein joka heti ensi silmäyksellä näyttää siltä että kuuluu jonkun mun ystävän talouteen.

 Vaan entäpä sitten kun joku ei ole ollut ihan yhtään kilttinä, mutta kuitenkin tuntuis juttelevan siihen malliin että odottaa minulta pakettia kuusensa alle? Ite taiteilen vähän kahden vaiheilla, jättääkö lahja periaatesyistä kokonaan hankkimatta, vai hankkia jotain pientä, halpaa ja persoonatonta, niin että toinen varmasti tajuaa että tontut on kurkkineet ikkunoista. Risuja ja hiiliä tuhmeliineille!!!
 Tosi usein annan myös mun ystäville "muutenvain" -lahjoja, koska ei aina tarvi olla synttärit tai joulu että voi ilahduttaa toista. Näinpä sitten jotkut tajuaa että jos jouluna ei tule mitään isoa niin voi johtua siitä että on saanut isompia muutenvain-lahjoja. Voi tosin johtua myös jostain ihan muusta... Kuten tontuista.

 Toinen hankala paikka tulee kun pitäis keksiä lahjoja vanhemmille. Mun tapauksessa äidille ja isäpuolelle. Tuntuu että niillä on jo kaikkea. Viime jouluna annoin äidille vessaharjan, se nimittäin kirjoitti pukille että vessaharja ois kiva! Tietenkinhän ne toivois kilttejä lapsia ja sen semmoisia mutta ku minä en ole vielä mistään kaupasta sellaisia löytänyt. Mutta onneksi äidille voi tehdä itse lahjan, se on aivan samantekevää vaikka neuloisi patalapun mikä näyttää muotonsa puolesta housuvaipalta, niin äiti tykkää (tai ainakin lahjakkaasti esittää tykkäävänsä) siitä koska on äiti.

 Tänä vuonna oon päätynyt pohtimaan että onko lahjan hinnalla merkitystä. Että jos tiedän ystäväni toivoneen jotain, ja löydän ja ostan kyseisen kapineen vaikka parilla eurolla, niin tekeekö se musta automaattisesti paskan ja pihin ihmisen? Tälläki taitaa olla kaks eri puolta, eri asia tosiaan jos joku on jotain kovasti toivonut ja sattuu löytymään edullisesti, kuin että joku tietää että toisella on tapana hankkia hintavampiakin lahjoja, ja sen takia ostaa jotain pientä ja halpaa ja parhaassa tapauksessa ei mitenkään saajalle sopivaa vastalahjaksi, ikään kuin materiankuvat silmissä vilisten. Jos joku osaa muotoilla tän hienommin niin tehköön sen tuonne kommenttilaatikkoon, minä en nyt osannut.

 Ja vuosi vuodelta on hankalampaa vastata kun kysytään mitä itse toivon. Hyvää mieltä! (jota muuten jo joku aika sitten tuli ropisemalla, kun Kultakutri kertoi vastanneensa EMP:n kilpailussa kysymykseen "kenelle ostaisit lahjoja jos voittaisit lahjakortin" että Hannalle. Awwww <3) Nyt mukamas aikuisena mun lahjatoiveet taitaa olla aika ajatuksen tasolla. Toivoisin että yksi ystävä saisi voimia jaksaa menetyksestä huolimatta, ja toinen saisi saada hieman vakaamman mielen, jotta elämä ei tuntuisi niin ylivoimaiselta. Jo nämä kaks toteutuessaan merkitsisi niin paljon enemmän kuin mitkään maailman kuusien alle piilotetut paketit.

Itehän jo alotin, ja ressaan ehtiikö kaikki lahjat perille ajoissa....




1 kommentti:

  1. Mulla tulee itselleni todella huono omatunto siitä, että vaikka olisikin ostanu kavereiden kanssa tasan saman hintaisia lahjoja niin se oma näyttää aina jotenki rupusemmalta sen toisen vieressä. : 'D Itse kuitenki pyrin ostamaan jotain mikä edes vähän liittyy siihen mistä toinen tykkää ja oli se sitten turhaa tai tarpeellista. Ajatushan se kuitenki tärkein on ja jos minun ostama lahja ei miellytä sen voi antaa mulle takasi ja tarjoan kaljan sen sijaan. :D

    VastaaPoista

Kuiskaisit ees.