keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Juhannus.

Mä en oikein tiedä miten suhtautua koko keskikesän juhlaan. Noin yleensä "pakkoryyppäysjuhlapyhät" on mulle aika vastenmielinen asia. Kuitenki, mä tunnen itteni aika loputtoman yksinäiseksi nyt, ku seurailen ystävien juhannussuunnitelmia. Mä en kuulu niihin. Paitsi yhteen, mutta siihenki vaan koska mulla ei ole mitään tärkeämpää puuhaa ja mun apua kaivataan. Huom. apua, ei seuraa. Se masentaa, pakko myöntää.

Muistan viime kesänä kirjottaneeni, että mulla ei ollut vakituista kesäkaveria ja tympäsi. Siitä on kauan ku mulla on ollut. Joku joka oli täysin samalla aaltopituudella, ja jolla oli aina mulle aikaa. Silloin ei masentanut, ettei ollut suunnitelmia juhannukseksi. Kuitenkin tiesi, että tuli mitä tuli, niin ei ainakaan tarvinnut olla yksin. Tällä hetkellä kun joku mainitseekaan juhannuksen ja juhannussuunnitelmat, niin mulla tulee järkyttävän ulkopuolinen olo ja tekis mieli vaan karata tilanteesta ja mennä piiloon. En mä halua tietenkään kieltää keneltäkään juhannuksen suunnittelua ja siitä iloitsemista. Mä vaan toivon, että ihmiset muistaa että ovat onnekkaita, ku on joku kenen kans niitä suunnitelmia tehdä.

Vietänhän mä toki monia kesälomaviikonloppuja ihan omissa oloissani kaupunkialueella, mutta juhannuksesta tekee masentavaa se, että kaikki suunnittelee jotain. Pitkän aikaa.
Yks asia mikä vituttaa ihan suunnattomasti juhannuksessa, on se, että syöminen muuttuu ihan helvetin hankalaksi toimitukseksi jos unohtaa käydä ostoksilla ja sotimassa marketissa ruoka-aineista miljoonan muun ihmisen kans. Ja tottakai aukioloaikoja typistetään moneksi päivää.

Kaupunkijuhannuksessa kusee sitten myös paikallisliikenteen juhannusaikataulu. Yrittääpä siinä sitten kulkea kissivahtivuoron ja Infernon väliä...

Ja sitten se kaikki vouhottaminen siitä juopottelusta. Tuntuu että juhannuksena ei ole sijaa sille, joka ei juo. Paitsi jos on kuski, ja seki on harmaata aluetta. Mun ajatukset kiteyttää edelleen vuoden takainen postaukseni VVL:sta. Enjoy.

 

Juhannuksesta, viinasta ja paljonpuhutusta hauskasta, 2012.


 Tällee juhannuksen alla ajattelin että mikäs sen kivempaa ku pieni alakoholisaarna! Ai mitä? Ei oo kiva? No ei oo kuule sekkään kiva että oksentaa paialle, sammuu kokkoon, kaveri kärrää järveen että liekit sammus, mutta sammutki ite ja hukut. Olipa sitte muuten kivaa.

 Eilen keskustelu sivusi useaan otteeseen sitä että on ihimisiä jotka on sitä mieltä että "ei osaa pitää hauskaa selevinpäin". Mitävittua? Nimittäin hyvin usein ne samat ihmiset on niitä jotka tosiaan sitte vetää semmoset överiperseet että muista mittää ja hukkaa puhelimen ja lompakon lisäksi maineen, kunnian ja neitsyyden. Sekös nyt sitten on sitä kuuluisaa hauskaa? Ei meikästä. Ei sille joka konttaa kukkapenkissä eikä sen seurasta nauttiville.

 En mää tässä huuda että kukkaan ei sais juua kaljaa, mutta joskos joku järki siihen hommaan? Ettei tarvis sitte aamusta ettiä kadonnutta puhelinta/grilliä/kaveria/younameit. Varsinni jos ne kaikki löytyy laiturin alta ja oot sinne jokasen ite sullonu.

 Meikä väittäs että kuitenni suuri osa juhannuksena viinaa vetävistä on aikusia ihmisiä, ainaki jollain tasolla, nii oisko huomattavasti hauskempi juhannus ku jokkainen tahollaan koittas käyttäytyä niinku aikuinen? Meinaan aikunen mies ei oo nätti näky ku se konttaa, oksentaa ja kusee housuun. Ei varmaan sen puoleen nainenkaan mutta en oo tainnu semmosta nähäkään.

 Mää tiiän että ne jotka on aikonu vetää perskännit jotka kestää parhaimmillaan torstaista sunnuntaihin, nii aikoo sen tehä huolimatta siitä mitä mää tänne kirjotan, mutta aina voi toivoa, että ois ees yks joka hoksaa sen että huomattavasti hauskempaa on kuitenki sitten jos filmi ei oo aivan poikki neljän päivän ajalta ja henkiki on tallessa.

 Ohjeistaisin tässä vaiheessa että juokaa sitä kaljaa/siiteriä/viiniä/pottuviinaa/pirtua/lasolia kohtuuella, ottakaa välisä vettä tai limpparia, saunokaa hyvin, ottakaa lissää vettä, syökää hyvin, syökää lissää, tehkää vähän juhannustaikoja ja niin edelleen. Tähätkää siihen että aamulla ei oo morkkiskrapula ja kaikki kaverit on tallessa.

 Pusuja (semmosia freesejä mitkä ei haise pontikkapannulta!) teille kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuiskaisit ees.