Tänään minun bloginriepu täyttää vuoden! Onneksi olkoon mun rääpäleelle <3
Takana on 170 julkaistua postausta (mitähävvittua, eikö me vasta juhlittu sadatta???), 2 luonnosta jemmassa, noin 16500 näyttökertaa, 212 kommenttia, helvetin omituisia google-hakuosumia, totaalisia mitävittua-anonyymejä, uskomaton määrä draamaa ja paljon, paljon muuta.
En mä edes tiedä oikein, että miten tähän asti on päästy. Välillä on tuntunu siltä, että viimesiä viedään ja loppu on hyvinki lähellä. Kuitenki mä olen tässä ja kirjotan, ja pakko myöntää, että hetkittäin vieläki mietin, että miksi. Enkö mä ole jo antanut kaikkeni?
No, nyt on kuitenkin blogivauvan synttärit. Verrattuna päivään vuosi sitten, jona aloitin tämän, oon paljon paremmalla voinnilla ja mielellä. Sen taas huomaa siitä, että tekstiä ei tule entiseen tahtiin. Tuntuu, että kaikki aiheet on jo käytetty. (172 tekstiä, yeah right...)
Tämä kulunut vuosi blogin kans on ollut välillä ihan uskomatonta seikkailua. Oon viitannut toisinaan julkaisuissani tiettyihin ihmisiin, ja helvetin usein joku ihan muu on päätellyt olevansa kyseessä. Ja kyllä, tunnustan. Olen saattanut sirotella tekstiin myös pieniä henkilökohtaisiksi tarkoitettuja viestejä. Ja ennenku kukaan riemastuu liiaksi, niin ainoastaan tämän vuoden puolella, ja ne on löytäneet perille. Sitä mä en tiedä onko niitä tajunnut muutkin kuin suunniteltu vastaanottaja, mutta väliäkö sen, ne on ollu kaikki vain positiivisia juttuju ^_^
Jälleen kerran on mainittava, että se palaute, mitä on tullut, on ollut hirmuisen rohkaisevaa <3 Tosin edelleen toivoisin, että sitä tulis enemmän, mutta ehkä kaikkea ei voi saada. On ollut ihana saada tietää, että mun tekstit on koskettaneet jotakuta, saaneet jonkun hymyilemään, herättäneet tunteita. Että joku on löytänyt niistä rohkeutta ja voimaa ottaa ensimmäisen askeleen. Ja haluaa mun tietävän sen.
Mä olen kirjoittanut muutaman itselle aran postauksen, joiden kans on saanut itkeä ja joiden julkaisu on sitten ollut harkinnassa. Oon kuitenkin salaa ylpeä niistä, ja siitä että olen sitten uskaltanut. Helppoahan se ei ole ollut, niiden suurimpien mörköjen kohtaaminen, ja onhan niitä jemmassa edelleen. Ehkä nekin päätyy tänne joku päivä. Sitä odotellessa.
Mitä tulee siihen, että päätin rajottaa kommentointia, se on herättäny keskustelua. Tulin ite siihen tulokseen, etten tarvi turhia anonyymejä riekkumaan, ja jos semmoset anonyymit ei osaa sanoa sanottavaansa ihmisiksi tai vaihtoehtosesti kehtaa asiaansa sanoa muuten ku anonyyminä, niin sillon ei tarvi täällä huudella. Ja muuten btw, tiiän että sellaisia henkilöitä ei kiinnosta vittuakaan montako psyykeä ne tuhoaa matkalla, mutta joku mieleltään mua herkempi yksilö saattaa reagoida anonyymivittuiluihin voimakkaammin kuin minä. Siitä voi tulla rumaaki jälkeä. Ai niin, mutta paatuneita ei liikuta. Sanoinpahan kuitenki.
Mä mietin hetken, että vuosipäivän kunniaksi oisin pistäny pystyyn jonku kisailun tai arvonnan, mutta tulin lopputulokseen, että se on ihan kuolleena syntynyt ajatus. Parempi että mä vain kirjotan. Katotaan ens kesänä uudemman kerran, josko tässä sitten ois jo jotain vuorovaikutustakin :D
Hanna Paitaressu/Rusinapulla/Aurinkoinen kiittää kuluneesta vuodesta, tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.