Järki, tunne, siivous!

Rehellisesti on hyvä alottaa, joten kerrottakoon, että mun taloudenpito on... No, suurpiirteinen vois kai olla semmonen mikä ei kuulosta kauhean rumalta. Kuitenki, nyt ku olen muuttanut uuteen kotiin, annan itelleni kasapäin lupauksia. Niinku jokaisen muuton aikoihin. Lupauksia päivittäisestä tiskauksesta, imuroinnista, luutuamisesta ja muista siivoustempuista. Joka kerta mä kuitenkin tähän asti olen rikkonut nämä lupaukset, ja musta tuntuu, että oon saamassa kiinni perustavanlaatuisen syyn reunasta.

Oon tehny tässä tän vuoden puolella hiljaista kenttätutkimusta, ja pannut merkille erään asian. Suurella osalla niistä mun ystävistä, jotka luokittelisin tunneihmisiksi, on taipumusta boheemihkonlaiseen taloudenpitoon. Kun taas niillä, joita pidän järki-ihmisinä, meinaa se kodin siistydestä ja järjestyksestä huolehtiminen lähennellä jo neuroosia. Molemmista toki on poikkeuksia mun tuttavapiirissä, ja muutamat sitten asettuu tasasesti ripoteltuna ääripäiden välille. Tähän väliin ois sopinut vaikka kaavio havainnollistamaan asiaa, mutta päätin etten osaa tehdä sitä. Pakko mainita, että päättelyä muuten on vaikeuttanut kamalasti se, jos torpassa asuu useampi henkilö. Koittaa siinä sitten päätellä, että kenenkä mukaan tämä mökki siivoutuu.

Nyt on sitten pakko miettiä, että jos mä yrittäisin olla joku superkodinhengetär, niin enkö mä ikäänkuin yrittäs taistella omaa perusluonnetta vastaan? En mä nyt tarkota, että sentimentaaliseen luonteeseen vedoten lakkaisin kokonaan siivoamasta, mutta ehkä mun ei sitten tarvi yrittääkään olla mikään himosiivooja.

Kyllä mä ymmärrän, että semmosten ultimaattisten siisteysihmisten mielestä pintapuolinen ja summittainen taloudenhoito saattaa olla kammottavaa ja väärin, mutta luultavasti ne kaikkein siivousfriikeimmät ei hoksaa, että jotku (kuten minä...) saattaa kokea niiden kodit ihan yhtä lailla ahdistaviksi. Kyllä mä arvostan siisteyttä, mutta jos tupa on sen näkönen, että siellä ei asu kukaan, ja mihinkään (kuten ovenkahvoihin tai lattiaan...) ei uskalla koskea, ettei vahingossakaan sotke, niin kyllä se on mulle pikkusen liikaa.

Oon mä törmännyt semmosiinki yksilöihin (ja oon huomannu että nämä yleensä pitää omat torppansa kyllä siisteinä), joiden mielestä se, että vierailupaikan haltija on hieman piittaamaton siivosta, oikeuttaa heidät sitten porsastamaan vieraisilla miten sattuu. Ei toki tarvi heti olla hakemassa imuria komerosta, jos yks sipsinmuru livahtaa lattialle, mutta sitten kun omia roskia ei voi viedä roskikseen, joka parhaimmillaan on niinki kaukana ku viereisessä huoneessa, vaan jätetään pöydälle, ja niin edelleen... Ja ku asiasta huomauttaa, niin selitys on joku niinkin eeppinen kuin "TÄÄLLÄ ON ENNESTÄÄNKI SEKAISTA!" No yeah right, mutta nepä oliki mun epäjärjestykset ja sä pilasit ne omillas. Nii että kiitti vaan vitusti.

Ja huomaan kirjottaneeni sujuvasti ensin yhdestä ja sitten toisesta asiasta, eikä näiden asioiden välillä oleva aasinsilta ole edes hutera, vaan sitä EI OLE! Ei se haittaa, tää on Inferno!

Tää on nyt sitten se exact spot, mistä mä tätä blogia toimitan. Ergonomia on lapsille.