Rumaa tekstiä.

 Nyt tulee sitten kasapäin masentavaa ja angstista paskaa. Mä en oo ihan kauheasti tästä kyseisestä aiheesta puhunut, ei nimittäin ole helpoimmasta päästä. Varsinkin kun vastaanotto on muutaman kerran osoittautunut... No, nätisti sanottuna ei kovin ymmärtäväiseksi.

 Mulla on ajoittain taipumusta sellaiseen, mitä tuttavallisesti kutsun verilöylyksi tai teräaseonnettomuudeksi. Osaatte varmaan päätellä jo. Viime aikoina sitä on kiitos taivaan ollut ilmassa vähemmän, mutta kylläpä mä itseni tunnen, en mä siitä täysin ole päässyt. Mä tiedän varsin hyvin että tämä mun kyseinen tapa on kaikin puolin aivan perseestä eikä palvele millään tavalla mitään hyvää pitkällä tähtäimellä. Helpottaa vaan hetkeksi. Jonka lisäksi satutan sillä mun ympärillä olijoita ihan helvetisti. Joskus vaan toivoisin että ympärillä olijat muistais sen, että en minä sitä ilokseni tai heidän kiusaksi tee. Kyllä se vaatii melkoset henkiset paskafiilikset ja kipeää tekeviä ajatuksia, että tarvii napata lähin terävä kapine hätiin.  Nimittäin mulle on eräs HYVIN läheinen henkilö sanonut "älä tee noin, kun mulle tulee paha mieli". Nii-i... Kuten kuvasta näkee, niin mä olen ihan uskomattoman riemukas ku pitää itteä raadella.

 Viimesestä helvetin suuresta verilöylystä on jo vuosia. Se oliki melkein koko asunnon kattava... Anyway, ensimmäinen paikalle saapunut suhtautui asiaan oikein hyvin. Ensimmäinen (ja muistaakseni aika lailla ainoa) kommentti oli "minunko tämä pitää siivota?" Siinä tunsi tyttö totta vieköön itsensä tärkeäksi.

 Hitto tää on muuten vaikeaa.

 Viimesimpään ei oikeastaan liity mitään terävää (jos viinaa ei lasketa, ja paria teräväpäistä tyttöä) vaan melko tujusti lääkkeitä. En mä sitte tiiä oisinko tässä ilman tyttöjä. (Jos joku heitä haluaa kiittää niin jos nätisti kysyy niin saatan kertoa ketkä on kyseessä) Ne olikin sitten riemukkaat 26-vuotissynttärit ne.  Vähän ennen juhannusta kerroin henkilölle X tapahtuneesta. Ja sain vastaukseksi hyvinki paskasen naurun.
 Tuossa nyt muutama syy siihen miks tää on mulle aika arka aihe.

 Vaikka tuskinpa kukaan itseään raateleva sääliä haluaa. Omalta kohdalta voin sanoa että kun pysyn synkassa ympäristön kans niin tilanne ei pääse kovin pahaksi.
 Joten kai joku ympäripyöreä neuvo vois olla, että jos lähipiirissä on tämmöseen perseilyyn taipuvaisia palleroita, niin jokainen kai omalta osaltaan vois auttaa tilanteen hallinnassa muistuttamalla itsetuhoista henkilöä siitä, että se on arvokas ja tärkeä ja että se ei ole yksin. Tai ainaki jos tietää olevansa kyseisenlaiselle tärkeä, niin ei ainakaan hylkää sitä tai ole yleisesti kusipää.

 No, ainaki minä koen olevani turvassa niin kauan ku tunnen olevani rakastettu.

 Loppua kohti tekstiki vähän piristy, mutta siitäki selvitään tällä kauniilla kappaleella. Enjoy!