Oikeasti, musta on superkivaa kun on joku, jolla on edes etäisesti samantyyppinen blogi, ja joka jaksaa pohtia esim. mahdollisia postausaiheita. Tässä alkuviikosta ollaan käyty läpi mm. pelimiesten syntyteoriaa, seksiä, uskomattoman ärsyttäviä ihmisiä, eksiä, ihastumista ja itsetuntoa. Niin, ja ohimennen ahvenen kutemista, mutta se ei ollut kovin syvällinen keskustelu se. Mun oli itse asiassa tarkoitus itsellä kirjoittaa ihastumisesta, mutta siitä ois tullu varmasti sisällöltään melkolailla tätä vastaava. Paitsi sekavampi!
Mä en siis ala alusta asti käymään läpi tätä ihastusjuttua, mutta jatkan tuosta ajatuksesta kuitenkin. Ite on miettinyt, että mihin helvettiin ihastuneen itsevarmuus oikein joutuu? Tunnen monia kohtalaisen itsevarmoja tyttösiä, kuuluen itsekin heihin, mutta voi herraperkele kun ihastutaan. Äkkiä kaikki on ihan älyttömän epävarmaa, ja on ihan uskomattoman paljon menetettävää. Sitten me yleensä itsevarmat tytöt täristään epävarmoina ja epätoivoisina ja ylianalysoidaan kulloisenkin kaksilahkeisen sanomisia ja tekemisiä ja sanomatta ja tekemättä jättämisiä.
Mutta ihastuneenahan oikeastaan nimenomaan on ihan hirveän paljon hävittävää. Kun sitä on kerran huomannut että joku tietty yksilö on olemassa, niin väkisinkin sitä alkaa varomaan askeleitaan sen seurassa ja miettimään omia siirtoja, ettei pelästyttäisi toista pois. Jokaisesta ulos päästetystä lauseesta tulee ihan jäätävä riski, entäs jos tämä on se viimeinen fakta/tekstiviesti/puhelu/younameit, joka saa sen toteamaan, että eiköhän tämä ollut nyt tässä?
Ihastuminen aiheuttaa kamalia pelkotiloja! Silti, joudun toteamaan saman kuin ystäväiseni Vexation. On se silti aika ihanaa.
Nakkaan pallon neidille takaisin, ehdottamalla jatkoksi:
Voiko se vaan... lopahtaa? Se ihastus siis.
Ja kysymyksiä saa siis nakella mulle, kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.