Minähän en oo siis vuosiin nukkunut luonnollisia yöunia. Tämä on ehkä mun olemassaolon suurin kirous. Mä luulen että moni muu asia tuntus paljon helpommalta jos tän nukkumisjutun sais järjestykseen. Mun nukkumatin nimi on Ketipinor (jonka alter egoja on Quetiapin Mylan ja Seroquel) ja annostus 100mg vuorokaudessa, ja hätätapauksissa saan nostaa 300mg jos siltä tuntuu. Muita lääkkeitä en säännöllisesti syökään, ja sen huomaa. Onneksi muuten tosi harvoin tarvii ottaa äkäsempää annosta tätäkään.
Tokihan aina voi YRITTÄÄ nukkua ilman nappuloita. Siinä on vaan se ongelma, että vieroitusoireet tulee paljon ennen kuin uni. Viimeksi ku yritin olla pidempään ilman lääkkeitä, niin olin sen verran pois kartalta viekkareiden takia, etten osaa kertoa oloista. Viikon sitä kuitenkin kesti, ja sen aikana korkeintaan 6 tuntia torkkumista ja levotonta horrosta. Sitten oli pakko myöntää oma heikkous ja ottaa lääkkeet. Sen jälkeen on ollut muutamia kertoja, jolloin lääkkeiden otto on syystä tai toisesta viivästynyt, ja ihan kiitettävät antipärinät siitä tulee. Palelua, vapinaa ja jostain helvetin syystä hammassärkyä. Vaikka... No, yleensä mun mielestä lääkkeiden syömistä viivästyttäneet syyt on erinomaisen hyviä sillä hetkellä. Mun lääkkeissä on vielä sekin iloinen puoli että ne aiheuttaa jäätävät mässyt. Sen huomaa.
Nukkumisolosuhteilla ei varsinaisesti ole tekemistä mun nukahtamisen kans. Kestän valoa ja meteliä, kunhan lääkkeet alkaa vaikuttamaan niin nukahdan yleensä kyllä mihin ja milloin tahansa, mutta pari omituista solmua mulla on. Molemmista olen kohdannut yhden poikkeuksen, hämmentävää kyllä samassa ihmisessä. Mutta yleensä ottaen mä en pysty jakamaan samaa peittoa toisen kans, enkä pysty nukahtamaan, jos musta pidetään kiinni. Ja vaikka muuten kestän äänihäiriöt, niin kuorsaaminen on poikkeus. Mä oon kehittäny kuorsausmökötyksen niin pitkälle, että itelläki vaan lähinnä naurattaa. Oon myös keksinyt siihen instant-ratkaisun. Kuorsaavassa seurassa mä nukun kuulokkeet korvissa. Joku kerta mä vielä kuristun niihin.
Lääkkeet on myös syy siihen, miks päiväunet ei oikein ole mun juttu. Mä en vaan osaa.
On toki tilanteita joissa on helpompi nukahtaa kuin toisissa. Niinku esim. tuoreeltaan ihastuneena oon hyvinkin saattanut torkahtaa toisen kainaloon, ja tuhista hyvinkin tyytyväisenä sen parikin tuntia. Sitten taas kun murheita ja stressinaiheita kertyy, niin se on bye bye nukkuminen.
Mun ongelma siis on nukahtaminen. Sitten kun se on saatu pois alta niin mä kyllä nukun hyvinkin sujuvasti, ja nukahdan uudelleen, jos joku kehtaa häiritä mun unia. Tästäkin olisi olemassa elävän elämän esimerkkejä kasapäin, mutta nostetaan nyt esille eräs aamu lokakuussa 2009, jolloin eräs insinööri heräsi mun luota, koetti herätellä mua kohtalaisen turhaan, luullen että tämä oli nyt sitten tässä. Mun kommentti oli unensekainen "Jätä sun numero, mä soitan kunhan herään." No, tässä mä olen nyt. Toistaseksi ainakin.
anonyymi kommentti
VastaaPoista