torstai 3. tammikuuta 2013

Yökylästelyä.

 (tää kuulostaa aluksi omituiselta, loppua kohti selvenee)

 Yks asia mikä on tätä nykyä mun elämässä ihan liian harvassa, on yökyläily ystävän luona. Varsinkin mun keskustan-kämpän aikoina yökyliä oli paljon puolin ja toisin. Varmaan sekin tekee osaltaan että ite on parisuhteessa, samoin erinäiset ystävät, niin ei ole sitä ns. "omaa" aikaa ja tilaa. Vaikka insinöörillä on ihan supertehokas läpäläpä-suodatin, niin ei tunnelma ole siltikään sama kuin vanhoina hyvinä aikoina. Entisaikojen yökyläilyt (nyt siis puhun kuitenkin täysikäisyyden tältä puolelta) oli sitä aamuun asti juoruilua ja kikattelua ja yleistä häröilyä, jota ei oikein voi harjoittaa jos asunnossa on "ylimääräisiä". Yleensä kun nuo puolisonkuvatukset ei ole ihan perillä kuvioista, ja kehtaavat haluta nukkumaan hävyttömän aikaisin eivätkä kestä tihinää ja kikatusta. 
 Tuossa parinkympin hujakoilla yökyläilyt piti aika usein sisällään kohtuutonta alkoholinkäyttöä, mutta yleensä enemmän saunaa/kylpyä, hierontaa, hiusten harjaamista (sata harjanvetoa, niinku prinsessojen kuuluu), aamutunneille jutustelua ja yllättävän usein tappokorkeilla koroilla tepsuttelua sisätiloissa. Naapurit toki arvosti, mutta eipä se silloin kiinnostanut.

 Viime viikonloppuna sain vihdoinkin soviteltua aikataulut yhteen Katin kans, ja lähdin yökyläilemään. Alunperin tarkoitus oli tehdä konvehteja, väsätä kynsiä ja saunoa. Kaks kolmesta on kuitenkin ihan hyvin, kynsijutut sai jäädä tulevaisuuteen. Parasta kyläilyssä oli luonnollisesti jutustelu. Muisteltiin menneitä, mietittiin nykytilannetta ja suunniteltiin tulevaa. Viimeisimpänä ennen nukahtamista pohdittiin sitä että jotkut ihmiset muistuttaa aivan älyttömästi tiettyjä vaatekappaleita. Esim. eräs miespuolinen ystävä on ihan kuin Sloggin alushousut, mukava, erinomaisen miellyttävä, eikä edes varsinaisesti järkyttävän ruma, mutta ei vaan ole mitenkään päin seksikäs eikä herätä kuumia tunteita. Toinen poikatuttu puolestaan on kuin pikkuruiset seksikkäät pitsipöksyt, kiva katella mutta pirukaan jaksa kovin kauan hengata sen kans ku se ei oikein jaksa olla miellyttävä. (itehän olisin semmoset vanhanajan puhvipöksyt halkiolla, perkeleellisen epäkäytännölliset nykyaikana, mutta jollain sairaalla tavalla viehättävät.)

 Onneksi tälle vuodelle on luvassa vielä ainakin yksi yökyläily!

 Joku ehkä saattoikin tajuta että kyseessä on taas luonnos, joka on jäänyt pyörimään ja unohdettu. En kuitenkaan jaksa alkaa sen kummemmin tätä muokkaamaan, kun ajatukset itsessään vielä kuitenkin on sitä mitä ajattelen. Mä pidän yökyläilystä. Ja valvomisesta. Laatuaika ystävien kans on jotain mitä mä tarvisin enemmänkin.

Jos sä oisit vaatekappale niin mikä olisit ja miksi?

 

2 kommenttia:

  1. Meikä ois ihan selkeesti bokserit. Mukavat ja just sopivat kaikille, mut joidenkin hörhöjen makumieltymykset menee vaan sinne sloggeihin ja stringeihin. Tyhmät ei ymärrä boksereiden parhautta.

    VastaaPoista
  2. Olisin collegehousut. Monille liian iso vaatekappale arkikäyttöön. Silti niistä pidetään, koska ne on mukavia.

    VastaaPoista

Kuiskaisit ees.