Ainaki tää päällä oleva asunto-ongelma saa ajatukset sinkoilemaan. Tekis mieli hakata päätä seinään, mutta tiiän että siitä ei tuu muuta ku reikä päähän ja ajatukset leviää enempi.
Ei tietenkään riitä että pään sisusta on harvinasen solmuinen, ei toki, vaan maailmaa kaatavaa draamaa puskee sisään ovista ja ikkunoista nopsempaa kuin sitä ehtii lapioida ulos. Mä ja suurin osa mun ystävistä hallitaan kyllä teatraalisuus ja diivailu tilanteen niin vaatiessa, mutta sitten maailma paiskoo mun kohdalle näitä oman elämänsä teatteritaivaan kirkkaimpia tähtösiä. Ja ne on just niitä joita en tällä hetkellä mitenkään päin tarvi mun elämään. Omastaki puolesta on asiat niin infernaalisilla solmuilla, että ei paljon jaksa kiinnostaa randomien häröilyt. Sitä minä en käy kieltämään ettenkö ois ite aikanaan tehny paljon ja kaikennäköstä että oisin saanu huomiota, mutta minä en hittosoikoon tehny sitä ystävieni hyvinvoinnin ja mielenterveyden kustannuksella. Tietääkseni. Ei oo ainakaan kukaan valittanu. Kun taas tällä hetkellä mun olohuoneessa pyörii yks joka surutta talloo muut jalkoihinsa huomionkipeydessään, minun ja minun ystävät mukaanlukien, ja tunnen itteni hieman voimattomaksi kun en osaa oikeen tehdä asialle mitään.
Kello alkaa olla puoli viis aamulla ku luonnostelen tätä. Varjot on aika mustia jo, ajatukset on aika raskaita jo. Silti ajatukset karkaa mun luota enkä saa ajateltua niitä loppuun. En tiiä uskaltaisinkokaan. Ajatukset on olleet... No, aika hajallaan. Ja omituisia. Tavallaan vääriä. Enkä minä pysty tappelemaan niitä vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.