Ku ne ei vaan usko.

 Oon elämäni aikana pettyny ihmisiin. Melkosen monesti jopa. Näistä tapauksista viisastuneena huomaan joidenkin ihmisten aiheuttavan heti alkajaisiksi kalmanväreitä ja se saa mut varuilleni. Ikävintä on ku tämmönen kalmanväretapaus osuu kaverin kohdalle ja ite tahtos sanoa että hei, tää ei oo hyvä, nyt pitäs hidastaa, suhun tulee sattumaan. Kuitenkin sitä yleensä kuulostaa sitten vaan vainoharhaiselta, mustasukkaiselta tai muuten ääliöltä. Tiedän myös että kun joku omasta mielestä ihastuttava hahmo sattuu näköpiiriin, niin ei välttämättä kiinnosta persettäkään jos joku ulkopuolinen tulee sanomaan että stoppia tuolle hommalle. Vaikka ystävät yleensä vaistoaa asioita mitä ei ite hoksaa. Onhan kaunista että haluaa uskoa muista hyvää, mutta ihmissielu voi olla perkeleellisen pimeä paikka. Ja jotku haluaa väkisellä kiskoa sinne pimeyteensä monia vastaantulijoitakin. Ja jos musta tuntuu että mun lähipiirissä joku on semmosessa vaarassa niin mielelläni mä tekisin asialle jotain, aina ei vaan osaa ja pysty.
 Toinen tarina on sitten se kun saa pukellettua sen varoituksen suusta ulos, niin varoitettavaa ei vaan kiinnosta tai se ei usko. Tässä vaiheessa voi käyttää mustasukkaisuus- tai kateuskorttia. "Oot mustasukkanen musta" tai "oot kateellinen ku joku on kiinnostunu musta eikä susta." Sillon tulee yleensä olo että jotakuta pitäis lyödä naamaan sillä hiihtokeskuksen pulkkavajalla... Ok, on ihan kiva että ihmiset haluaa tutustua toisiinsa ja tehdä omat johtopäätöksensä, niinku minunki kohdalla on eräs tehnyt. Henkilö oli kuunnellut useiden vuosien ajan sekä tosijuttuja että täyttä paskaa mun tekemisistä ja menemisistä, mutta päätti silti että mieluummin tutustuu muhun ite. Arvostan tätä toimintaa ihan suunnattomasti, ja se on yks syy miks en vois ikinä, ikinä, IKINÄ tietoisesti satuttaa tätä ihmistä. Menipä offtopiciksi taas, mutta sainpahan sanottua.
 Kuitenkin, johtolankana koitti olla että pitäs kuunnella ku joku varottaa, ei välttämättä sokeasti uskoa mutta vähän raottaa silimälappuja.