Mä taidan alottaa mun lauseet tässä blogiraasussa aika usein "musta tuntuu" ja"mulla on semmonen olo että" -tyyppisillä ratkaisuilla. Äkkiseltään mulla taitaa olla aika monia tunnetiloja päällä... Ja itseasiassa onkin. Tuossa muutama päivä takaperin kävin läpi semmoset tunnehulabaloot ihan parin tunnin sisällä että piti jo iteki miettiä että onko tämä enää todellista ja selviääkö tästä ilman että katkeaa verisuoni aivoista. Homma alko ankaralla vitutuksella, jota seurasi lievähkö kiukku ja samanaikainen toiveikkuus. Niiden jälkeen tuli kohtalaisen iloinen olo, ja heti perään kiihdyin nollasta saatanaan kun palo naama yhteen ihmiseen aika huolella. Samaan aikaan raivostumisen kans tuli tietynlainen helpotus, kun sai asiat ulos sisuksista. Seuraavana vuorossa oli yllättävä tyhjyyden tunne ja hämmennys, joko se rage muka meni ohi?! Niiden jälkeen pärähti uskomattomat rytmihäiriöt ja jännityskihinät, jotka kasvoi kohtalaisen laadukkaaksi riemuksi ja odotukseksi. Ei oikeastaan kulunut kauankaan kun tilalle tuli pettymys, vähän lisää rytmihäiriöitä ja sangen jumalaton kiukutus. Semmonen hakkaa-täysiä-omaa-tai-jonkun-muun-päätä-seinään -kiukutus, eli kohtuullisen vahva. Sitä seurasi ilo ja hyvänolontunne odottamattoman puhelun takia. Sitte menin nukkumaan. Kiukutus tosin jatkuu edelleen, ja se on osittain muuttunu epäilykseksi omaa havaintokykyä kohtaan. Entä jos mä oon vaan käsittäny jotaki ihan järkyttävän pahasti väärin? Vähemmästäki tässä vaan tollottaa aika Tuutikkina, väliaika-armastani lainatakseni.
Noin muutenki mä olen aikalailla koko ikäni kokenut kaikki tunnetilat aika vahvoina ja sitä myöten kiskonut niistä kaiken irti. Siks kai mä olenki näin järkyttävän rasittava tapaus. Sillon ku oon iloinen, niin oon sitä ärsyttävyyteen asti ja säteilen joka suuntaan, sinkoilen edestakaisin ja käyn melkomoisilla ylikierroksilla. Sitten taas kun masentaa, niin sitten kans masentaa, enkä tahtos lopettaa masentelua ihan vain koska itsesäälissä rypeminen on olevinaan palkitsevaa. Kai mä saan siitä jotain sairasta tyydytystä, en minä tiedä. Osaan mä sitten ottaa riemun irti aggressiostakin. Se on semmoinen juttu mitä ei voi sanoin kuvailla, se pitäis kokea. Mutta oikeastaan aika harva haluaa osalliseksi siitä kyseenalaisesta lystistä.
Tän päivän fiilis on aikalailla juuri niinkuin Hanne viime yönä totesi kuvittelevansa musta tuntuvan. Niinku ois viety karkki kädestä. Ei oo kivaa.
"Minä täällä, sinä siellä
etkö voisi olla enemmän?"
"Menisitkö vaikka pois että voisin ikävöidä sinua?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.