lauantai 15. syyskuuta 2012

Liikaa vaadittu?

 Kuinka paljon oikeastaan voi vaatia toista muuttumaan, ilman että tulee itse vastaan? Vai voiko ees vaatia, pitääkö vaan pyytää, vai tyytyä toivomiseen?
 Ita ainaki tunnen tosi vähän ajatustenlukijoita, joten oman pään sisällä toivominen ei yleensä riitä. Toisaalta, on niitäki tilanteita joissa ei riitä edes kuuluisa kolmikko kiritys, uhkailu ja lahjonta.
 Mulla on ollut omat pahat tapani, joista oon luopunu osittain itseni takia, osittain siksi että oon satuttanu niillä ympärilläolevia. Kakssuuntanen mielialahäiriö on oireineen kuitenkin juttu mistä on vaikea luopua edes silloin kun saa apua. Ei itsetuhoisuus ole kivaa itellekään jos sitä ei voi hallita. Kerran sitä on yritetty lääkitä, mutta lääkitys himmensi samalla mun sangen aurinkoisen persoonan, ja siinä on semmonen pikkuseikka josta en ole valmis luopumaan kenenkään takia. Ja toivon todellakin että sitä ei kukaan vaadi. Toistaiseksi mää tuun koko pakettina, persoonalla ja ongelmilla. Se on joko molemmat tai ei kumpaakaan. Oli tuossa kuiten reilu puoli vuotta välissä ku sain pidettyä itsetuhotaipumukset komerossa, kun ei ollut niin voimakkaita ärsykkeitä repimässä niitä ulos.
 Takas pääaiheeseen. Mun mielestä on asioita joita ei voi vaatia muuttamaan, tai edes pyytää. Ite kukanenkin voi toki tykönään toivoa että mun pää paranis mutta en mää usko että se auttaa. Otetaan kärjistetty esimerkki, vaikkapa parisuhde pirinistin kans. Semmosen joka diilaa ja on velkaa muille kaltaisilleen ja näkee selvän päivän ehkä kerran kuussa ja kusee ihan kaiken tämän harrastuksensa takia. Siinä vaiheessa on mun mielestä ihan ok esittää se vieno pyyntö että miten ois jos loppuis tuo. Itse asiassa mun henkkoht mielipide on  että tässä voi jo käyttää niitä kiristystä ja uhkailua ja lahjontaa. Tyyliin "jos et halua olla ihmisten lailla mun kans nii ole sitten ihan mitä haluat ilman minua."

 PS: En ole koskaan seurustellut pirinistin kans, ja toivon todellakin ettei semmosta päivää koskaan tulekaan että seurustelisin. Taivas varjelkoon mua siltä kohtalolta. (Ja pirinistiä minulta.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuiskaisit ees.