Ajatuksia tuuliajolla, osa VI

 Mä oon järjettömän huono tekemään isoja päätöksiä. Oon myös järjettömän huono pysymään joissain päätöksissä. Ja saamaan aikaan jotain sen eteen, mitä oon päättänyt, jos saan itseni pysymään päätöksessä. Kattoo nyt vaikka tätä mun muuttohommaa. Enhän mä ole ollut kuin puoli vuotta tästä lähdössä. Tosin tää ei ole ihan pelkästään musta itestä kiinni. Kuitenkin, niin kovasti tahtosin sen oman lokeroni, missä voisin olla rauhassa minä ja parkua itekseni.

 Mä tiedän että mun pitäs nytki olla tekemässä päätöksiä. On kai pitäny jo jonku aikaa... Mutta aina ku sitä on alkanu miettimään, niin niin mieleen tulee vaan kasapäin kysymyksiä. Saako pahoista asioista puhuminen pahat asiat tapahtumaan? Jos joutuu miettimään että oisko onnellisempi ilman jotakuta, niin onko se vastaus jo itsessään? Jos joku on jatkuvasti ajatuksissa, niin kuuluuko sen silloin ollakin siellä? Jos vastaus pelottaa, niin kannattaako edes kysyä? Jos pitää miettiä plussia ja miinuksia, niin onko siinäkin jo itsessään vastaus? Jos mä oisin vähemmän impulsiivinen ja enemmän jotain muuta, niin oisko tämä helpompaa? Mä en tiedä. Mulla ei ole vastauksia. Kai mä olen suojellut itseäni sillä että oon vitkutellut päätöksenteon kans, vaikka oon tienny jo aika kauan etten voi vaan ikuisuuksia kellua ja katsoa mitä tapahtuu. Jossain vaiheessa se on vaan pakko ruveta joko pyristelemään vastavirtaan, pyrkiä rantaan, tai vähintään nähdä pikkusen vaivaa sen myötävirtaan kulkemisen kans, ja alottaa vaikka kuviokellunta... En tiiä mitä selitän, mutta kuulostas vähän siltä että se pelastusrengas saattas taas tulla tarpeeseen. Tai ainaki tieto sen olemassaolosta.

 Miks helvetissä tän pitää olla näin pirun hankalaa? Elämän? Sen että koittaa pitää kaikki osa-alueet silleen balanssissa, ettei särkis itseään eikä varsinkaan muita, mutta pystyis kuitenkin tekemään edes jotenkuten niinku itse haluaa, olemaan edes tyytyväinen, ellei jopa onnellinen(!) ja siinä sivussa jopa elämään. Mistä muuten tietää että elää, eikä vain jotenkin sattuman kautta ole olemassa? Taas yks kysymys johon mulla ei ole vastausta...

 Taas tuntuu siltä että tahtosin karata johonki muutamaksi päiväksi ja saada vähän etäisyyttä tähän kaupunkiin. Vaikka mä jollain perverssillä tavalla rakastan tätä kaupunginkuvatusta, niin joskus sisäänpäin lämpiävät pienet piirit, uskomattoman tehokas puskaradio ja se että kaikki on tietävinään kaikkien tekemisistä kaiken vaan ylittää minunki sietokyvyn.
 Oikeastaan vois karata nyt ja palata huhtikuun lopulla. Keväinen Oulu ei todellakaan ole kauneinta mitä mä tiedän. Toisaalta taas, voisin olla karussa helposti synttäreidenki yli, ei menny viimeksi ihan kaikkien sääntöjen mukaan.