Hyvällä tai pahalla.

 Mä tiedän että ei pitäis kaivella vanhoja, kun asiat on jo sovittu ja tavallaan unohdettu, joten anteeksi asianosaisille että otan tän esille. Oon vähän pohtinut yhtä juttua, jonka eräs tärkeä sanoi kauan sitten kun oli riitatilanne. Siitä että mä luulen ja kuvittelen saavani aina mitä haluan. Tai enemmän ehkä "kenet".

 Asian aikanaan tullessa esille mä en mitenkään päin voinut myöntää sitä. Pois se minusta. Nyt ku jälkeenpäin ajattelee, niin murunenhan oli enemmän kuin oikeassa.
 Niihin aikoihin mä olin ihan järkyttävän itsevarma. Päällepäin. Sisältä tosin ihan silppuna, mutta peittelin sitä viimeseen asti, ja pyrin olemaan niin vahva, itsetietoinen ja ylpeä kuin mitä ikinä kykenin näyttelemään. Ja taistelin niin helvetisti että saisin sen minkä tahdon. Eihän siitä aina mitään tullut, mutta hämmentävän usein kuitenkin. Tässä vaiheessa voinen jo tunnustaa, että mulla oli taipumusta semmoseen "hyvällä tai pahalla" -ajattelutapaan. Nyt kun ajattelen, niin ehkä just siks että peittelin säröjä itsessäni, koska en mä nykyään kykenis tavoittelemaan haluamaani ihan millä tahansa keinoin. Pistää miettimään, että halusinko vuosia sitten aina edes oikeasti sitä mitä kurottelin, vai halusinko mä vaan näyttää itselleni että pystyn siihen. Kyllä, tunnen itseni aika kurjaksi ihmiseksi näin jälkeenpäin. Nyt ainakin ajattelen, että jos saisin sen mitä haluan, niin saisin sen rehellisistä syistä, siks että minä olen minä, enkä siksi että olen kykenevä vitunmoiseen vehkeilyyn ja juonitteluun.

 Nykytilanteessa mä en vois ehkä ikinä katsoa itseäni silmiin, jos mulla yhtäkkiä ois jotain mitä oon saavuttanu valheellisella viettelyllä. Tuntisin itseni kurjaksi huijariksi. Ties vaikka tämä ois taas joku kasvupyrähdys ihmisenä. Kun huomaan että oon mieluummin oma itseni, virheineni ja heikkouksineni, ja niiden takia ainutlaatuinen. Ja ehkä joskus joku näkee niiden virheiden ja heikkouksien taakse.