Mä oon varmaan viimesen kolmasosan elämästäni pohtinu tasaisin väliajoin semmoista mysteeriä, että MIKSI, OI MIKSI sillon, ku on sinkkuna, niin ketään ei näy mailla eikä halmeilla, mutta odotapa ku elämässä on joku, joka oikeasti vie jalat alta ja saa sydämen hakkaamaan tuhatta ja sataa pelkällä olemassaolollaan, niin eiköhän ala ottajia puskemaan ovista, ikkunoista ja lattiakaivoista...
 Herraperkele mikä lausehirviö.

 Vaan ihan tosissaan.
 Syttyykö joku helvetin "pick me, pick me!" - merkkivalo sitten kun on kohdannut jonkun astetta erityisemmän tyypinm joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen? Valo, jonka pitäs teoriassa palaa vain sille yhdelle, mutta jonka puolet vastakkaisen sukupuolen edustajista jostain syystä huomaa ja ottaa jonkinlaisena kutsuna lähempään tuttavuuteen. Mitä vitun vittua, sanon minä. Vai onko perimmäinen syy kosijaryntäykseen kuitenkin sitten se, että sen tietyn yksilön kohtaaminen on aiheuttanut jonkun sisäisen hehkun joka näkyy myös ulospäin mystisenä merkkivalona? Tarkotan nyt siihen suuntaan, että mun ystävät on aikojen saatossa todenneet mun muuttuvan ihastuneena jotenki pehmoiseksi, säteileväksi ja viehättäväksi. En mä voi olla ainoa jolle tapahtuu niin, joten ehkä siinä on se syy, mikä rohkaisee kosijalaumoja ja tekee kohteesta helposti lähestyttävän.

 Tai ehkä tämä tapahtuu vaan siksi, että elämä nyt vaan ON kohtalaisen epäreilua, eikä nallekarkit mene koskaan tasan. Eikä noitapillit.

 Muutamaan kertaan oon joutunut kyseisenlaiseen tilanteeseen. Se on jotenki ihan suunnattoman ahdistavaa kun yhtäkkiä joku henkilö menneisyydestä keksiikin että oot superkiinnostava. Toki noin sata vuotta sen jälkeen ku oot ite älynny että SE on superkiinnostava ja päässyt siitä yli, ja joku muu on tässä vaiheessa ehdottomasti kiinnostavampi. Parhaassa/pahimmassa tapauksessa niitä ilmestyykin sitten useita olemaan jotain vailla. Oma ennätys on kymmenkunta kolmen kuukauden sisään, sisälsi tosin sekä eksän, kasan eks-säätöjä tai kiinnostuksen kohteita että muutaman ihan tuoreen ja tuntemattoman. Onhan se toki ihan imartelevaa ja kaikkea, mutta niin täydellisen väärään aikaan. Ja vaikka ei olis sen yhden erityisen kans mitään sopinutkaan, ei välttämättä edes puhunut (noeinytsentään), niin siltikin ne kaikki muut tuntuu ihan helvetin turhilta ja vääriltä ja joutaisivat tulla heitellyksi kävyillä. Niin, ja oma lukunsa on nekin yksilöt jotka jotenki onnistuu tekemään comebackin mun elämään useasti, AINA sillon ku sattuu olemaan se mysteerihehku päällä. Niiiiiiiin turhauttavaa. Väärä aika, väärä paikka ja mitä todennäköisimmin aivan totaalisen väärä henkilö.

 Aurinkoinen kuittaa. Stna.

AINII! Löysin kuvan joka ois passannu Törmäyskurssilla -postaukseen niinku nyrkki perseeseen, mutta ei sitä sieltä osais kukaan hakea niin laitan sen tähän!