Mä vihaan parinpurkamista. Se on niin helvetin hankalaa. Vaikka tietäs että eroaminen on kaikille osapuolille parempi ratkasu, niin ei se tee siitä helppoa. Helppoa ois kirjottaa tekstiviesti. Tai vaihtaa facebookista parisuhdestatus varottamatta. Molemmat ois myös ehkä maailman eniten perseestä. Ei kuitenkaan tarvis kestää toisen osapuolen ilmeitä, kysymyksiä, argumentteja, kyyneleitä, mitään. Jotka ehkä horjuttas päätöstä. Toisaalta, entä jos toisella on hyvä syy esittää kysymyksiä, argumentteja, näyttää surulliselta, jopa itkeä? Entä jos minä hätiköin?
Kun taas se parinmuodostus... Musta on ihanaa seurata vierestä ku joku mun ystävä tai kaveri tai hämmentävimmissä tapauksissa eksä löytää elämäänsä jonkun joka on erityinen. Tietysti olettaen että kuvio sujuu ilman suurempia sotkuja. Sotkut on kamalaa. Terveisin kokemusta on...
Nyt tuntuu että en halua olla parinmuodostuksen kans missään tekemisissä ihan hetkeen. Se tuntus väärältä. Se mikä tuntu oikealta on loppu. Ei tähän oo oikeen hyvä alkaa rakentamaan mitään, sehän romahtas ennenku ehtii kissaa sanoa. Mutta eipä se aina ole haluamisesta kiinni. Sanotaanko, että tulee jos on tullakseen.
En mä ees muista tai tiedä, miten normaalien ihmisten normaalit parisuhteet saa alkunsa. Mulla niihin liittyy aina niin omituisia kiemuroita. Ihmiset ilmaantuu mun elämään ihan väärään aikaan. Äiti tuossa kysäsiki että minkä helvetin takia mun pitää kiirehtiä ihmissuhteesta toiseen. Minkäs minä sille voin, että joku vie kintut alta hetkellä, joka ei ole mulle paras mahdollinen? En kai mä voi siinä tilanteessa sanoa tyyliin "viittisitkö tehä comebackin parin kuukauden päästä, mutta keskeytä kaikki sosiaaliset toiminnot siihen asti?" Ei kuulosta reilulta...
Mulla on ollut parinpurkamisen ja hieman -muodostuksenkin kans aika hektinen tää alkuvuosi, jos joku ei oo osannut vielä päätellä. Kai tän vois ilmasta että "pari muuttujaa", mutta rehellisesti "pari insinööriä" on lähempänä totuutta. Ite nimesin tän karusellin Puolivälinkankaan Kauniiksi ja Rohkeiksi, juonenkäänteet on ollu vähintään yhtä omituisia.
Mä en viitti takertua yksityiskohtiin, ku ei ole pelkästään mun elämästä kyse, joten lyhyesti... Minä ja insinööri erottiin 30. tammikuuta armon vuonna 2013, kolmen vuoden ja noin kolmen kuukauden yhteiselon jälkeen. Loppuajasta sattui ja tapahtui, siitä tässä dokumentissa sen enempää, ja mun elämään tupsahti toinen insinööri. Joku ehkä osaa laskea yhteen 1 + 1 ja huomaa että se tarina ei ollut kauhean pitkäikäinen. Siispä, seikkailu jatkukoon, vaikka vähän kirpaseekin.
Hitto. Ei kyllä kuulosta yhtään niin tapahtumarikkaalta ku todellisuus, kun jätti likaset yksityiskohdat pois :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuiskaisit ees.