Talvenvihaaja.

 Jopa täällä Oulun korkeuksilla alkaa hieman näyttämään siltä, että kevättä ei ehkä sittenkään ole peruttu. Vaikka lunta on enempi kuin lait ja säädökset ja EU-direktiivit sallii, niin sieltä täältä näkyy jo paljas maa ja jotku on uskaltautuneet liikenteeseen kaksrattaisilla moottorivärkeillä. Mä vihaan vihaan VIHAAN talvea, mutta voinyjumalanpyssyt että tämä alkukevät on kyllä yks riesa. Ilmassa on lupaus siitä, että lumet sulaa ja maailma muuttuu valkosesta vihreäksi, mutta siihen on vaan niin loputtoman kauan!

 Kevät on kaunis vuodenaika, kaikki uus elämä ja sen semmoinen, ja kesä on ilman muuta mun lempivuodenaika. Pidän myös alkusyksystä, kun yöt pimenee eikä ole vielä ihan törkeän kylmä, ja syksy itessään on jotenkin kamalan lohdullista aikaa, kun synkät kelit on suoraan verrannolliset masentuneen mieleen. Alkutalvi loskan kans on toki masentava, ja kuten sanoin, en ole talvi-ihminen mitenkään päin, mutta kyllä mä osaan löytää kauneutta talvisesta tähtitaivaasta ja kimaltavista hangista ja so on (kuhan saan pysyä sisällä!) Mutta. Tämä aika vuodesta... Ei jumalauta. Tämä on kidutusta. Miksei kevät voi tulla vaikka yhdessä yössä? Okei, aurinko paistelee tuolla jo pikkusen, lämmittääkin (ja ripottelee mun iholle pisamia <3), mutta kun se ei riitä mulle! Kun katsoo ikkunasta alkukevään aurinkoa, niin se valehtelee. Ulos mennessä saa todeta että edelleen on kylmää ja märkää ja inhottavaa, vaikka muuta luvattiin.

Mä olen urbaani citytyttö ja kestän kyllä katupölyn sun muun semmosen yleensä niinku mies, mutta ei se kyllä nuita lähiön lumihankia kaunista, hiekotussorasta, roskista ja koirankakasta puhumattakaan. Oikeasti, mä en edes kovasti yrittämällä löydä maalis-huhtikuusta mitään esteettisesti miellyttävää.
 Oon ihan varma että voisin elää täysin onnellisena jossain, missä mun ei tarvis nähdä vilaustakaan lumesta ja lämpötila ei koskaan laskis miinukselle. Sumut ja sateet mä kestän, ei kahta puhetta, mutta Suomen talvi... Hyhhyi.

 Tässä reilun kymmenen vuoden aikana oon huomannu että kuhan maisema on enemmän vihreä kuin valkoinen, niin masennus helpottaa hieman. Nytkin vaan odotan että aika kuluis nopeammin, että pääsisin nauttimaan niistä hetkistä kun tuntuu, että maailma ei romahdakaan niskaan. Vaikka tiedän että se kestää vaan ne muutamat kesäkuukaudet, niin on se silti eteenpäin, jos vaikka keksis että miten sen saa kestämään. Jokavuotinen projekti.

 Vaan, huomenna lähtee juna etelään. Luultavasti siis tänäänki, mutta huomenna junan mukana menen minä. Jos siellä Turussa ois enempi kevät ku täällä.